Eskimokäännös 2019

02.12.2019 | Kasvu | Ville Tolvanen

Eskimokäännös 2019

Kuluva vuosi muodostuu käänteentekeväksi urallani. Lopetin Digitalistin toimitusjohtajana maaliskuussa ja aloitin uuden kappaleen työelämässäni.

Ensi vuonna tulee 25 vuotta täyteen työelämässä. Olen miettinyt kokemuksiani, intohimoani ja tahtotilaani. Olen ennen kaikkea yrittäjä, asiantuntija ja uuden rakentaja.

Mitä tehdä seuraavaksi? Matti Laineman kirja Vallan Tasapaino kuvasi epätasapainoa johdon, hallituksen sekä omistajien välillä. Kirja jäi syvästi mieleeni. Mietin miksi omistajien roolista ja johtamisen tasapainosta puhutaan ja kirjoitetaan niin vähän.

Tasapainoinen johtaminen sulkee yhden ympyrän urallani, sillä aloittelin balanced scorecard -ohjelmiston markkinoinnilla aivan urani alussa. Ajattelulla oli myös iso vaikutus kaikkeen tekemiseeni. Jollain tavalla se on myös ohjannut myöhempää ajatteluani.

Päätin ottaa omistajuudesta selvää.

Kyselin, miksi johdon, halllituksen ja omistajien välillä on niin paljon pahaa verta, vaikka ilmiselvästi hyödyt ovat yhteisiä. Ensimmäinen havainto oli omistajien ”jääneen yksin” omistajuuden kanssa, ja useiden ajattelun jääneen 90-luvun tuotantotalouden ajalle. Johto johtaa, hallitus hallitsee ja omistaja omistaa.

Asiaan on olemassa paljon kiehtovampikin näkökulma. Kuinka luomme arvoa yhdessä, mikä on eri osapuolien rooli yritystoiminnan arjessa ja kuinka tietoa, osaamista, työkaluja ja tekemistä yhdistetään parhaalla mahdollisella tavalla?

Ryhdyin tutkimaan, kirjoittamaan ja selvittämään omistajuutta. Perustimme porukalla naamakirjaan ryhmän Omistajat .org. Tilasin jopa logon kaiken varalle. Alusta asti on ollut mielessä, että tästä ei tule konsulttiyritystä. En halua olla muiden asiantuntijapalveluiden tapaan olla kauppaamassa aikaani ja ajatuksiani. On löydettävä enemmän, tämän hetken käyttöliittymä työelämään on yritysten palveleminen hallituksissa.

Halusimme luoda yhteistä ideologiaa, kulmakiviä omistajuuden johtamiselle ja madaltaa kynnystä parantaa tai ryhtyä johtamaan omistajuutta. Syntyi ”Mestariomistaja -kanvaasi,” pelimäinen tapa hahmottaa omistajan, hallituksen ja johdon suhdetta ja oman omistajuuden ammattimaista johtamista. Ensimmäiset kokeilut ovat olleet lupaavia ja hetket riemastuttavia.

Omistajuuden tutkiminen ja työkalujen rakentaminen on ollut antoisaa. Tuntuu kuin uran tässä vaiheessa pääni sisälle piirretystä omakotitalosta olisi löytynyt yksi ylimääräinen huone. Omistajuuden johtamisen kehittämisessä ja parantamisessa on valtavasti työtä. Onneksi useampikin yhteisö ottaa asiaa voimakkaammin agendalleen vuonna 2020.

Vuoden aikana liityin muutamiin hallituksiin ja tarkoituksena on liittyä vielä yhteen tai kahteen. Haluan varmistaa, että panokseni on jokaisessa riittävä. Samalla pohdimme yhdessä ryhmässä, kuinka omistajuuden johtamista voisi parhaiten kehittää ja mitä seuraavaksi. Listalla on ainakin podcast -haastatteluita, tapaamisia ja tapahtumiakin.

Kuluva vuosi tekee käänteen urallani, koska se antoi strategian, digitalisaation ja markkinoinnin rinnalle uuden teeman, jossa tuntuu olevan loputtomasti tekemistä. Siksi mieli on hyvä, kiitollinen ja pää mahdollisuuksia täynnä.

Synkkenevä taloustilanne, pörssistä katoavat yritykset ja suomalaisen omistajuuden lyhyt historia tekevät aiheesta kiehtovan vuodelle 2020. Uskon, että vuoden päästä olemme aiheesta taas viisaampia. Useat kohtaamiset, jatkuva keskustelu verkossa ja hallitustyö pitävät huolta oppimiskäyrän jyrkkänä. Samalla pääsen hyödyntämään muita vahvuuksiani yritysten omistajien kanssa.

Kiitos kun kuljet mukana ja osallistut yhteiseen matkaan. Vuosi on ollut hyvä ja parempaa rakennetaan taas ensi vuonna. Omistajuudelle tämä vuosi oli ehkä aloitus, ei edes ensimmäinen askel, niin suuret ovat omat odotukseni aiheelle.

Matka on jälleen tämänkin harjoituksen päämäärä.

V

Lue Myös:

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.