Yhdessä monipuolisesti kirjattujen tavoitteiden tehtävä on hallita eri osapuolien odotuksia.
Törmään usein tilanteeseen, jossa yrittäjä- ja työntekijä -taustaiset yrittävät yhdessä sopia tulevan vuoden tavoitteesta. Tanssi kulkee usein näin hyvässä ja pahassa.
Yrittäjille taivas on rajana. Siksi he näkevät tulevan vuoden mahdollisuuksia täynnä. He ajattelevat usein, että kasvetaan mahdollisimman paljon ja tartutaan eri tilaisuuksiin. Yrittäjälle uusi on aina mahdollisuus ja he ovat tottuneet joustamaan ja muuttamaan suuntaa suunnitelmia.
Yrittäjä yrittää koska haluaa yrittää.
Työntekijöille omat hyödyt ovat usein rajoitetut palkan, ajankäytön ja kannustimien muodossa. Omistamisen sijaan he ovat muilla töissä. Siksi he haluavat tietää tarkasti mikä riittää, paljonko on hyvä, miten tavoitteet saavutetaan jne. Palkkatyötä tekevä ihminen tasapainottaa työnantajan odotuksia omaan elämänsä ajankäyttöön, perheeseen, harrastuksiin jne.
Palkkajohtajan motiivi voi olla saavuttaa tavoitteet ja odotukset mahdollisimman vähällä.
Tuloksia syntyy kun opitaan omistamaan. Omistaja tarvitsee tekijöitä ja päinvastoin. Omistajan on opittava tyytymään ja johtamaan tavoitteellisesti yhteisten tavoitteiden kautta. Omistajan on oltava kiitollinen saadessaan ihmiset tekemään töitä yhteisten tavoitteiden puolesta.
Työntekijöiden on ymmärrettävä yrittäjien halua yrittää. Hyväksyttävä aktiivinen omistajuus ja halu parantaa tuloksia. Molemmille kysymys on lopulta ammatinvalinnasta. Olenko yrittäjä tai kasvollisella omistajalla töissä. Jostain toisaalta löytyy myös työtä, jonka omistajuus on kasvotonta tai muilla sektoreilla.
Konkreettiset tavoitteet ovat menestymisen elinehto. Yhteisillä tavoitteilla hallitaan odotuksia ja ymmärretään mitä on saatava aikaiseksi. Katsotaan kaikki mahdollisuudet on omistajilta löperö tavoite. Vaikka itselle se riittäisi ohjaukseksi, on työntekijän oikeus tietää mikä riittää ja missä ajassa. Tavoitteiden rinnalle on tietysti luotava keinot. Ne kertovat kuka, miten ja milloin tavoitteet tekevät todeksi.
Aika moni yhtiö saa suunnan ja tavoitteet kirjattua. Vähemmän on niitä, jotka tekevät valitun strategian todeksi. Ehkä juuri tavoitteellisessa johtamisessa, tekemisen suunnittelussa ja ohjaamisessa on tekemistä. Kerran tragediassa todettu tavoite on vielä aika kaukana yhteisestä tekemisestä.
V
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti