Palapeli

18.09.2016 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Palapeli

Johtaminen on palapelin rakentamista. Suurin haaste on saada oikeat palaset loksahtamaan oikeaan aikaan oikeisiin kohteisiin.. Arki juoksee aina hyvää suunnittelua ja suunnitelmallisuutta vastaan. Monille arki on lähes pelkästään valuvien palasten perässä juoksemista ja päivissä sekavista tilanteista selviämistä.

Jokaisessa palapelissä on kirkas kuva paketin kannessa mitä palasista tulisi synnyttää. Kuva valmiista purjeveneestä komeine mastoineen tai auringonlasku Bahamalla. Kuvasta tunnistaa selkeästi tehtävän haasteellisuuden ja siihen vaadittavan sitkeyden.

Arjen johtamisessa tilanne on usein paljon huonompi kuin vapaalla rauhassa palapelien parissa. Kirkas kuva tulevasta ja tekemisestä saattaa puuttua aivan kokonaan. On vain erilaisia palasia, kiire ja jatkuva paine saada jotakin aikaiseksi. Monelta koko peli jää selvittämättä strategiakauden aikana.

Vielä surkeampi kuva syntyy digitaalisen maailman rakentamisesta. Silti aniharvalla on kirkas kuva tavoiteltavasta lopputuloksesta, hyödyistä ja haasteista. Harva tietää paljonko operointi verkossa tuo ja vie seuraavien vuosien aikana. Miten johtaa toimintaa, jonka lopputulosta ei ole edes yritetty kunnolla kirkastaa? On eri asia tietää mitä asiat maksavat, kuin ymmärtää niiden hyödyt ja rooli osana kokonaisuutta.

Arjen, ihmisten ja tilanteiden palapeli vaatii huolellista suunnittelua.

Toivoisin johtajien enemmän kysyvän kysymyksiä miksi, mitä, miten kuka ja lopuksi mitä syntyy ja saadaan aikaiseksi. Harva ostaa taloa tai liikepaikkaa ilman suunnitelmia, mutta aika moni tuntuu luottavan tutun reittikartan riittävän tulevaisuuteen arjen luovimisessa. Aivan kuin arjen sumussa olisi sama miksi ja minne ollaan matkalla. Tai tulevaisuuden olevan varmuudella juuri samanlaisen kuin eilinen. Matka tulevaisuuteen ei pitäisi olla hapuilua pimeässä vaan konkreettinen suunnitelma kohti entistäkin kirkkaampia aikoja.

Aloita siis tulevaisuutesi luotsaaminen kirkkaalla kuvalla syntyvästä lopputuloksesta.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.