Virheet, tappio ja epäonni

27.08.2019 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Virheet, tappio ja epäonni

Virheet, tappiot ja epäonni ovat yrittävän arkea. Jokaisen menestyvän henkilön matkalta löytyy virheitä, tappioita ja näennäista epäonnea. Epäonni on osa onnistumista.

Tärkein kysymys on tietysti, miten hyväksymme odotustemme vastaiset lopputulokset. Pitääkö kuviteltua epäonnea vain sietää, ohittaa vai käsitellä se rakentavalla tavalla.

Suosittelen sekä itselleni, että muille vaihtoehdoista kolmatta. Tekeminen ja sen tulokset on hyvä purkaa sekä henkilökohtaisesti, että yhdessä porukan kanssa. On tärkeää sekä kertoa pettymyksen aiheuttamista tunteista ja niistä asioista, jotka ovat hyvin tai onnistuivat.

Tärkeintä on tunnistaa, että suurimman kolauksen virheissä kärsii aina herkkä hipiämme eli egomme. Tunne on lähes aina todellista tappiota suurempi. Siksi kannattaa antaa tunteiden tulla, jäsennellä niitä ja etsiä ratkaisua eteenpäin.

En ole hyvä sietämään odotuksieni vastaisia tapauksia. Egoni julistaa herkästi sodan maailmaa vastaan jos tunnelmat eivät kulje yhdessä tahtoni kanssa. Siksi harjoitellen huonoihin uutisiin suhtautumista. Oma reseptini egon hoitamiselle on seuraava.

  1. Anna pettymyksen, vitutuksen ja epäonnistumisen tunteen tulla, äläkä epäröi rypeä jopa hetkellisessä itsesäälissä.
  2. Jäsentele tapahtumat, syyt ja seuraukset, ihmisten motiivit ja omat odotuksesi. Rikoksen egoasi vastaan tutkiminen helpottuu kun uhraudut paneutumaan asiaan.
  3. Mieti mitkä asiat onnistuivat, ovat hyvin ja antavat apua huomiselle.
  4. Mieti mitä asiasta opit ja miten voisit hyötyä opista seuraavassa elämän mutkassa.
  5. Kerro ajatuksesi, tunteesi ja ratkaisusi kaikille. Älä etsi syyllisiä, äläkä jossittele vaan käsittele ajatuksesi. Totuus on hyvä strategia.

Leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

V

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.