Virtualisoidaan maailma paremmaksi

16.05.2020 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Virtualisoidaan maailma paremmaksi

Olen ehdottanut liiketoimintamallien, kulujen ja prosessien virtualisointia digitalisaation seuraavaksi vaiheeksi.

Kysymys ei ole joko tai kehityksestä, vaan tehtyjen investointien kapitalisoinnista. 

Maailma ei etene ilman rakentavaa muutosta. Emme muutu ilman siihen rakennettua ohjelmaa. Arki ei toimi, jos työn ohjaaminen, johtaminen, mittaaminen ja asenteet eivät muutu.

Mitä virtualisointi voisi olla käytännössä? Ajatuksia yhteisen ohjelman tai hankkeen pohjaksi. Kaiken tavoite tulisi olla tehdä enemmän ja paremmin vähemmällä (kulutuksella ja saastuttamisella).

  1. Lisätään kaikki vähän etätyötä. Jätetään ruuhkat, saasteet, bensat ja aika kuluttamatta. Etäpäivä voi olla myös meikitön pyjamapäivä, jolloin säästetään niissäkin.
  2. Tehdään puolet asiakaskohtaamisista virtuaalisesti. Bonusoidaan erikseen etänä tehdyt kaupat ja ohjataan myyntiä tarjoamaan asiakkaalle aina mahdollisuus videopalaveriin.
  3. Tehdään myytävistä tuotteista kuten asunnoista, autoista ja veneistä hyvät videoesittelyt, julkisuudesta tutun henkilön juontamia ohjelmia ja muita sähköisiä kampanjoita. Yriteään vähentää fyysistä työtä ja helpottaa ostamisen polkua.
  4. Satsataan yhteisöihin ja ekosysteemeihin, joissa arvo ja viesti voi kulkea ilman maksettua mediaa tai paremmalla hyötysuhteella. Markkinoidaan omille kavereille, faneille ja tehdään viestintää, joka ansaitsee huomiota.
  5. Vähennetään neliöitä toimistolla, otetaan alivuokralaisia ja tarjotaan tiloja myös muiden käyttöön. Mietitään voisiko toimisto olla avoin tila tai hubi asian edistämiselle. Suunnitellaan monimuotoista tilaa, jossa on helppo kohdata erikseen, ryhmissä ja tapahtumissa.
  6. Tuetaan ekologisempaa liikkumista ja jätetään lentoja lentämättä. Kouluttaudutaaan uudella tavalla ja pohditaan mitkä seminaarit ovat todella matkan arvoisia. Räätälöidään kokemuksia, jossa yhdistyy sosiaalinen läsnäolo, kokemuksellisuus ja hyöty.
  7. Käytetään liikkumisesta, kokouksista ja seminaareista vapautunut aika osittain oman hyvinvoinnin edistämiseen. Liikutaan luonnossa, pidetään lihaksista ja toisistamme huolta.
  8. Kannustetaan omaa ekosysteemiämme toimimaan kanssamme samalla tavalla ja mittaamaan hyötysuhteen paranemista. Haastetaan asiakkaat mukaan säästämään aikaa, kilometrejä, päästöjä ja kulutusta.
  9. Jatketaan digitalisaation edistämistä investoimalla liiketoimintaprosessien virtualisointia, uusien tapojen etsimistä ja hyötysuhteen parantamista.
  10. Mitataan kaikkea edellistä, säästöjä, fiiliksiä, haasteita ja hyötyjä. Opitaan yhdessä ja tehdään itsestämme ja maailmastamme jatkuvasti parempi versio.

Virtualisointi voisi olla yrityksen hallituksen ja johdon ohjelma, jossa sitoudutaan kolmen vuoden aikana vähentämään kulutusta, toimimaan tehokkaammin, parantamaan prosesseja ja hyvinvointia. Etenemistä, kuten kaikkea muutankin on suunniteltava, johdettava, organisoitava ja mitattava intohimoisesti.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Pirjo Aalto
2020-05-20 12:11:27

Jos itselläni on ollut lääkäriin tarvetta, olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana ainostaan digilääkäriä! Myös jumpat ja joogat toimii hienosti kotioloista käsin. Nuorimman tyttäreni valmistautuessa etäpääsykokeisiin hieman hämmentyneenä seuraan uutisia lääkiksen pääsykokeista🤔 Triplaan lanseerasimme ensimmäisenä koko kauppakeskuksen yrittäjäporukalle yhteisen nettikaupan, tämäkin on ollut pitkään lähitulevaisuutta, nyt nykyisyyttä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.