Hyvä omistaja on tilaaja

18.06.2024 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Hyvä omistaja on tilaaja

Olen tavannut vuosien aikana kymmeniä tai satoja erilaisia omistajia, yrittäjiä ja sijoittajia. Olen myös nähnyt kymmeniä eri malleja omistaa, kehittää omistuksia ja yrittää. Kaikista ajatuksista mielestä on parasta, jos omistaja näkee itsensä tilaajana. Hyvä omistaja on tilaaja.

Ajattele, että omistat jalkapallojoukkueen. Vain sinä päätät, oletko aloituksessa, kentällä, katsomossa, aitiossa vai jossain aivan muualla. Sinä itse päätät, miten omistustasi ”peluutat.”

Yrittäjätaustaisilla omistajilla on usein ajatuksena, että juuri heidän on oltava keskeisessä päätöksenteon roolissa yrityksessä. Omistajuuden taitojen kulkemisesta verenperintönä kuulee vaikka minkälaisia kaskuja. Jokaisen yrityksen alussa yrittäjä itse on tietysti keskeisessä roolissa. On vain omistajasta itsestään kiinni, miten roolit kehittyvä ajan saatossa.

Takaisin kentälle. Jos päätät itse olla aloituksessa, voit vain itseäsi syyttää hävitystä avauksesta. Jos olet avaajan vieressä, voit yhdessä toisen kanssa miettiä, miten toimintaa kehittää. Ja jos kentällä on kymmenen muuta kaveria, voit tilata heiltä mestaruuksia ja muuttaa sopimuksia kohti parempia tuloksia.

Eli rautalangasta, Mitä enemmän omistajalle on ”apureita” sitä enemmän hänellä on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja eri asioihin, tilanteisiin ja reagoimiseen. Omistaja, jolla on kokonainen armeija hyppysissään, on eniten myös suojaa ja turvaa erilaisiin yllätyksiin.

Hyvä omistaja rakentaa (tilaa) voittavan joukkueen, miettii pelipaikkoja, peluuttaa aktiivisesti ja yrittää saada yhtälöstä eniten irti. Siksi arjen ei kannata mennä arjen askareissa, vaan joukkuetta rakentaessa. Omistajan tontille kuuluvat kuitenkin tulevaisuus, omistaja-arvon kasvu ja joukkueen avainpelaajat. Kannattaa siis kouluttaa itseään tärkeimpiin aiheisiin eikä käyttää vähäistä aikaa esim. arjen johtamiseen.

Omistajuuden osaaminen ja kehittäminen on vielä aivan alussa pienessä Suomessa, jossa omistuksia on ollut vasta aivan vähän aikaa ja osaaminen on kapeaa. Silti jokainen omistaja voi käyttää matkansa taitojen parantamiseen ja pyrkiä jakamaan oppinsa myös muiden kanssa. Yritys ja erehdys on ikuinen matka kohti osaavaa omistajaa ja omistajuutta.

V

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.