Asenne

2 kesäkuun, 2016 | Kasvu | Ville Tolvanen

Asenne

Puhumme usein menestyvistä ihmisistä, että heillä on siihen riittävä asenne. Se ja rohkeus ratkaisevat. Tuntuu kuitenkin siltä, että aidosti asenteena näyttäytyvä tekeminen perustuu keskittymiseen, sitoutumiseen, omistautumiseen ja riittävään määrään suoritteita arjessa.

Suurin osa menestyksestä jää tekemättä riittämättömien suoritteiden takia. Aika monelle pelkkä sanoista tekoihin muodostuu ylitsepääsemättömäksi ylämäeksi. Kannattaa ensin mallintaa mitä on haluamassa ja sitten pohtia mistä löytyy riittävä asenne tehdä suorituksia riittävästi ja virheiden kautta valmiiksi.

Ihminen haluaa usein ja kaikenlaista. Silti se mitä yritämme pitäisi sisältää riittävästi luontaista taipumusta, henkilökohtaisia edellytyksiä, motivaatiota ja ennen kaikkea paksua nahkaa raataa ympäristöstä ja päivästä riippumatta. Oletko koskaan nähnyt elokuvaa sankarista, joka ei joutuisi matkan varrella koville?

Asenne ratkaisee kunhan se sisältää riittävästi sitoutumista suorittamiseen. Mestaruus ei synny sattumalta vaan salin kautta. Suurin osa urheilijoistakin rakastaa lajin harjoittelua aivan liikaa. Todellinen taituruus syntyy vasta tasapainon ja herkkyyden löytämisestä kerta toisensa jälkeen eri olosuhteissa.

Haluaisin nähdä vähemmän uhoa maailman muuttamisesta ja asenteesta. Olisi kiva kuulla enemmän ihmisistä, jotka aikovat tehdä muutoksia päivä, asia ja ihminen kerrallaan. Oma asenteenikin kasvaa jatkuvasti enemmän aidon puurtamisen ihailemiseen.

Jos ja kun joskus haluat nähdä aitoa sitoutumista, asennetta ja pyyteetöntä työtä laadun puolesta katso Netflixin Chef’s Table. Taitava dokumentti kuvaa täydellisyyttä tavoittelevia keittiömestareita arjessa ja unelmiensa keskellä. Aika monella sielu on jostain kulmasta rikki, mutta täydellistä annosta haetaan ajasta, työstä tai jaksamisesta piittaamatta.

Syntyvät lopputulokset ovat puhdasta taidetta. Artisti rakentaa päivä, lautanen ja vuoro kerrallaan. Väsymyksen kohdatessa palaan aina itse kokkien tai tulkitsevien taiteilijoiden pariin. Elävät esimerkit ja muiden yrittäjien ajatukset kantavat. Siksi sinunkin asenne ja esimerkkisi voi olla jollekin toiselle tärkeä.

Anna surutta ja jaa kaikkea hyvää näkemääsi. Jakaminen on asennetta, joka heijastelee muista ihmisistä ja asioista välittämistä.

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.