Uskottu mies

09.05.2019 | Omistajuus | Ville Tolvanen

Uskottu mies

Uskotko unelmien, visioiden ja toiveiden kertomiseen ääneen? Minä uskon, että kannattaa kertoa mitä tulevalta odottaa.

Minulla on uusi visio ja haave aikuisiän ammatista. Haluaisin olla ns. Uskottu mies omistajille ja yrityksissä, ja toimia päätoimisesti kasvuyritysten hallitusten ammattilaisena ja kasvun moottorina.

Miksi ajattelen elämää uskottuna miehenä?

Uskon kokemukseni, näkemysteni ja vahvuuksieni yhdistyvän voimavarana ja sparraajana yritysten omistajille, johdolle ja hallituksen vetäjänä tai jäsenenä. Voisin tarvittaessa perustella asiaa laajemminkin, mutta todetaan tässä, että intohimo, tekeminen ja taipumukset kohtaavat.

Joku voisi sanoa, että sinähän olet sitä jo. Niin olenkin, mutta omassa mielessä aivan vasta matkan alussa. Pohdin miten hyvästä omistajuudesta, arvon kasvattamisesta ja johtamisen kehittämisestä voisi tehdä taidetta. Ja tietysti niitä tuloksia vaativissa ympäristöissä.

Tällä viikolla olen puhunut omistajien kanssa, sparrannut näkemyksellisten ihmisten kanssa omistajuuden kehittämisestä ja visioinut kasvua kasvuyritykselle. Välissä sparrasin yhtä omistavaa taiteilijaa ja itseäni omistajuuden kehittämisestä. Olen pitkästä aikaa aivan liekeissä. Oppimiskäyrä osoittaa koilliseen, ja tuntuu siltä, että tämän aiheen puolesta kannattaa taistella ja tehdä siinä tuloksia ja tulevaisuutta.

Olen kunnianhimoinen, mutta en hirvittävän statushakuinen. Minulle yritysten omistajuus, hallitustyö ja johtaminen merkitsee vaikeuksien voittamista, uusien tarinoiden luomista ja haastavia, mutta palkitsevia hetkiä arjessa.

Siksi tekee mieli sanoa, että taidan tehdä tätä vielä enemmän, isommin ja entistä ammattimaisemmin. Ehkä ääneen sanominen on myös lupaus itselle. Uskottu mies on tietysti valtava haaste olla aina luottamuksen arvoinen.

Kehittymisen puolesta on siis syytä olla vähän parempi jokaisena päivänä, jokaisessa kohtaamisessa ja vuosi kerrallaan eteenpäin.

Ehkäpä kaivan tämän tekstin vuonna 2024 ja pohdin miten hommat sitten oikeasti meni. Kiitos kun jaat taas matkaa kanssani. Yhdessä se on vaan ni-in paljon parempaa.

V

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.