Turha. Kustannus. Hidaste. Pitää olla, koska muillakin on. Lain mukaan pitää olla. No onhan se.

Tälläisillä sanoilla haastattelemani vaikuttajat ovat kuvanneet yritysten hallitusten toimintaa. Kärjistämällä voisi sanoa, että fiksuimmat eivät usko ollenkaan, monille aiheuttaa kulua ja harmia. Todella harva, jos kukaan tapaamaani ylistää onnistuneena investointina. Jotakin on pahasti pielessä.

Hallitus on sijoitus – Hallituksella tulisi olla aktiivinen vastuu ja rooli yritysarvon kasvattamisessa.

Omistaja-aktivisti Lari Raitavuo sanoi hyvin, että Hallituksesta on tehty ”emeritusten elanto.” Hallituksiin haalitaan kovia nimiä uransa ehtoopuolella vahvistamaan yrityksen olemusta ulospäin. Ulkonäkövetoinen hallitus saattaa olla yrityksen asiakkaiden ja henkilöstön näkökulmasta se kaikkein huonoin veto tulevaisuuden puolesta.

Miten mikään voisi muuttua, jos hallituksella ei ole palava halu edistää parempaa ja erilaista huomista?

Hallitustyöhön osallistumisen motivaatio ei koskaan saisi olla siitä nostettavat palkkiot, vaan ulkopuolisten aktiivinen rooli osaamisen täydentäjänä, johdon ja suunnan sparraajana ja sitä kautta yritysarvon kasvattajana.

Suomessa on tapa ajatella hallitusta luottamustehtävänä tai hallinnon kautta. ”Best People on the Bus” -ajattelu haastaa pohtimaan monimuotoista ja aidosti lisäarvoa tuottavaa hallitustiimiä, jossa puheenjohtajan tehtävä on olla ryhmän johtaja, toimarin iso apu ja aisapari sekä isäarvon takuumies omistajille ja työntekijöille.

Hyvä omistaja kilpailee aina parhaista resursseista, eikä epäröi muokata ketjuja pelitilanteen muuttuessa. Hyvän hallituksen rakentaminen vaatii omistajalta ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta avoimuuteen, sparraamiseen ja erimielisyyteen. Erimielisyys, toisinajattelu ja -tekeminen ovat kuitenkin kehityksen ehtoja. Mikään ei muutu jos kukaan ei suutu.

Omistajalle palkka hyvästä investoinnista hallitukseen on turvattu tulevaisuus, tyytyväisempi työympäristö sekä selkeä lisäarvo sijoitukselle.