Mitä kuvittelit?

Irroita itse jotain, jota on hartaudella kasvatettu kolmenkymmentäkahdeksanvuotta.

Ei se kuule yhdellä rykäisyllä pois lähde.

Ja vielä kun nyt se tehdään kerrankin kunnolla.

Pohjajuuria myöten.

 

Kyseessä ei ole pintaraapaisu ja päällepaijaus.

Nyt lähtee joka ikinen, viimeinenkin, juurenpätkä, seimenkota ja jäänne.

Mitä järkeä tässä muuten olisi?

Matkata eteenpäin uudella tiellä ja samalla kantaa mätäpussia kainalossa.

Ja antaa sen saastuttaa sisältäpäin.

 

Ei. Ei missään tapauksessa.

Valmistaudu siis kärsimään ja kärvistelemään.

Tulet kärsimään, todella kärsimään.

Tie tulee olemaan pitkä.

Käpristyt välillä maahan ja huudat: ”Miksi??!! Oi, Miksi??!”

Oikeasti tietäen vastauksen.

 

Tietysti voit nousta ylös.

Pyyhkäistä pölyt olkapäiltä, suoristaa paidan ja mennä jonon jatkoksi.

Ei kukaan edes huomaisi mitään.

Mitä nyt jonkun pieni, sanaton kulman kurtistus kuin opettajalla ikään.

 

Mutta sinä tiedät ettet tee niin.

Et enää nouse ja mene siihen jonoon.

Voit sinä siinä huudella aikasi kuluksi mutta kyllä sinä tiedät syyn miksi siinä makaat.

Et enää palaa vanhaan.

 

Satu sitten perkele!

Tiedät, että eihän mikään merkittävä ole ikinä irronnut ilman tuskaa.

Ja mitä kauemmin sitä on kasvatettu, sitä tiukemmassa se on.

 

Juuri on irroitettava.

Yksi irti, toinen, hengähdys, kolmas, neljäs.

Loppuuko tämä ikinä?

Pelottaakin. Sekin vielä.

Ei riitä, että sattuu, kärsii fyysisesti, tuskaa.

Pitää myös sattua sydämestä, sielusta.

Karmiva pelko, epäilys, yksinäisyys, harhat: ”Onko tässä mitään järkeä??!!”

Yksin tässä huutaa.

Senkin masokisti!

 

Mutta kyllä sinä tiedät.

Alat tottua. Viisi, kuusi, hengitys, hengitys, helpottaa.

 

Oikeasti ei ole kärsimystä.

On vain vastustusta.

Itse luomaasi kärsimystä.

Egon taistelua. Totuutta vastaan.

 

Hiljennyt, rauhoitut ja katsot.

Ei voi olla totta. Minä selviän. Näen. Tunnistan erot.

 

Tuossa se makaa. Egoni. Sirpaleet. Juuren pätkät. Tummina. Kutistuneina.

Ego, joka oli suunniteltu vain hämäämään minua.

Pitämään minut jonossa.

 

Nyt sen kommentit ovat hiljenneet. Pääni on vaiti.

Hengitän.

Vapaammin kuin koskaan.

 

Kiinnostuitko? Tutustu www.emotiontracker.fi tai everydaycounts.me

 

//Camilla Tuominen 2013