Terveisiä vessasta: Tolvanen ja blogimarkkinointi

06.06.2013 | Markkinointi | Ville Tolvanen

Terveisiä vessasta: Tolvanen ja blogimarkkinointi

Tulipahan tuossa mieleeni että en ole kai kertonut miksi blogaan. Siis nykyään. Asia tupsahti mieleeni. Päätin sitten jakaa ajatukseni. #Sharingiscaring.

Ps. Rakennan kokonaan uutta ja kattavaa esitystä Dinglen seminaariin 18.6. 2013 Kannattaa tulla haastamaan. Käydään superhyvä keskustelu. Ehkä sen saa videollekin? Oliskohan siinä ideaa?

Vastustan sanaa blogimarkkinointi. Vastustan ajatusta että joku henkilö tai yritys blogaisi vain markkinointi mielessään. Inhoan ajatusta yrityksen markkinoinnin irroittamisesta yrityksen kaikesta tekemisestä, liiketoiminnasta. Harmittelen kapeakatseisia ihmisiä jotka kuvittelvat toimivan markkinoinnin olevan kohderyhmän manipulointia.

Ymmärrän monen ajattelevan somea tai markkinointia omana toimintonaan, koska heidät on palkattu tekemään niin. Tee sitä mitä sinulta odotetaan. Tai sitten Tolvasen tavoin kaikkea mikä tuntuu järkevältä. Ja sitten vähän muutakin. Minulle rakas markkinointi on jotain ihan muuta.

Ajatuksissani lähes kaikki mitä yritys tekee on markkinointia. Markkinoinnin tehtävä on toimia jäänmurtajana, avata markkinoita, mahdollistaa liiketoiminnan onnistuminen. Vastustan äänekkäästi rahan käyttöä osana markkinointia. Yrityksen on periaatteissani tehtävä niin hyvää työtä tai palvelua että se markkinoituu. Rahaakin saa käyttää investointina kunhan varmistaa tienaavansa investoinnilla.

Markkinointi lähtee yrityksen liikeideasta ja markkinoista. Yritysmuotoilussa menee Paytrailin, Tecnotreen, Mectalentin, Klinikka22;sen, Staran jne. tavoin jopa yrityksen nimi uusiksi. Usein nimi on ainoa asia joka jää ennalleen. Muotoilussa haetaan yritykselle paikka maailmasta ja nimi joka markkinoituu entistä paremmin. Sitten kirkastetaan strategia,  valitaan johtamisjärjestelmä ja muotoillaa yrityksen tarina. Hyvä tarina saa ilmeen, kuvat, tekstit, äänen, tuoksun ja synnyttä tavoitellun vaikutelman.

Yrityksen liikeideassa on oltava aikaa, rahaa ja resursseja asian markkinoimiseen. Jos varaa ei ole, yrityksen liikeideassa on jotain vialla.  Toimialat joissa ei ole varaa markkinoida tekevät jotain väärin. Heidän liikeideansa ei toteutudu toivotulla tavalla. Redbull taitaa käyttää lähes puolet sisään tulevasta rahasta asiansa markkinointiin. Yritys onkin enemmän media ja markkinoija kuin juoman valmistaja. Moni muukin toimiala muuttuu digitalisoitumisen myötä enemmän mediatoiminnaksi kuin tuotteen tai palvelun valmistajaksi. Itse ajattelen esimerkiksi kuntosaleja puhtaasti medialiiketoimintana. Käyttöasteen vahvistaminen vaatiii mediatalojen tapaan aukiolokartan täyttämistä eri kohderyhmille tasaisesti suunnattuja sisältöjä ja hyviä ideoita. Mummot aamupäivään ja jannut alkuyöhön. Tästä joskus enemmän.

Ajatus siitä että blogattaisiin jotta saadaan firmaan rahaa on pöyristyttävä. Blogin alkuperäinen merkitys oli ja on hyvä ”verkkopäiväkirja” Sellaisena olen sitoutunut pitämään tolvasenkin. … Tosin houkuttaa ajatus 3-4 kumppanipaikan avaamisesta saitille. Ei ansaintamielessä vaan uuden ajattelun airueena. ”Tolvasen ajatukset kirkastaa Sandels.”

Jos päiväkirjaansa haluaa lukijoita on syytä synnyttää sitä Nyyssösen välittäjäainetta. Kiinnostava sisältö on ainoa tie korkeisiin numeroihin. Itselleni blogaus on tapa toimia avoimesti verkostossa, harjoittaa liiketoimintaa ekosysteemissä ja vuorovaikuttaa kohderyhmieni kanssa. Tolvasen blogi on osaamiseni lihatiski verkossa. Ajattelu ja tavara on tarjolla ja sitä saa ostaakin sovitulla tavalla. Aika hyvin on onneksi kiinnostanut toistaiseksi. On sitten ollut varaa välillä kirjoitellakin. Siitähän hyvässä tekemisessä on kysymys. Tehdään asioita jotka markkinoituu markkinaan ja saadaan rahaa ja aikaa blogaamiseenkin. Annetaan takaisin ja viedään maailmaa pikku hiljaa eteenpäin. Kirjain, teksti, päivä ja Tolvanen kerrallaan.

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Janne Gylling
2013-06-06 12:14:31

Moi. Sinänsä samaa mieltä, että nykyaikana markkinointia ei voi nähdä irrallisena osana, vaan se on integroiduttava täysin yrityksen arkeen ja tekemiseen. Se, että voiko markkinointiin laittaa rahaa onkin sitten toinen asia. Mikä lasketaan markkinoinniksi? Pitäähän omalle käytetylle ajalle myös laskea joku kustannus, sen takia en haluaisi rummuttaa liikaa tuota "Vastustan äänekkäästi rahan käyttöä osana markkinointia." Sillä rahalla voidaan ostaa vaikka taitavalta konsultilta palveluita, näkemystä ja kokemusta.

Jos ajatellaan vanhanaikaisesti että markkinointi on vain lehtimainoksia ja bannereita, niin kyllä - markkinointi on sellaisenaan kuollut ja kuoleva.

Väitän että markkinointi ei silti ole kuollut - se on vain muuttunut.

http://www.jannegylling.fi/kaikki-mita-teet-on-markkinointia/

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-07 11:09:05

Kiitos Janne! Tiedätkin mun haastavan tarkoituksella. En oikeasti vastusta rahan käyttöä markkinoimiseksi. Vastustan ajattelua jossa tehdään ja käytetään rahaa kuten ennenkin ilman hyvää analyysiä mitä pitäisi olla tekemässä....

Kumarrus! Hyvä kommentti... Lisää näitä. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Aki Toivonen (@atoivon)
2013-06-06 13:32:26

Ville, olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että markkinointi ei saa jäädä vain yksittäisiksi tempuiksi ja kikoiksi, vaan sen täytyy olla koodattu yrityksen sisään henkilöstöstä tuotteisiin ja palveluihin. Kuitenkin vierastan tätä vahvaa blogimarkkinoinnin leimaamista. Puhut kuin blogilla olisi jokin itseisarvo, joka tuhoutuu siitä, jos kirjoittaja ajattelee "hei, tästähän saattaa tulla sisäänkin jotain". Sikäli olet oikeassa, että vain markkinointi mielessä kirjoitettu blogi jää niin falskiksi, että siitä on hyvä markkinointi kaukana. Kammoksumassasi sanassa ei kuitenkaan tarvitse olla sisäänkirjoitettuna tällaista falskiutta. Miksei blogimarkkinointi voi tarkoittaa vain hyvän blogisisältöä, joka luo samalla hyvää markkinointia?

Kuten itsekin toteat, "Tolvasen blogi on osaamiseni lihatiski verkossa". Se on osaamisesi markkinointia ja on osoittautunut siinä aika hyväksi. Eikö se sitten ole blogimarkkinointia?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-07 11:10:35

En vastusta blogaamista ja tunnustan sen markkinoinnillisen arvon. mutta jos alamme käyttämään termiä "blogimarkkinointia" asia vajoaa markkinointi- tai viestintäosastolle..... eli liian kauaksi strategisesta tekemisestä.

Odotan aikaa jolloin suomessa on yrityksiä joiden tärkein ja paras myyntimies uusille ajatuksille on yrityksen toimitusjohtaja. Aivan kuten Steve Jobs.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Matti Airaksinen
2013-06-12 22:47:24

"...vajoaa markkinointi- tai viestintäosastolle….. eli liian kauaksi strategisesta tekemisestä."

Eikös tämä ole ennemminkin oire siitä, että markkinointi tai viestintä ei ole tällöin yrityksen strategian ytimessä?

Sinänsä olen samaa mieltä siitä, että olisi valaisevaa lukea kantaaottavaa blogia korkeimmalta yritysjohdolta. Siitä olisi saanut varmasti kutkuttavaa proosaa aikaiseksi, jos esim. Mika Ihamuotila olisi ruotinut viimeisintä kohua avoimesti bloggaamalla.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-13 06:28:47

Juuri näin! Valitettavasti suomalainen markkinointiosaaminen ei mahdu johtoryhmien agendoilla. Korulauseista huolimatta. Mutta tämä on myös markkinoinnin ongelma. Kuinka onnistua jos ei osaa markkinoida edes talon sisäisesti? terkut, V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Christoffer Nordberg
2013-06-06 13:38:44

Amen. Kaikki mitä yrityst tekee on markkinointia. Itse sapettaa samalla tavalla kitinä siitä, että ei ole varaa markkinoida. Bloggaus on yksi loistava tapa jakaa osaamista, rakentaa luottamusta ja synnyttää kiinnostusta. Olen itse kohta vuoden jakanut ajatuksia. Mukava huomata miten lukijamäärät kasvavat in yhteydenottoja on tullut "vain" yhden kirjoituksen takia.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Olli Hyyppa
2013-06-06 17:20:39

Tervehdys,
Tässäpä muutama konkreettinen esimerkki yrityksistä, joissa siilot ovat vielä tiukasti erillään ( http://blogs.hbr.org/cs/2013/06/being_digital_demands_you_be_m.html ) mutta heräämistä alkaa hiljalleen tapahtua. Olen samaa mieltä että markkinointi ja palveliminen täytyy olla elämäntapa, ei kermainen kuorrutus jälkikäteen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-07 11:11:44

Kiitos olli! hyvä termi tuo kuorrutus... kuvastaa suomalaista brändityötä. tismalleen. ja se siinä on pahinta.. kaupallistaminen on yrityksen elinehto ja markkinan avaamisen pohtiminen keskeisimpiä osia menestymistä. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Sirkka Inkinen (@sirkkainkinen)
2013-06-06 18:19:20

Lihatiski on hieno vertaus. Tuot tuoretta tavaraa päivittäin ja laatuun luotetaan. Mutta kyllä se on yhä edelleen lihamestari, joka sen tarjolle panee - lammasta yhdelle, munuaisia toiselle. Kovasti puhutaan robotisaatiosta, mutta markkinointi on yhä persoonansa peliin laittamista. Henkilökemia saattaa vieläkin voittaa taloudelliset tosiasiat.

Olet erinomainen lihamestari, joten olen Janne Gyllingin kanssa samoilla linjoilla.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-07 11:12:45

Kiitos. Näin sen näen. Tavara on tuoretta ja tarjolla. Useimiten uudet asiakkkuudet syntyvät ajatuksesta "mitä Ville ajattelet meistä." Suomessa on paljon yrityksiä jotka haluavat kuulla rakentavia kehitysnäkemyksiä itsestään... V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo Nisula/Piirimyyja
2013-06-06 22:06:27

Kovasti vessasakin pukkaa asiaa.
Kaikki yrityksen toiminta on markkinointia ja markkinointi johtaa myyntiin eikä ilman myyntiä tarvita markkinointia.
Jos blogilla on myyntitarkoitus, se jää kiinni valistuneen lukijan sensoreissa.
Markkinointina blogi on mitä mainioin, on motiivi mikä hyvänsä, mutta ainakin lähtökohta kirjoittamiselle on oltava rehellinen etenkin itselleen. Sisältö sitten on jokaisen kirjoittajan oma asia ja lukijan tehtävänä on päättää haluaako lukea tai kommentoida.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-07 11:14:16

Juuri näin! olen samaa mieltä tuosta kuluttajan medialukutaidosta. Aitous näkyy läpi. Lukijoita on turha yrittää maanitella tai manipuloida.

Keinotekoisesti syntyneet tempaukset unohtuvat ennen aikojaan. Mitä markkinointia sinä muistat?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.