Työelämän KonMari

05.08.2016 | Kasvu | Ville Tolvanen

Työelämän KonMari

Kestävä kuluttaminen, kohtuullistaminen ja asioiden kierrättäminen ovat kasvattaneet kovasti kiinnostusta Suomessakin. Tuntuu siltä, ettei kerskakuluttaminen ole oikein ollut muodikasta. Kuluttajien välinen kauppakin kasvaa ja kukoistaa. Hetki sitten sai ensi-iltansa amerikkalainen dokumentti The Minimalists – tarkistamisen arvoinen pätkä ainakin trailerin mukaan. Tarinassa tunnutaan ylistettävän turhasta luopumista ja elämässä olennaiseen keskittymistä.

Yksi innostavista trendeistä on ollut turhasta roinasta luopuminen Marie Kondon siivousoppien mukaan. Facebookista löytyy inspiroiva Konmari Suomi -ryhmä, joka on sekä viihdyttävää että inspiroivaa seurattavaa. Ehkä sitten tätä niksipirkkojen jälkeen. Inspiroiduin loman jälkeisellä työviikolla pohtimaan mitä siivoaminen Konmarin tahtiin tarkoittaisi työelämässä?

Idea tuntuu olevan oikaistuna se, että luovutaan asioista ja tavaroista, joita ei aidosti rakasteta. Jos tavara ei tuota onnea, tai sitä ei käytetä, joutaa se kierrätettäväksi uuden vähäroinaisen ja henkevämmän elämän edestä. Samoja oppejahan voisi käyttää arjessakin!

Työelämän KonMari siivoaa arkesi.

Siivouksen onnistumiseksi on ensin nostettava esiin asiat, projektit, asiakkaat ja ajankäyttö, jotka muodostavat arkemme. Mitkä asiat aidosti tuottavat onnea? Mitä asioita haluat tehdä sydämesi kyllyydestä? Mitkä ovat niitä asioita, jotka aidosti osaat ja olet parhaimmillasi?

Et voi väittää olevasi kaikessa maan mainioin. Miksi osallistut asioihin, joista et välitä tai miksi yrität jotain, mikä kannattaisi ostaa toisen toteuttamana? Miksi ihmeessä osallistut turhiin palavereihin? Miksi olet mukana jossain mikä tuottaa sinulle enemmän tuskaa kuin tyytyväisyyttä?

Neljäntunnintyöviikossa – Tim Ferriss huomasi yrityksensä ja itsensä tervehtyvän luopuessaan työllistävistä ja sitä kautta myös huonosti kannattavista asiakkuuksista. Keskittymällä olennaiseen ja tekemällä se erinomaisella tavalla yritys onnistui nostamaan pystyyn niin itsensä kuin omistajankin. Voisiko tämän vuoden piristys olla arjessa turhasta luopuminen?

Mitä sinun arkeen jäisi jäljelle kunnon KonMari -kierroksen jälkeen? Tienaisitko enemmän vai vähemmän? Olisitko onnellisempi. Tekisitkö yhteisössäsi yhdessä parempia tuloksia? Mikä olisi se ihana autuus, joka täyttäisi harmaan arkesi? Harkinnan arvoisia ajatuksia vaikka vähän kieli poskessakin.

Siivoa arkesi paremmaksi KonMarin tahtiin! Asiasta kannattaa kertoa ja keskustella niin pomojen, esimiesten kuin asiakkaidenkin kanssa. Miten meillä menee, mistä voitaisiin luopua ja mitä haluttaisiin tilalle. Uusi ja parempi työelämä odottaa sinua aivan kulman takana. Löytämällä olennaisen löydät myös arjestasi kaiken epäolennaisen.

Tee testi ja yllätä itsesi. Saatat yllyttää itsesi lisäksi kaikki muutkin ympärilläsi entistäkin parempaan arkeen.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Tarja
2016-08-05 19:43:15

Loistava idea ?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Minna
2016-08-10 08:44:22

Olen marittanut sekä kotini, ihmissuhteeni että työelämäni. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Se, että teen vain niitä töitä, joita oikeasti haluan, on antanut enemmän aikaa lapsille, liikunnalle ja kaikelle mukavalle. Se, että tili on pienempi ei ole haitannut, sillä olen karsinut menojani ronskilla kädellä. Minulle, erityisherkälle, tämä arjen konmarittaminen on ollut elämänlaatua nostava teko.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.