Seuraava siirto

10.05.2020 | Omistajuus | Ville Tolvanen

Seuraava siirto

En tiedä kiinnostaako oma polkuni yrittäjänä ja omistajana ketään. Olen tilanteessa, jossa mietin seuraavia siirtoja, yrittäen samlla uusiutua ja uudistua. Tavoitteeni on yhdistää vanhaa ja uutta itselleni kiinnostavalla ja relevantilla tavalla. Kirjoitin äsken pohdinnoistani otsikolla Teltta.

Olen kertonut haluavani yhdistää digitalisaation tutkimusta, hallitus- ja neuvontapalveluita sekä omaa sijoitustoimintaani. Haluaisin tutkia, rakentaa ja sijoittaa uusiutuvan, paremman, kestävämmän ja virtualisoituvan maailman puolesta.

Haluan ajatella, tehdä työtä ja rahoittaa huomista, johon itse uskon.

Olen pohtinut miten yhdistää aktiivisen omistajuuden ja digitalisaation. Vastaukseksi olen tarjonnut aktiivista pohdintaa liiketoimintamallien virtualisoimisesta, eli tehostamisesta, ulkoistamisesta, verkottamisesta, kasvattamisesta ja digitalisoinnista yhdessä paketissa.

Ajatus kulkee työnimellä ”Virtual Activist.” Haluaisin tutkia, edistää ja sijoittaa maailmaan, joka on ketterämpi, joustavampi, arvokkaampi, verkottunut ja kestävämpi. Uskon, että voisi tehdä asian puolesta töitä seuraavat vuodet laittamalla lihan, liikkeen ja rahat samaan ajatteluun. Mielessäni se olisi enemmän kuin pelkkä tutkimus, hallitustyö tai sijoittaminen. Haluaisin nähdä virtualisoinnin matkana uuden vuosikymmenen liiketoiminnan kehittämiseen.

Alkava kesä on hyvää pohdinnan aikaa. Mahdollisuus miettiä onko orastava polku oikea ja millaisen muodon aktivismi voisi saada käytännössä. Työstämällä, peilaamalla ja ratkomalla oikeat päätökset saavat muotonsa. Virtualisointi voisi olla minulle ja muutamille muulle alusta huomisen luomiselle. Se voisi myös tarjota sillan läpi tulevan ankeuden kohti entistäkin parempaa huomista!

Mahtava umpihangen kutina kohti paluuta huomiseen!

V

Lue myös:

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.