Ulkoa näkee paremmin

25.11.2018 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Ulkoa näkee paremmin

Olen arvioinut johtamista, yrittämistä ja yrityksiä niin sisältä kuin ulkoakin. Pihallekin on eri osoitteista lennetty ihan sopivasti. Aina ei ole kaikki apu osunut tarpeeseen.

Päätelmä on se, että ulkoapäin ammattilainen näkee asiat yksinkertaisesti paremmin. Selityksenä se, että pääosa yritysten ja ihmisten ongelmista on sisäisiä, vaikka ne usein tuntuvat ja raportoidaan ulkopuolisiksi haasteiksi. Luulemme kaikenlaista, mitä ulkopuoliset ympärillämme eivät pysty ollenkaan ymmärtämään.

Tekemisen tasoa laskevat ihmisten luomat käsitykset itsestään ja ympäristöstä, turhat pelot, luulot, uskomukset ja kyvyttömyys katsoa omaa toimintaa tekemisen ulkopuolelta. Pimeimmässä ovat he, jotka eivät avaudu ulkopuoliselle avulle ollenkaan.

Itseäni sparraavat loistavat kollegat, asiakkaat, hallitus, omistajat, juristit, mentorit ja omat läheiset ystävät. Neuvoa piisaa niin sateeseen kuin aurinkoonkin. Parasta osaamista on aina tarjolla huolesta ja haasteesta riippumatta.

Silti jankutan itselleni samoja epäuskomuksia, piirtelen mielessäni mahdottoman rajoja joita ei ole olemassakaan ja jarruttelen turhaan uskoa huomisesta, joka jatkuvasti siintää parempana turbulenssista huolimatta.

Ihminen on rakennettu luulemaan, varomaan, aistimaan ja keksimään vaaroja. Pidämme aistimme avoinna ja raikkaina, vaikka ainoa tarve olisi varmistaa jatkuvan oppimisen jatkuminen arjessa. Kuvittelemme murheita, vaikka ainoa arvokas asia olisi pitää itsestään ja työyhteisöstään huolta.

Turhaa energiaa kuluu oman toiminnan jatkuvaan arviointiin. Usko ulkopuolisia! Kuuntele kehuja, äläkä nollaa kaikkea turhana mielistelinä. Nauti joku kerta huoltoasemalla henkilökohtaiset mitalikahvit ja anna murheidenkin levätä. Ota rennosti ja Kuuntele Tomppaa.

Päästämällä välillä irti ja kuulemalla muita asettaudut näkemään maailmasi sellaisena kuin muut sen kokevat. Voi olla virkistävää huomata, ettei muiden mielestä välttämättä kaikki olekaan pielessä ja sinä kusessa. Happi tekee hyvää niin itselle kuin ajatuksillekin. Tuuleta siis tajuntaasi riittävästi kuulemalla sanaa ulkopuolelta. Saatat nähdä jopa itsesi hetken aivan eri tavalla.

 

V

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.