Brändit

25.06.2019 | Markkinointi | Ville Tolvanen

Brändit

Ymmärsin hyvin vähän markkinoinnista, ennen kuin tein omasta osaamisestani markkinoinnin objektin. Olin toki tehnyt ammatikseni ja menestyksellä markkinointia silloin jo viisitoista vuotta, mutta vasta itseni markkinointi avasi silmäni brändien ja vaikutusten rakentamisesta.

Turhan usein markkinointia mitataan yhä tehdyillä suoritteilla. Kuvitellaan, että kun viestejä lähetetään, niin väistämättä syntyy vaikutuksia kohderyhmissä. Uskon suurimman osan valuvan harakoille. Asian markkinoituminen vaatii ajatusten ja tunteiden syntymistä vastaanottajan päässä.

Markkinointi on tietenkin tekoja ja niihin liittyviä viestejä. Markkinoiden avaamista mille tahansa brändille. Suurin osa brändeistä erehtyy puhumaan itsestään tai myymistään tuotteista. Harvat osaavat luoda arvomaailmoja, viestiä niihin liittyvistä käyttöliittymistä ja synnyttää erottumalla ensin kiinnostusta ja lopulta kauppaa muodossa tai toisessa.

Tärkein kysymys on, markkinoituuko brändin arvomaailma, käyttäytyminen, teot ja viestit relevanttina ja erottuvana kohderyhmän mielessä. Jälleen väittäisin varsinkin nykyisessä mediaympäristössä suurimman osan epäonnistuvan.

Mieti brändejä, älä mainostajia tai mainoksia. Mitä brändejä sinä arvostat ja miksi. Mitä ne tekevät ja mihin ne yhdistyvät. Miksi arvostat niitä ja perustelet itsellesi aikomuksia ostaa kyseisiä tuotteita tai palveluita. Huomaat jyvien erottavan akanoista.

Yhä useammin brändiarvo on työntekijä- ja asiakaskokemus, joka kaikuu yrityksestä yli rajojen. Vähän kuten vanha kunnon maine, mutta tämän vuosituhannen mausteilla. Maineeton on munaton! (Kiitos Kirsi Piha), mutta moitteeton ei ole maineikas. Hyvä brändi on aina mielipiteitä halkova puheenaihe, ristiriitainen ja erottuva. Arvoon ja arvostukseen voi kasvaa vain polttomerkkinsä teoilla ansaitsemalla.

Muista, että kaikki patsaat olivat oman aikansa toisintekijöitä.

V

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Heikki
2019-06-26 09:19:46

Ville, kyllä vuosisatojen juoksussa moitteettomuus on auttanut hengissä pysymiseen kun kaverit vieressä ovat hukkuneet omiin temppuihinsa. Katso Pauligia tai IBM tyyppisiä varmoja suorittajia, b2b puolella luotettavuutta ja suorituskykyä ei promiswarella lisätä jos haluaa toisenkin kaupan tehdä

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.