Hallitusammattilainen vai hallitustyön ammattilainen

20.11.2020 | Omistajuus | Ville Tolvanen

Hallitusammattilainen vai hallitustyön ammattilainen

Yksi tapa kehittää liiketoimintaa ja osaamista on käydä dialogia käsitteistä, niiden merkityksistä ja pohtia niiden mahdollisesti muuttuvia sisältöjä. Olen ihmetellyt, miksi omistajuuteen, hallitustyöhön ja johtamiseen liittyvä keskustelu on niin myötäkarvaista ja kaivannut rakentavaa muutospuhetta arjen tekemisiin. 

Herättelin Omistajat -ryhmässä pohdintaa omasta mielestäni pienestä mutta suuresta erosta sanojen hallitusammattilainen vai hallitustyön ammattilainen välillä. Avaan ajatteluani sanojen takana. Tietysti lopulta on ihan sama mitä sanoja käytetään, mutta dialogin, kehittämisen ja oppimisen kannalta sanoillakin on väliä.

Hallitusammattilainen sana sisältää ainakin minulle paljon väsähtäneitä merkityksiä. Kuin viiniä maistaen voisin sanoa sanan tuoksuvan emeritukselle, entiselle, kokemukselle ja seesteisyydelle. Hallitusammattilaisuuteen liittyy sanana paljon staattisuutta, perinteisyyttä, pysähtyneisyyttä ja valtaa. Vastuun sijaan korostuvat ainakin minun mielessä istuminen, asioiden hoitaminen rakentamisen sijaan ja jatkuvuus. Toki paljon hyviäkin asioita ja mieleeni juolahtaakin useita upeita hallitusammattilaisia joita ihailen.

Hallitustyön ammattilainen sana on minusta kiehtova. Se kertoo ainakin minulle ihmisestä, joka on tehnyt osaamisestaan ammatin. Aivan kuin ammattiurheilijalla, osaamisesta on jalostunut ammatti. Sanapari korotaa minusta hienosti myös hallitustekemistä työnä, ammattina muiden hyvien joukossa ja sitä korkeaa tasoa, jota ainakin itse odotan hallitusammattilaisilta.

Hallituksissa palvelevien tulisi hallituksissa istumisen sijaan tarjota hallitustyöhön liittyvää ammattitaitoa.

Hallitustyön osaamisen todisteiksi tarjotaan valitettavan usein pitkää kokemusta, kurssitusta kyseisestä aiheesta ja riittävää ajankäyttöä. Itse olen pohtinut hyvän hallituksen jäsenen olevan motivoitunut, pätevä ja sitoutunut. Tulisi siis olla annettavaa yrityksen huomiseen ja arvon kasvattamiseen, aikaa ratkoa yrityksen haasteita ja pätevyyttä kasvattaa yrityksen ja sitä kautta omistusten arvoa. Pelkkiä kilometrejä, johtamisen kokemusta ja halua istua hallituksissa pitäisin toissijaisina.

On hyvä, että Suomessa käydään yhä enemmän keskustelua omistajuudesta, kasvusta, yritystoiminnasta ja sitä kautta hyvinvoinnista. Hienoa, että yhä suurempi osa sitä on avointa ja järjestötkin napsauttelevat pikku hiljaa ATK-laitteita käyntiin. Tieto ja osaaminen on yksi harvinainen asia, jonka arvo vain kasvaa sitä jakamalla. Siksi myös keskustelu ajasta, taidoista, tekemisestä ja sanoista olkoon yhteistä. Ainakin meille hallitustyön ammattilaisiksi haluaville. 

Lue myös:

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.