Yritys on teos

29.04.2018 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Yritys on teos

Yritys on teos. Tee yrittämisestäsi arjessa taidetta.

Ajattelen elämää ja yrityksiä teoksina. On lähes taidetta saada yrityksen kulttuuri, ihmiset, yhteinen arvopohja, strategia ja arki tuottamaan alati parempia tuloksia. On hienoa yrittää uutta, kasvaa ja kehittyä. Kollektiivinen oppiminen arjessa erottelee hyvät huonoista.

Perinteinen näkemys yritystoiminnasta näkee yhtiöt rakenteina, prosesseina ja omistajille ja asiakkailla arvoa tuottavina tehtaina. Mielestäni yrityksen kulkua ajassa voi pohtia kunnianhimoisemminkin. Mitä yhtiössä käytetty aika yhdessä tarkoittaa siellä elämäänsä viettäville ihmisille, asiakkaille ja muille aikalaisille.

Millaisen jäljen yrityksen ihmiset jättävät aikaansa?

Suhtaudun yritysten kehittämiseen intohimoisesti. Varmasti juuri siksi, että näen ne teoksina. Haaveilen täydellisestä yrityksestä, joka on paradoksi. Siksi olen ajatellut kirjoittaa kirjan ”täydellinen yritys,” jossa luon oman kuvani parhaasta mahdollisesta johtamisesta ja kehittämisestä.

Oma kehittyminen kulkee syklittäin. Yritys, erehdys ja oppi. Oma matkani kohti parasta mahdollista on sisältänyt valtavan määrän epäonnistumisia, virheitä, oivalluksia ja menestystä. Ehkä juuri matka tekee määränpäästä niin haluttavan.

Jokainen sukupolvi jättää oman jälkensä historiaan, yhteiskuntaan ja yrityksiin. Oma X-sukupolveni on saanut paljon hyvää, kuten halvat asunnot ja Nokian mahtavan nousun. Olemme myös aloittaneet lamassa ja kokeneet taantuman. Aika paljon on saanut sietää muutosta, että on pysynyt ajassa relevanttina.

Mistä sitten syntyy teokseksi kasvavan yrityksen menestysresepti? Oikeiden asioiden oikea-aikaisesta yhdistämisestä toimivaksi kokonaisuudeksi. Menestyvä yritys ei ole pelkästään oikean ajoituksen tulos, vaan valtava määrä pieniä asioita, jotka yhdessä tuottavat tarinasta uutta arvoa. Tärkeintä yrittämisessä ja yrityksissä on sitoutuminen ihmisiin, lisäarvon tuottamiseen asiakkaille ja tuottavuus. Tekemällä tulosta ihmisille, ympäristölle ja yritykselle itselle varmistetaan yhtiön elämä jatkossa ja kyky oppia ja kehittää uutta.

Voisiko työsi olla taidetta ja arki taiteilijan intohimoista työtä arvon tuottamiseksi yhdessä muiden kanssa?

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

irene lyytinen
2018-04-29 18:05:45

käy katsomassa sivuni irene-lyytinen.com
teen taiteesta juuri yritystä, joten juttusi oli hulvaton, ja antoi ajatuksia
omaan työhöni, joten kiitos vain uusista ajatuksista

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.