Miksi valitsin avoimuuden verkossa ja lähes kaikessa tekemisessä? Avoimuus on menestymisen alku.

Viimeisen 22 vuoden aikana olen osallistunut yli 15 yhtiön perustamiseen. Suurin osa niistä on tehty perinteisesti hartiapankilla puskemalla. Lisäksi olen konsultoinut kymmeniä yrityksiä sadoissa eri hankkeissa.

Matkan varrella huomasin, etteivät oppini asioista ole aivan perinteisiä. Vietetyt vuodet USA:ssa ja yrityksissä olivat muokanneet ajatteluani ainakin joidenkin mielestä erilaiseksi. Lisäksi olen aina verkottanut ja mediallistanut yritystoimintaa. Julkaisutoiminta, sisällöt ja verkko ovat kulkeneet mukana lähes kaikessa tekemisessä.

Mietin, miten saisin helpommin ja tehokkaammin suunnattua energiaani, tekemistä ja fokusta. Pohdin, miten saisin enemmän asiakkaita ja helpommin. Väsyin vuonna 2010 hakkaamaan päätäni seinää silloisten kumppaneiden kanssa. Päätin kääntää koko ajattelun ympäri.

Lähtökohtana on ajatus ”tieto on ilmaista, neuvot kultaakin kalliimpia” Kaikki ajatukset, työkalut, tekeminen ja tulokset ovat saatavilla. Asiakas voi valita, tekeekö itse vai kokeneen kumppanin kanssa. Näkemykset maailmasta, yrittämisestä, johtamisesta ja tilanteista kerrotaan ilman ostositoumusta. Näin myös tekemisen arvo ja arvostus on kaikkien saatavilla.

Keväällä 2011 tehty päätös on palvellut erinomaisesti. Jopa niin hyvin, että olen kysynyt monta kertaa, eikö avokeittiöiden aika olisi muillakin. Jos yksi sadasta, tuhannesta tai kymmenestä tuhannesta kiinnostuu, on parempi piipittää pienen satelliitin tapaan jatkuvasti pimeässä.

Huomaan vuosien saatossa ajatusteni liukuneen omien oppieni mukaisiksi. Hyvässä ja pahassa. Täytyy olla tarkkana, ettei aivan omaan soppaansa sokeudu. Silti avoimuus, tiedon ja osaamisen jakaminen, verkottaminen ja viestintä ovat minusta arvon luomisen keskiössä. Asiakkaat, arvo ja arvostus tulevat niiden perässä.

Onnittelut ammattilaisille, jotka ovat jo avoimuuden polun aloittaneet ja niitätte tuloksia. Hienoa seurata aktiivisesti viestiviä kiinteistövälittäjiä, ekonomisteja, yritysjohtajia ja yrittäjiä, jotka pistävät lusikkansa soppaan lähes jokaisena päivänä.

Onnistumisen mahdollisuudet niin asiakashankinnassa kuin arvostuksessakin kasvavat huomattavasti, kun muistat pitää kuponkisi esillä.

V