Omistajan portfolio

16.10.2019 | Omistajuus | Ville Tolvanen

Omistajan portfolio

Olen sparraillut viime aikoina erityisesti yrittäjätaustaisia omistajia heidän omistuksistaan. Olemme yhdessä rakentaneet portfolio -mallia, josta kirjoitin aiemmin. Nyt yritän antaa ajatteluun “käyttöohjeen” (Tämä on suuri heikkouteni, olen huono kertomaan jäsennellysti, mitä kaikkea työkaluista näen.)

Ensimmäinen vaihe on rakentaa yksinkertainen malli nettovarallisuudesta. Esim. Apple Numbers -ohjelmistosta löytyy valmis pohja, johon voi laittaa kaikki varat, velat, tulevat säästöt ja tuotot vaikkapa tulevalle kolmelle vuodelle.

Toinen vaihe on analysoida velan osuutta taseessa, oivaltaa mitkä omaisuuserät ovat kaikista kannattavimpia ja miten rahan tulisi käyttäytyä taseessa. Usein omistajat esimerkiksi ottavat palkkaa tai osinkoja yhtiöstä, vaikka oikeasti paras sijoitus olisi kehittää omistajuutta ja omistuksia yhtiöissä. Kysymys on siitä, tarvitseeko omistaja rahoja, miksi niitä otetaan ulos yhtiöstä verotettavaksi. Joskus käyttäytymistä perustellaan “muilla tuotoilla” tai riskin jakamisella, vaikka omistettava yhtiö voi olla velaton ja sitä kautta lähes riskitön.

Kolmas vaihe on tunnistaa omaisuuserät, jotka kehittyvät tulevaisuudessa huonosti. Tälläisiä ovat usein kiinteistöt, mökit, tontit yms. Omaisuus, joka ei välttämättä ole tuottavassa käytössä. Voisiko mökkiä tai taloa vuokrata ihan vain hyvän omistajuuden periaatteesta? Voisiko jostain omaisuudesta luopua tai saada sille tuottoja? Omaisuuserien siirtely oman omaisuuden ja yhtiötoiminnan välillä on aina virkistävää ajattelua.

Neljäs vaihe on pohtia portfolion tulevaisuutta, mahdollisuuksia, säästöastetta ja nettovarallisuutta. Miksi portfoliota ei voisi johtaa aktiivisesti ja sitä kautta nostaa nettovarallisuutta usein ilman merkittävää riskinottoa sijoittamisessa. Onko taseessa laiskoja kiinteistöjä, tontteja tai kassavaroja, jotka eivät ole aktiivisessa käytössä.

Viides vaihe on pohtia velan ja riskin roolia taseessa. Velka on hyvä renki ja mahdoton isäntä. Velaton tase on taas laiska, eikä tuottoja tule ilman panostuksia. Onko portfolio eläkerahasto vai aktiivisessa vaiheessa elävän ihmisen tapa luoda arvoa ja tulevaisuutta? Näitä asioita kannattaa pohtia vaikka vähän pienemmälläkin taseella. Oman työn muuttaminen yrityspohjaiseksi tuo valtavasti arvoa ja veroetua kymmenessä vuodessa.

Kun tase, nettovarallisuus, portfolion tulevaisuus ja suunta on mietitty on aika tehdä toimintasuunnitelmat portfolion sisällä.

Mitä ostoja, myyntejä, sijoituksia tai muutoksia tehdään seuraavaksi? Aika moni meistä vaikeilee pienten päätösten äärellä, koskaan niitä suurempia edes ajattelematta. Juuri tämä on portfolio -ajattelun ydin. Rakennetaan omasta kukkarosta omistajan aktiivinen operaatio kuten missä tahansa pörssiyhtiössä. Hauskaa, antoisaa ja hyödyllistä?! Näin sanovat yrittävät testipenkissä.

V

Lue myös alkuperäinen:

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.