Kuunteleminen

23.10.2018 | Kasvu | Ville Tolvanen

Kuunteleminen

Menestykseni on perustunut muiden kuulemiseen.

Oppini on tullut poikkeuksellisen aktiivisesta ihmisten ja asiakkaiden kohtaamisesta. Voimani on erilaisten osaamisten, ihmisten ja yritysten yhdistäminen. Uskon yhä ja aina enemmän kuunteluun ja ihmisten kuulemiseen.

 Ja sitten on niin hetkiä, jolloin olen kuunnellut ja päättänyt silti tehdä eri tavalla.
 
1. Kirjoita Ville kirja
 
Useita kertoja kuultu ehdotus. Yksi #Henkilöbrändi takanapäin. Ei kukaan niitä blogeja lue. 1.6 Miljoonaa sivulatausta myöhemmin olen yhä eri mieltä.
 
2. Ei verkossa voi rakentaa liiketoimintaa
 
Suomalainen oppi, joka ei perustu mihinkään. Vahva uskomus pitkään ja hartaasti eri tavalla. Digitalist -blogista pörssiyhtiöksi 1168 päivässä. Ei todista mitään, eikä tarvitsekaan. Tärkeämpää on kasvu, kehitys ja halu luoda uutta.
 
3. Ei ketään kiinnosta
 
Ei varmasti kiinnosta. Mutta aina löytyy ihminen ja ihmisiä, jotka painivat samojen ongelmien ja haasteiden kanssa. Miksi juuri sinä et voisi olla valo tunnelissa ja kertoa omista kokemuksistasi? Jokainen kaipaa esikuvia, eikä niitä riitä aivan kaikille. Mitä jos olisit oman elämäsi sankari ja jakaisit vähäiset ajatukset muillekin? #sharingiscaring Jakaminen on asioista, ihmisistä ja yrityksistä välittämistä.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.