Alasti

29.04.2016 | Kasvu | Ville Tolvanen

Alasti

Aivan kohta tulee viisi vuotta blogaamista täyteen.

Viidessä vuodessa vitun huonoista jutuista mainetutkimuksen kärkeen. Tai näin ei tietysti saisi sanoa. En minäkään niin ajattele. Se on vain yksi reflektio kuluneesta ajasta. Kaikki muu on paljon parempaa kuin se miten ympäristö on reagoinut.

Miksi tätä on tehty?

Tuskasta. Turhautumisesta vallitsevaan maailmaan. Toivosta. Halusta saada enemmän aikaiseksi. Uskosta. Tiedottomasta tiedosta siitä että aina voi asioita tehdä enemmän, paremmin ja vähemmällä.

Mitä on tehty?

Terapiaa. Tuuletettu tunteita. Kerrottu miltä keski-ikäisen miehen matka tuntuu. Yritetty selittää mihin maailma on omassa päässä matkalla. Heijastettu tuntoja ja tekemistä arjessa ja ajassa.

Mitä on tapahtunut?

Oma pieni maailma on mullistunut. Ystäviä, kohtaamisia, ajatuksia, vastustusta. Vittuilua. Enmmän töitä. Asiakkaita. Ymmärtäjiä ja ihmettelijöitä. Muistoja enemmän kuin osaan listata. Elämää.

Mistä on kysymys?

Halusta näyttää väittämisen sijaan. Heittäytymisestä. Riisumisesta. Esiintymisestä. Ajattelusta. Ideoista ja auttamisesta. Ehkä joku kokee asian yhtä arvokkaaksi. Ehkä jollakin on jollekin muulle merkitystä.

Päiväkirjani verkossa ilmestyy silloin kun siltä tuntuu. Se kertoo siitä, missä minä menen ja mitä ajattelen. Se pyrkii kiteyttämään ajatuksia joista minä maailmasta jalostan. Se heijastelee matkaani ajassa. Se on teille joita se kiinnostaa.

Työn juhlaa Vappuna 2016!

V

ps. Matkan varrella teitä eri lukijoita on ollut yli 340 000. Olette käyneet täällä 700 000 kertaa ja aiheuttaneet +1.25m sivulatausta. Kiitos osallistumisesta!

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Marcus Öhrling
2016-05-11 14:31:11

Hyvä Ville,
Kiteytät omat kokemukseni, turhautumisen ja haluni tehdä asioita paremmin naulan kantaan. Kiitos siitä. Jonain päivänä kirjoitan jotain, josta toivottavasti sinäkin saat lisää virtaa ja uusia oivalluksia.
Hyvää lähestyvää kesää!
Terveisin,
Marcus

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.