Mestariomistaja

marraskuu 20, 2019 | Omistajuus | Ville Tolvanen

Mestariomistaja

Millainen on hyvä omistaja?

Perustin Facebookiin avoimen Omistajat .org -ryhmän pohtimaan omistajuuden johtamista ja kehittämistä Suomessa. Tarvitsemme hyviä ja alati parempia omistajia.

Omistajuuden historia on niin nuorta Suomessa, ettei siitä ole kirjoitettu kuin muutama kirja. Järjestöt käsittelevät asiaa, mutta ovat usein miten suljettuja. Omistajat on avoin verkosto omistajien, sijoittajien, yrittäjien ja asiantuntijoiden välissä.

Hyvä omistajuus on ammattimaisesti johdettu prosessi tai omistajan ammatti, jota tulisi jatkuvasti kehitttää.

Päätimme yrittää rakentaa omistajuuden kehittämiseen avoimen ja pelimäisen kanvaasin. Tausta-ajatus lähtee siitä, että hyvä omistajuus on suunnitelmallista, jaettua, dokumentoitua ja sitä kehitetään jatkuvasti. Ideologiassa keskitytään omistajan omiin toimenpiteisiin, hallitustyöskentelyyn sekä edellä mainittujen suhteeseen yritysten johtamiseen.

Arvoa kasvattava omistaja ja yritys ovat koko yhteiskunnan etu. Omistajuus on tärkeä, yhteinen arvo, eikä suinkaan pelkästään omistavien asia.

Kanvaasin ensimmäisen version nimi on ”mestariomistaja” Se alkaa leikkimielisellä omistajatestillä, jossa omistaja voi nopeasti mitata omistajuuttaan. Testiä seuraa 9 prosessiaskelta, jossa omistaja kuvaa omistajuuden eri rakenteita. Ajatuksena on, että ei vastauksista syntyy ”todo-lista” joka rakennetaan mallin reunaan. Ammattimaisuuden hengessä tehtäville tulisi sopia heti vastuullinen henkilö ja määräaika.

Mitä mestariomistaja tavoittelee?

Olen huomannut omistajien olevan usein tyytyväisiä omistajuuden johtamiseen ilman varsinaista vertaamista muihin omistajiin. Samoin olen lukuisissa keskusteluissa huomannut, että pinnan alta löytyy usein useita puutteita. Joltakin puuttuu brändistrategia, toiselta hallitus ja kolmannelta omistajastrategia.

Mestariomistajan tavoite on saada omistajat keskustelemaan aiheesta, pohtimaan omaa suhdettaan omistajuuteen sekä reflektoimaan oman omistajuuden johtamista. Peli ei ole täydellinen, eikä perustu muuhun kuin strategiakonsultoinnin kokemukseen, mutta toiminee keskustelun avauksena paremmalle omistajuudelle.

Pelimäistä rakennetta, sisältöä ja toimintamallia kehitetään palautteen avulla. Tarkoitus on pelata useita eriä erilaisten omistajien kanssa, tehdä tarvittavat parannukset ja ottaa mallia käyttöön kevään 2020 aikana.

Onko omistajuus ja sen kehittäminen sinulle arvokas asia? Kerro mestariomistajasta omissa verkostoissasi!

V

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.