Markkinointi 2021

01.12.2020 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Markkinointi 2021

Ajoittain eri yhtiöissä tulee esiin tarve kehittää markkinointia. Haasteet ovat usein hyvin samankaltaisia. Kiteytetysti voisi sanoa, että on erittäin vaikeaa hahmottaa, kuinka digiaikana yritys voisi tavoittaa, vaikuttaa ja viestiä siten, että markkinointi tukisi yrityksen 1) tunnettuuden kasvua 2) herättäisi kiinnostusta 2) synnyttäisi yhtiön kannalta miellyttäviä päätöksiä 4) vahvistaisi yrityksen olemassaolevia asiakkuuksia.

Tuntuu, että aika moni yritys on havainnut tuloksellisen tekemisen niin haastavaksi, että on lopettanut yrittämisen kokonaan, tyytynyt myynnin tuloksiin tai siihen, kuinka paljon asiakkaat ymmärtävät, innostuvat ja päättävät ostamaan yrityksen tuotteita.

Markkinointi vuonna 2021 on mielestäni ennen kaikkea em. Tavoitteiden mukaista käyttäytymistä. Tarkoitan käyttäytymistä brändinmukaista, erottuvaa, kiinnostavaa ja relevanttia käyttäytymistä kaikissa kanavissa, kohtaamisissa ja tilanteissa. Yrityksen on oltava kiinnostava, erottuva, mielenkiintoinen ja  herättää huomiota. Juuri tätä ei tunnuta ymmärrettävän – tarvitaan hyviä, erottuvia ideoita, jotka herättävät huomiota, saavat ihmiset seuraamaan yritystä ja osan heistä ostamaan palveluita tai tuotteita. 

Yritykset eivät ole kiinnostavia. Tuotteet ja palvelut herättävät yhä vähemmän kiinnostusta. Kulttuurit, tarinat, missiot ja ihmiset kiinnostavat. Haluamme kuluttaa erilaisia tarinoita. Siksi somea taitavasti hyödyntävät vaikuttajat keräävät asiakkaiden, yrityskumppaneiden ja median huomion.

Mitä menestyvään markkinointiin tarvitaan vuonna 2021? Tarvitsemme ideoita käyttäytymiseen, panoksia eri välineisiin, mittaamista ja jatkuvaa oppimista. On ymmärrettävä miten hesarin etusivu, video verkossa tai mainos elokuvissa vaikuttaa. On siis oltava mittareita, joissa tunnistetaan 1) yleisön kasvu 2) ansaittu huomio 3) syntyneet kaupat 4) dialogin määrä asiakkuuksissa. Vain mittaamalla voimme oppia tekemisestä. On siis tehtävä, mitattava ja opittava.

Yritys ei voi välillä markkinoida ja sitten taas tehdä jotain muuta. Brändäytyminen eli erottuminen ja yrityksen arvon kasvu on aivan hidasta rakettipaketeilla. Markkinoinnista on tehtävä jatkuva osa yrityksen toimintaa, jokaviikkoinen prosessi ja tapa tehdä yrityksen tekemisestä ja käyttäytymisestä näkyvää. 

Vuoden 2021 markkinoinnin mestarit tekevät toimintansa läpinäkyväksi, tavoitteensa kiinnostaviksi ja viihdyttävät kohderyhmiä siten, että he herättävät huomiota, puhuttavat ja löytävät toiminnalleen maksavat asiakkaat. 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.