Kaipaan johdatusta

02.10.2011 | Markkinointi | Ville Tolvanen

Kaipaan johdatusta

Pidän rannekelloista. Omistin välillä merkittävän määrän merkkikelloja. Viime kevään möin lähes kaikki. Jotenkin tunne siitä että markkinamies oli onnistunut myymään minulle valtavalla markkinointikoneella ajatuksen ”James Bond” elämästä ja siihen liittyvästä tuhansien eurojen kellosta alkoi tuntua typerältä. Nyt kaipaan mutten omista kunnon kelloa.

Navigointi telluksella lisääntyy hyvien karttasovellusten yleistyessä. Samoin amerikkalaisissa autoissa on jo vuosikymmeniä ollut kompassi ohjaamaassa oikeaa suuntaa. Navigointiin tulee kovaa vauhtia sosiaalinen lokaatio. Olen taas ”Kämpissä.” Tai Petri Nygårdin sanoin Missä sä oot? Mä oon kännissä.

Mielestäni yhden laitteen ei tarvitse tehdä kaikkea. Vaikka iphonessa on taskulamppukin, on Maglite silti siihen tehtävään parempi, ja kunnon kamerakin erottuu puhelimesta. Mutta haluaisin kellon joka tarjoaa johdatusta.

Kellossa voisi olla kompassi, Wi-Fi ja muutama sosiaalisen median aplikaatio. Ei muuta. Ja superhyvä muotoilu. Olisi kiva nähdä minne on menossa ja ketä siellä jo mahdollisesti on. Tai suunistaa Foursquaren avulla. Koska en ole Ritari Ässä, puhelinta en ranteeseeni tarvitse. Hotspotit hoitakoot yhteydet.

Johdatusta tarjoavat rannetietokoneet voisivat tulla kelloteollisuudesta. Uudistuminen tekisi Casiolle hyvää ja niillä olisi uskottavuutta. Suuntokin olisi uskottava mutta nopea vilaus heidän tekemiseensä, ja erityisesti tuotemuotoiluun, antaa mielikuvan aika pihalla olevasta yrityksestä. Samannäköisiä sykemittareita saa Lidlistä. Rannekello tekee vielä varmasti paluun halutuksi kuluttajatuotteeksi. Maailma tarvitsee aikaa, oikeaa suuntaa ja johdatusta.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Ari
2011-10-02 09:38:07

Muuten kyllä, mutta kun ei. Vähänkään monipuolisempi kello on ranteessa niin suuri möhkäle, että kunto kasvaa väkisinkin sitä ympäriinsä raahatessa. Oman riemunsa asiaan antaa myös näytön rajallinen koko. Yritäpä tehdä mitään vähänkään järkevää tulitikkuaskia pienemmässä ruudussa - etenkään kosketusnäyttöisenä.

Kokeilin yhdessä välissä tuollaista kelloa, jossa oli itse asiassa myös se puhelin. Kello oli tuskaisen suuri vaikka näyttö olikin normaalikellon kokoinen. Se mitä se teki, se teki ihan siedettävästi mutta nopeasti kello tuli silti lahjoitettua eteenpäin. Kosketusnäytön sörkkiminen oli tuskaa. Mukana tuli rannekkeeseen näppärästi upotettava pieni kosketustikku jolla käyttäminen oli edes vähän helpompaa, mutta silloinkin mikä tahansa operaatio vaati aikamoista yrittämistä.

Ideana ajatus ranteessa olevasta monitoimikoneesta joka soittaa puhelut, tarjoaa musiikit ja webisurffailut on ihan mielenkiintoinen. Kun joku vaan keksisi tavan toteuttaa sen järkevästi. iPod Nano-kokoinen iPhone olisi houkutteleva idea, mutta vähän pelkään ettei edes Apple tekisi moisesta laitteesta miellyttävää käytettävää. Pikainen gallup pöydässä vastapäätä istuvalta nano-käyttäjältä ei antanut kovin positiivisia kommentteja vehkeen käytettävyydestä, juuri näytön koosta johtuen. Minä en sitä alunperin edes harkinnut.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2011-10-02 10:03:33

Hyvää ajattelua. Itse pidän isosta kellosta ja mallissa voisikin olla "Robocop" meininkiä. Sunnon Adviser on klassikko. Näyttönä sen koko voisi toimia jos status -updatet/sijainnit tulisivat numeerisina?!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

V
2011-10-02 11:11:57

http://mutewatch.com/start

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Minna
2011-10-03 12:48:26

Kellovalmistajien tulevaisuus ei näytä ruusuiselta jos nuorisolta kysyy. Ranteesta ollaan siirrytty koristelemaan ihan muita paikkoja. Kun 16-vee kummitytöltä kyseltiin, onko äidin uusi hauska rannekello hieno, vastaus oli naurun remakka ja hieman alentuva selitys "siis eihän KUKAAN enää käytä rannekelloa". Mutta kaikki retroiluhan tulee aina muotiin taas ennenpitkää... (että on sullakin Ville toivoa ;-)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2011-10-03 16:35:02

mä aloitan retroilun ihan kohta niin oon etujoukoissa...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.