Rooma raskaana

19.11.2012 | Yrittäminen | Ville Tolvanen

Rooma raskaana

Suomalaiset menestyvät kun ajat ovat vaikeita. Suomalainen sisu, periksiantamattomuus ja kyky tehdä nopeita päätöksiä nostavat päätään aikojen vaikeutuessa. Tiivistymme yhdeksi kansakunnaksi pahan edessä.

Elämme aikaa jolloin Suomeen syntyy ennätysmäärä uusia yrityksiä. Hyvä niin. Ideoista poikivat alokkaat kohtaavat kilpailijoidensa tavoin kaikki yritystoiminnan haasteet. He kaikki kilpailevat parhaista rahoittajista, osaajista, hallituksen jäsenistä ja kehittäjistä. Tämä näkyy Roomankin kysynnässä.

Olemme muotoilleet viime vuodet kasvu- ja pörssiyrityksiä rinta rinnan. Yksi elementti on puuttunut. Rahoitus. Julkinen tuki kasvuyrityksille on  suurempaan kuin koskaan ennen. Toimin vuoden verran Vigo-managerina, vuosikausia kasvuyritysten kehittäjänä ja hallituksissa. Tiedän mikä on suurinpiirtein mahdollista, mihin homma tökkää. Ainakaan yritystä ei voi rakentaa pelkän julkisen avun varaan.

Haluamme mahdollistaa Rooman palveluiden käytön ja 1080° yritysmuotoilun entistäkin useammalle. Rakentaa mm. ”hyvä hallituksia.” Siksi olemme pullauttamassa kasvuyrityksille tarkoitetut palvelut omaan yritykseensä, räätäleihin. Työnimellä teollisuuden räätälit ryhdymme rakentamaan uutta kasvua ideoista, projekteista, patenteista jne. Tarkoituksena on myös luoda kasvuympäristöjä perinteisille teollisuusyrityksille.

Julkistamme lähiaikoina yhdessä yhteistyökumppanimme kanssa hankkeen, joka tuo parhaan mahdollisen avun juuri kasvuyrityksille. Huippuosaamista rahoitettuna. Kiinnostaako? toivottavasti.

Olemme koko syksyn tuotteistaneet 1080° -ajattelua kasvuyritysten rahoittamiseen ja kehittämiseen. Työkaluja löytyy rahoituksen ohella liiketoimintasuunnitelmien, kasvun, johtamisen ja kehittämisen haastavilla tantereille.

Odottakaa vielä hetki, homma on muotoilua vaille valmis. Meille tosi iso juttu ja toivottavasti monelle muullekin. Kuten Suomessa on jo pidempään hoettu – tarvitsemme uusia menestystarinoita. Tarvitaan ajatusta enemmän kukistamaan tilastot.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Valto Loikkanen
2012-11-26 20:36:16

Tervetuloa mukaan talkoisiin

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-11-27 17:50:59

Kiitos. Työtä riittää! terkut, V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

mikkoanttila
2012-12-11 08:30:00

Jatkoa Linkedin kommentilleni: Räätälien huippuosaamista rahoitettuna pitäisi alkaa levittämään mielestäni yrityksille asiantuntija-verkoston kautta. Esimerkiksi teen tällä hetkellä duunia kymmenille yrityksille, jotka haluavat kehittää yritystään tavalla tai toisella. Työ aloitetaan yleensä vetämällä työhanskat käteen ja raivaamalla viidestä-kymmeneen vuotta vanhat kotisivut alta pois ja tekemällä uudet tilalle. Samalla saatetaan modernisoida yritysilmettä.

Toki tiedämme, että uudet kotisivut tai ilme eivät riitä lähellekään tätä suurempien muutosten moottoriksi, mutta ne ovat hyvä alku ja erityisesti merkki siitä, että yritystä halutaan kehittää. Siksi olisikin mainiota, jos tässä välissä voisin tarjota kauttanne kevyitäkin pakettaja yrityksen jatkokehittämiseksi. Uskon että alallani työskenteleviä vastaavia halukkaita löytyisi enemmänkin, jos tarjotut palvelut on helposti integroitavissa tai esitettävissä esim. tuottajien kotisivuilla. Kannustimeksi voisi riittää webhotelli-bisneksestä tuttu pieni provisio tai vastaava palveluiden markkinoimisesta.

Miksi välittää asiantuntijapalveluita myös muiden asiantuntijoiden kautta? Kynnys hankkia ulkopuolisia asiantuntijapalveluita on aina suhteellisen korkea. Siksi palveluiden saatavuus ja näkyvyys pitäisi tässäkin tehdä mahdollisimman helpoksi.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-12-11 11:41:12

hm... mainiota ajattelua. palataan tähän alkuvuodesta! katsotaan miten ajattelumme kohtaavat. Terkut, V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.