Meillä menee todella hyvin

17 elokuun, 2013 | Kasvu | Ville Tolvanen

Meillä menee todella hyvin

Olen pohtinut paljon sukupolveni ääntä, halua ja mahdollisuuksia kantaa vastuuta Suomen tulevaisuudesta. Olen seurannut minkälaista Suomea aikalaiseni rakentavat. Maamme tulevaisuus on ehkä vähemmän meidän omissa käsissämme kuin koskaan ennen. Enkä puhu Euroopasta vaan maailmantaloudesta.

Sukupolveni on jo vahvasti kiinni vallan ja vastuun kahvoissa niin politiikassa, yrityksissä kuin yrittäjinäkin. En tiedä kenen aikaa elämme, mutta joskus tuntuu kuin tulevaisuuden päätöksetkin palvelisivat pelkästään ikääntyvää väkijoukkoa. Kuulin taannoin juuri eläkkeelle siirtyneen rouvan tuhinaa vierestä lakkautettavasta terveysasemasta. Lähin siirtyisi nyt kymmenen kilometrin päähän. Kysyin häneltä, onko hän aidosti sitä mieltä että ainakin neljä vuosikymmentä jatkuneen ylivelkaantumisen olisi syytä jatkua ja siirtää laskua meille ja seuraavalle sukupolvelle? Ei ehkä maailman kaunein kommentti, mutta kuvastaa mielestäni tilanteen karmeutta.

Olen 80-luvun nuori, 90-luvun opiskelija ja siirryin työelämään 1996 laman vielä hiertäessä Suomen taloutta. Muistan kaikkien kysyneen oliko vastavalmistuneen työpaikka aidosti pysyvä. Me saimme työelämältä nopeasti paljon. Moni päätyi Nokian nousuhuumaan tai it-alalle. Työtehtävät olivat jännittäviä, yritykset kilpailivat meistä ja moni pääsi kuluttamaan lentokoneen penkkejä platinakortin arvoisesti. Kehityskeskusteluissa yritettiin kaikin tavoin pitää huomiomme uuden talouden ja maailman rakentamisessa.

Saimme nopeasti paljon täysin valmiina. Peruskoulun, hyvät opiskelupaikat, halvat asunnot ja viimeiset ASP-tilit. Uraa suunniteltiin patruunoiden maneereja matkien ja jännittävää uutta maailmaa suunnitellen.

Nyt olemme eläneet viisi vuotta täydellisen kehittämisen lobotomian aikaa. Lehman Brothersista on pian viisi vuotta ja ainakin Kataisen ilme on yhä vakava. Ei näytä, eikä mene hyvin. Vanha systeemi ei toimi. Mitään ei odotakkaan valmiina. Uusi nousu ei synny vanhoilla eväillä vaikka osin metsäteollisuuskin tuntuu siihen vieläkin uskovan.

Maailma on pienempi, avoimempi, nopeampi ja kiinnostavampi kuin koskaan aikaisemmin. Nyt on tilaa yrittää ja luoda uutta. Meillä ei ole koskaan mennyt paremmin. Ainoa ero on se että vanha hyvinvointivaltion malli ei toimi. Mitään ei olekaan valmiina.

Huomaan aikalaisteni reagoivan kolmella eri tavalla. Eristäytyvän, odottelevan tai yrittävän jotain uudella tavalla. Tarvitaan uusia ideoita jotka työllistävät ihmisiä yksi kerrallaan. Tarvitaan ihmisiä, jotka kehittävät itselleen ammatin. Omaishoitaja, myyntibuukkaaja, analyytikko, fantasiakuvien muotoilija. Uusi maailma huutaa uudenlaista tekemistä. Ketterää, tehokasta, joustavaa ja tuottavaa. Sitä ei edellisten sukupolvien hyvinvointimallilla synny.

Hyvinvointivaltio –ihanne rakensi peikon jonka nimi on mitämätästäsaan? Itsekkyydellä on myös tasavertainen pikkuveli jonka nimi on ”ei kannata.” Ei kannata on kirosana, jolla paimennetaan toisinajattelijoita ruotuun, istumaan ja odotamaan mitä olisi tarjolla seuraavaksi. Opimme odottamaan, että meille annetaan koulutus, työpaikat, rahat ja ihanteet. Opimme kysymään mitä on luvassa, mitä hyötyä siitä on ja pohtimaan kannattaako sitä, tätä tai tuota tehdä. Nyt tarvitaan erilaista asennetta.

Tarvitsemme paljon ihmisiä, jotka innostuvat pohtimaan mikä kaikki on mahdollista ja suostuvat yrittämään ilman varmaa tietoa tulevasta, ihmisiä jotka keksivät, kehittävät ja julkaisevat oman ammattinsa rohkeasti ja palvelevat muita. Suomi on pelastettavissa yksi työpaikka kerrallaan, mutta se ei onnistu odottamalla jotakin edellisen maailman malleilta. Täydellisessä maailmassa voi tehdä jotain ihan joka päivä. Vähän kerrallaan, mutta parempaa rakentaen eikä odottaen. Meillähän menee aidosti todella hyvin.

 

 

KIRJOITA KOMMENTTI

Susanna Paloheimo
2013-08-17 10:20:41

Kiitos. Liikuttavan hyvä kiteytys siitä, miten hyvää tarkoittava, idealistinen hyvinvointivaltio kasvatti meistä laiskoja, ahneita ja kaikkimullehetinyt-kansalaisia. Ihmisiä, jotka eivät tiedä miltä pelko ja sen voittaminen tuntuu. Ihmisiä, jotka voivat aina luottaa jokumuun hoitavan asiat. Ihmisiä, jotka vetäytyvät organisaatioiden nimen taa, eivätkä kanna vastuuta työstään.
Olen väsynyt ja kyllästynyt tuollaisiin ihmisiin. Onneksi Suomessa on todella paljon yritteliäitä vastuunkantajiakin. Sillä minä edelleen uskon, toivon ja rakastan: Että me selviämme. Että joudumme tekemään sen yhdessä. Tätä maata, joka antoi koulutuksen, amalgaamipaikat ja uimataidon.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

piirimyyja
2013-08-17 10:22:26

Olet Ville asian ytimessä. Think big act small-lause toimii meilläkin. Pitää katsoa minne maailma on menossa ja yksi ihminen ja yksi ajatus kerrallaan viedä sitä eteenpäin, juuri kuten sanoit yksi työpaikka kerrallaan.
Jos poliitikot kaiken sonnanjauhamisen keskittyisivät siihen, että miten saadaan jokaiseen suomalaiseen 1-2 hlön yritykseen yksi työntekijä lisää tai miten voidaan tukea ihmisiä löytämään ja aloittamaan oma pikku yritys, väitän että huolemme olisivat paljon pienempiä ja menestystarinat olisivat vain kirjoitusta vailla.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-08-17 10:34:49

Musta tuntuu että meillä on jopa hallitusta myöten vaan lukittuja rakenteita jotka eivät tuota mitään tai riittävästi tässä tilanteessa. Tuntuu että kompromissihallitus tässä ajassa ei ole hyvä idea. Paska homma Kataiselle.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Sakari Sainio (@sakarisainio)
2013-08-17 12:32:44

Kiitos! Minusta nyt on tähtäin kohdallaan :) Innostuin niin että tää tulee varmaan tuplana.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Pia Kenttä (@PiaKentta)
2013-08-17 12:46:53

Itse mietin aina uudelleen ja uudelleen miten ylittää se seinä johon jatkuvasti törmää "ei kannata"-kirosanan yhteydessä. En viitsi kiroilla, mutta puhun yksittäisten ihmistenkin "ei kannata" takapuolensa suojelusta. Se menee jopa yritysten kompromissijohtamisen edelle. Tekijää estetään tekemästä, koska siitä ei ole jonkun toisen takapuolelle hyötyä. Passivoidutaan, lamaannutaan, koska mikä tahansa muutos voi olla itselleen haitaksi. Kiroillaan näin ollen lisää; "ei kuulu mulle". Pahimmillaan tämä ilmenee jopa luottamuspulaksi ja epäilyksenä miksi joku muu tekee aktiivisesti, mitä se haluaa hyötyä tästä. Melkoinen asenne"vamma" ylitettäväksi ja kierrettäväksi. Aito kehittäminen pitää näin ollen tehdä ensin salaa täysin valmiiksi? Tai verkostoitua muiden aitojen tekijöiden kanssa ja unohtaa ne passivoituneet. Mutta! Kuka ja mikä haastaa passivoituneet omasta kuorestaan ulos, luottamaan, näkemään, ettei kaikesta tarvitse olla hyötyä itselleen. Ei ainakaan suoranaisesti. Että hyötyä voidaan aikaansaada laajemmallekin joukolle? Minäminäminä -yhteiskunnan kirouksia, ja kirosanoja.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Katriina K.
2013-08-17 14:24:27

Mitä jos on jo yrittänyt, mitä jos on jo nyt sosiaaliturvan ulkopuolella, merkitty...Mitä jos on juuri oppinut sanomaan myös ei, kyselemään, että mitä mä tästä saan, vaatimaan, että joskus saisi lomaakin. Opiskeluaikana tein töitä isäni yrityksessä ja vapaaehtoishommissa, ajatellen että näistä suhteista ja kontakteista sitten myöhemmin on hyötyä. Pistin firman pystyy, ala oli jo parin vuoden päästä muutoksessa. Muokkasimme liikeideaa tarpeita vastaavaksi pariinkin otteeseen. Lopulta mikään ei auttanut. Töitä ja lisäarvoja olisi pitänyt tuottaa entistä pienemmällä korvauksella entistä enemmän. Joka vuosi tilanne kurjistui.

Lopulta jouduin palaamaan palkkatöihin, pätkää pätkän perään - lomia ei kertynyt, vaan lomarahoilla piti elää pätkien väliset työttömät jaksot. Voimat ehtyivät - vasta fyysisen terveyden romahdettua aloin nähdä ympärilleni. Tosiaankin mukana on "ei kannata" -mantraa hokevat laiskurit, jotka tekevät samoja hommia vakitöissä, pitkillä lomilla, kahvitunneilla lusmuten. Totesin, että miksi minä juoksen, kun eivät muutkaan. Miksi minulla ei ole lomia...EI KANNATA...miksi enää välittäisin. Olen kohta nelikymppinen ja juossut ohi perheen perustamisesta, volvosta ja omakotitalosta, yrittäen olla se luova, muokkautuva yrittäjä. Ei siinä kuin muokkaa itsensä ulos elämästä. Mitäs nyt? Pitäisikö aloittaa koko rumba alusta, ei kiitos.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo Ruohomäki (@timo_ruohomaki)
2013-08-17 18:33:31

Se jos mikä tässä ajassa on positiivista että tuo koko rumban alusta aloittaminen ei ole enää niin tavatonta. Häpeällistä se on edelleen, mutta ei ihan niin paljon kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Toisella kertaa se oli jopa helpompaa, toivottavasti kolmatta kertaa ei enää tarvitse kokea. Olen tavannut talouspäälliköstä taksikuskiksi ja toimitusjohtajasta vartijaksi siirtyneitä joiden olemuksesta huokuu jonkinlainen helpotus: ei ole enää yöunia vieviä huolia ja työt jää varmasti työpaikalle. Toki tulotaso on "romahtanut" mutta niin ovat myös kulut. Toiset hyppäävät jopa opiskelemaan pelkän aikuiskoulutusrahan turvin mikä nyt on elannon kannalta romahdus jos mikä.

Yrittäjyyspuheissa on keskitytty liikaa starttiin ja hurmokseen. Taivas+helvetti oli hyvä avaus siihen, että pitäisi puhua myös siitä toisesta päästä. Mitä sitten jos homma ei lennäkään tai kuihtuu alta pois? Ennenkaikkea - on ihan ok luovuttaa ajoissa ennenkuin oma fysiikka, elämä ja talous on aivan sekaisin. Menestyneillä sijoittajilla on omat stop loss -rajansa. Sellainen pitäisi olla myös yrittäjällä kaikista osakassopimuksista huolimatta. Nykypäivänä yrittäjällä on alkuhuumassaan paljon kavereita mutta lopettamisvaiheessa saa olla aika yksin.

Voi hyvin olla ettei ongelma olekaan omassa osaamisessa eikä edes liikeideassa vaan siinä, että omaa firmaa rakennettaessa on polttanut liikaa rahaa vääriin asioihin eikä enää ole resursseja tehdä niitä oikeita asioita. Silloin on kaksi vaihtoehtoa: odottaa ihmettä ja yrittää jatkaa ilman eväitä (ja palkkaa) tai sitten pistää homma pakettiin ja tehdä sama pienemmin ja kevyemmin, vaikka sitten omalla toiminimellä kotikonttorissa. Jos taas ei ole näköpiirissä vanhaa asiakasta jolta saisi laskutettua edes tonnin kuussa, silloin täytyy katsella jotain ihan muuta. Ihan muuta tarkoittaa tässä myös töitä, joihin on ylipätevä, ylikoulutettu ja kymmenen vuotta työkavereitaan vanhempi. Sekään ei ole enää niin tavatonta kuin 20 vuotta sitten. Siinä mielessä meillä tosiaan menee paremmin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

piirimyyja
2013-08-17 21:31:33

Mainio kirjoitus ja pointti kaima. Menestystä on myös pieni ja vaatimaton toiminta.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Julius Jansson
2013-08-17 18:11:30

Katriina, taito sanoa ei ja kysyä oikeassa paikassa "mitä mä tästä saan" on ihan varmasti asioita joita ns. "menestyjät" tekevät. Toivottavasit tämä positiivinen pöhinä ja tulevaisuudenusko, mitkä ovat siis mitä suurimmissa määrin hyviä asioita, ei saa ketään ajattelemaan, että tulevaisuus on vain jees-miesten. Että osaa sanoa oikeassa paikassa ei ja osaa myös lopettaa oikeaan aikaan on ehdottomasti yksi osa "voittajan strategiaa". Jos haluaa, että homma etenee, ihan varmasti täytyy välillä miettiä, että mikä todennäköisemmin kannattaa ja mikä ei – lopettaa epäolennaisuudet, kysyä "mitä mä tästä saan", arvioida uhat ja mahdollisuudet ja oppia suuntaamaan energia oikeisiin asioihin. Mutta koskaan ei kannata katkeroitua ja lopettaa niiden toimivien juttujen etsimistä.

P.s Kannattaa lukea Seth Godinin maino kirja "The Dip". Se on omistettu "lopettamiselle osana voittajan strategiaa".

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

SannaKO
2013-08-18 08:44:15

Aivan mahtava kirjoitus Ville, kiitos!

Itse pelkään kovasti maamme tulevaisuuden puolesta ja koen sinun laillasi meidän polkevan paikoillaan. Meillä on paljon hyvää ja toimivaa, mutta runsain mitoin myös juuri mainitsemiasi itsekkyyttä, laiskuutta ja niihin kytkeytyen välinpitämättömyyttä. Yleisesti ottaen Suomessa taistellaan kaikkea uudistusta vastaan ja tekemisen sijaan keskitytään hankaloittamaan kaikkea, mikä poikkeaa totutusta. Passiivisuus tekee ihmisistä pelokkaita, muiden kateus ja epäonnistumista seuraava leimaantuminen vie halut yrittää niiltä, jotka ovat kahden vaiheilla. Vapaaehtoistyö ja talkoot houkuttelevat enää vain niitä, jotka ovat mukana jo monessa muussakin ja nämäkin ihmiset alkavat pikkuhiljaa uupua, rivit vähetä. Sosiaalijärjestelmämme on suosiollisempi niille, jotka eivät tee mitään, kuin niille jotka haluavat kokeilla siipiään. Monesta vain suuri on kaunista ja jotain "ollakseen" on oltava trendikäs ja paljon esillä. Plääh.

Voimia kaikille teille, jotka jaksatte olla muutoksen airueina ja omalla esimerkillänne luotsata maattamme ja toimintakulttuuriamme joustavampaan, yhteisöllisempään, mieleltään avarampaan suuntaan. Olen mukana talkoissa. Ja kyllä. Olen ylpeä jokaisesta, jonka saan oman toimintani kautta aktivoitumaan - olipa sitten kyse työstä tai yhdistystoiminnasta, naapuriavusta, ihan vain omasta tekemisestä. Olen ylpeä kaikista, jotka onnistuvat viemään meitä suurin askelein kohti uudistumista.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jouko O
2013-08-20 09:01:52

Hyvää tekstiä! Mitä tulee rakenteiden jäykkyyksiin ja byrokraattien itsellelleen rakentamiin bunkkereihin oli mielestäni vanhemman tuttavani kysymys minulle yksi päivä osuva. Asun n. 10K asukkaan pikkukaupungissa ja hän heitti ilmoille ajatuksen siitä että jos kaupunkimme hallinto mahtui vanhaan "Kunnan taloon" 1979 jossa istui n. 20 henkeä (silloin asukkaita oli noin 12K) kun nyt uudessa "kaupungin talossa" häärä yli 100 henkeä niin onko asiat oikeasti muuttuneet niin paljon? Onko virkamiestin moninkertaistuminen tuonut mukanaan niin paljon parempaa? Toimintatapojen muutos ja kuntaliitoksien tarve kokretisoitui ihan uudella tavalla itsellenikin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-08-29 07:42:05

Hienoa puhetta, ja hienoja kommentteja, en ehtinyt jostain syystä lukea tätä artikkelia kun se ilmestyi mutta, hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yep, minä joka olen jotenkin oppinut selviytymisen keinot, ja suurimmassa määrin ilman mitään yhteiskunnan apuja, toki myönnän että siinä on ollut myös olosuhteet mukana. Ei välttämättä kaikki aivan ihka omaa tahtovoimaani. No, anyway, tosi on että en oikeastaan edes ymmärrä, siis näin niinkuin kulttuurillisesti tai muutenkaan, koko ajatusta että "mitämätästäsaan"? Siis tottakai, "what'sinitforme" on vanha lauseke ja tavallaan paljon käytetty, mutta eihän kukaan, niinkuin hei, tosissaan ota sitä? Vai? Jos tuo nyt on jollekkin ihmiselle epäselvää, niin kerrottakoon tässä - saat siitä just niin paljon kun siihen itse laitat. Et laita mitään, ja vain odotat että saat, niin mitään ei tule, laitat vähän, saat vähän, ja jos laitat paljon niin, saat.... paljon erilaisia asioita. Ja aivan varma asia on että jos luulet että saat jotain kun Kela tai joku muu makselee sun laskujasi, you're sadly mistaken. Itse asiassa juuri päinvastoin, ja se on se hirviö mistä Ville puhuu - niinkuin oikeasti.

Omalta osaltani on sanottava että tämä on kyllä elämäntapa. Elämäntapa selviytyä ja jatkaa. MIelestäni yrittäminen ei ole mikään tehtävä tai saavutus mihin jotenkin päädytään että hei - ollaas yrittäjiä, sehän on hieno, kun muutkin sitä tekee. Niin ja Suomi on, todellakin, tässä kohtaa, todellinen takapajula. Neuvostoliiton aikanaan aloittama politiikka, sodan jälkeen, sekoitti oikeastaan monet terveet kehitykset. Meni monet ikäluokat aivan hukkaan. Esimerkiksi raha vapautui vasta noin 1990. Eikä sekään muuttunut yhdessä yössä. Onko vieläkään tasoittanut rahamarkkinoita. Ehkä. Sekin euron avulla. Täällä ei oikein käsitetä sitä että mitä isät ja äidit, ja heidän isät ja äidit tekivät, ovat jättäneet syvät jäljet suomalaisiin. Ne jäljet eivät katoa ellet yksinkertaisesti yritä, uudestaan ja uudestaan. Mutta sitten helpottaa. Näin tapahtuu aina. Mutta se pitäis hyväksyä, ymmärtää että tietyllä alueella olemme puutteellisia ja että sitä on tasaisesti kehitettävä, joka päivä, vaikka edes vähän. Poliitikot ja virkamiehet ovat todellisia hirviöitä. Ei niin että olisivat sellaisiksi syntyneet, vaan siksi että ympäristö missä he työskentelevät, antavat heille siihen vapaat kädet. Ja tietenkin, jotkut ovat myös syntyneet sellaisiksi, jo valmiiksi. Siksi he ovat valinneet tuon työnsaran.

Tuota järjestelmää ei voita kuin vain yhdellä tavalla, katsomalla peiliin ja uskomalla itseensä. Irrottaudu noista kahleista ja tee oma latusi. Ettekö näe että koko tuo järjestelmä haluaa juuri sitä että ihmiset eivät lähtisi kulkemaan omaa polkuaan. He ovat rakentaneet tämän "hirviön" juuri sitä varten että voivat sitä kautta hallita, sinua ja minua! Olen onneksi saanut elää yhteisössä joka on opettanut minulle täysin päinvastaisen kulttuurin, ja olen siitä kiitollinen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tommi
2013-08-29 18:17:41

Ville.

Kiitokset ansiokkaasta kirjoituksesta. Tää voisi olla monen puolueen ja/tai asiantuntijan raportissa suoraan.

Ydinkysymys teemass on mielestäni, et jos ja kun tää uusi luova energia saadaan liikkeelle Suomessa, miten saadaan se kanavoitua tekemään tänäänkin puheissaolevaa rakennemuutosta. Yhteiskuntaamme pyörittävät yritykset, puolueet, järjestöt ja me kansalaiset. Mihinkäs siis suunnataan muutospanos ja miten?

Jatka ihmeessä tälläistä pohdintaa täälläkn, just näitä avauksia tarvitaan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-09-03 06:07:23

Kiitos Tommi! Kuvaat aivan oikein. Olemme rakenteiden, järjestöjen ja järjestelmien Suomi. Ehkä energiaa pitäisi kanavoida ihmisten omaan toimintaan vastuuseen ja yrittämiseen? Omasta yrittämisestä täytyy tehdä houkuttelevampaa kuin töihin meno?

Italiassa muistaakseni 37% miehistä on yksityisyrittäjiä. Perheet kantavat vastuun. Onko yhteisvastuu tullut tiensä päähän kun siihen ei ole varaa?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.