Muutosjohtaja

27.07.2016 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Muutosjohtaja

Miltä edessä siintävä muutos tuntuu johtajasta? Miksi vallitseva ajattelu on aina vahvempi vaihtoehto uuden sijaan? Yritin samaistua muutosta pohtivan johtajan maailmaan. Muutosjohtaja joutuu valitsemaan vaikeamman tien.

Olet viettänyt pääosan työurastasi yhdellä tai muutamalla toimialalla. Kivunnut kovan työn ja tekemisen kautta huipulle. Osaat asiasi ja tiedät mitä kannattaa tehdä ja jättää tekemättä.

Ympärilläsi pyörii hymyileviä yhteistyökumppaneita, jotka pitävät tekemistäsi erinomaisena. Aina riittää seuraa, kutsuja kivoihin tapaamisiin ja sopivasti uutta ajattelua, jolla esimiehet pidetään tyytyväisenä.

Kuulet kyllä kohinan keskeltä vaatimuksia aitoon uudistamiseen ja uudistumiseen. Se ei tule aivan läheltä organisaatiosta eikä kumppaneilta vaan ulkopuolisilta, jotka eivät aina tunnu ymmärtävän kuinka vaativaa nykyinenkin tekeminen on. Helppohan se on ulkopuolelta huudella.

Ulkopuoliset näkevät yrityksesi eri tavalla. Objektiivisemmin, asiakkaan silmin ja osaavat vertailla tekemistäsi yli toimialojen. Viettämällä pääosan urastasi yhdellä toimialalla, olet myös jättänyt näkemättä miten muut toimivat. Eri toimialoilla palvelevat konsultit näkevät parissa vuosikymmenessä satoja yrityksiä ja johtajia läheltä. Ehkä sittenkin olisi hyvä kuunnella puhetta muutoksesta ja siitä miksi se olisi hyvä aloittaa ennen kuin on aivan pakko.

Muutosjohtaja valitsee vaikean tien

Vaihtoehtona uusi tai vielä vuosi tai kaksi tutulla tähän asti toimineella tavalla. Tuttu tapa tehdä voittaa joka kerta. On inhimillistä ja ymmärrettävää toivoa poutaa täydellisen myrskyn sijaan. Harva löytää itsestään vaihteen uudistaa ja uudistua ennen kuin on aivan pakko.

Suomessa muutetaan pääosin vasta kun on aivan pakko tai myöhäistä. Kerta toisensa jälkeen murros yllättää johtajan kuin ensilumi suomalaisen autoilijan. Maailma on mennyt sellaiseksi, ettei siinä tahdo pysyä millään mukana, jos ei ole valmis uudistumaan. Jatkuva ja tempoileva muutos on uusi normaali. Se sotii vastaan kaikkea mitä itseään arvostava ja pitkäjänteisesti uraansa kehittävä johtaja itsestään ajattelee.

Harva pohtii asioita loppuun asti. Sitä millaisia vaihtoehtoja yrityksillä ja johtajilla on kolmen tai viiden vuoden kuluttua jos muutoksiin ei ryhdytä aidosti ja ajoissa. Aika monella toimialalla kannattavuuden ja kasvun näkymät ovat miinusmerkkisiä. Yrityksen on löydettävä kasvu-ura ennen kuin se menettää tuloksensa.

Kadotetun rahan mukana häviää vaihtoehto kehittää ja johtaa muutosta rakentavasti. Onnistuneet muutokset johdetaan silloin kun kaikki on kunnossa. Vaikeinta on vain ymmärtää, että muutosta tarvitaan juuri silloin kuin kaikki vaikuttaa täydelliseltä.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.