Tolvanen

08.03.2019 | Kasvu | Ville Tolvanen

Tolvanen

Luin joskus jonkun pohtineen ”Mitä Tolvanen tekisi?” Inspiroiduin aiheesta kirjaamaan toimintani keskeisimpiä periaatteita.

  • Rakastan uuden ja tulevan suunnittelua. Mikään ei ole parempaa kuin uuden alku. Siksi usein myös vanhan loppu on vapauttava kokemus. Innostun ja inspiroidun uuden luomisesta riskeineen, ongelmineen ja epävarmuuksineen.
  • Tiedän ettei huomisesta voi tietää, mutta suunnittelen silti tulevaa. Pohdin mikä on mahdollista, mitä ”pitäisi tehdä” ja tutkin mihin asioihin ja aiheisiin inspiroidun. Yritän muotoilla elämästäni itseni näköisen.
  • Olen malttamaton ja turhaudun helposti. Silti pakotan itseäni pitkiin prosesseihin kuten säästäminen, oppiminen, investoiminen jne. Olen huono hitaissa asioissa, mutta ymmärrän niiden arvon ja tosiasian, että maailma on hankalan hidas.
  • Yritän jakaa mahdollisimman paljon ajatuksiani ja peilata niitä muiden kanssa. Paras tapa oppia on saada palautetta omille ajatuksille. Se on sielun substraalia.
  • Motivoidun asioihin kolmesta viiteen vuoteen työelämässä. Nuorempana kestin tuhat päivää, nykyään viidestä kuuteen vuoteen. Yritän rakentaa urastani tarinaa ja ymmärtää mihin kertynyt kokemus ja tahtotila yhdessä kantavat.
  • Haluan toimia esimerkkinä sitä haluaville. En tiedä onko heitä tai ketä he ovat, joten jaan pyytämättä ilman palkkiota.
  • Käytän itseäni koekaniinina. Yritän oppia kokeilemalla jatkuvasti, testaamalla asioita ja pohtimalla niiden suurempaa merkitystä.
  • Mietin pääosin asioita eteenpäin. Historia on rakasta mutta huominen parasta. Siksi pitää keskittyä tämän päivän ja huomisen tekemisiin.
  • Olen tyytymätön asioiden nykytilaan. Kaikesta on aina olemassa parempi versio. Se ei tarkoita, että asiat ovat huonosti, vaan sitä, että ne ovat huomenna vielä paremmin.
  • Kehitän aina kaikkea, kaiken aikaa ja kaikkialla. Ajatteluani, osaamistani, asumista, liikkumista, tekemistä ja työelämääni. Ehkä aivan liikaakin. Silti juuri uuden luominen on elämäni suola.

Eikä tässä vielä kaikki. Tyytymättömyyteni itseeni, olosuhteisiin ja tuloksiin saa minut haluamaan olla parempi lähes jokaisena päivänä.

 

V

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.