Kontrolli

10.02.2019 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Kontrolli

Eräs suosituimpia ajatuksistani on ollut häpeästä luopuminen. Eli idea siitä, että voit vapaasti olla oma itsesi, esittää ja edustaa omaa maailmankatsomustasi ja luoda itsellesi sopivia verkostoja. Ei kanssasi erimieliset tai toisinajattelevat jaa elämääsi kanssasi. Kannattaa fokusoida heihin, jotka rakentavat elämääsi kanssasi arvoa. Ulkopuolisten ajattelua ja kuuntelua täysin unohtamatta.

Meillä on usein loputon halu kontrolloida ympäristöämme, riskejä, tulevaa ja kohtaloita. Moni meistä pelkää niin paljon otteesta luovuttamista, että polttaa olemattomaan ison osan energiaansa, turhautuu, ahdistuu ja voi arjessa pahoin. Olen itsekin yrittänyt onnistua huolehtimalla kaikesta mahdollisesta. Turhan kuluttava ja vaativa elämäntapa.

Et voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Siksi kannattaa kaikkien oppien mukaan keskittyä asioihin, joihin voit itse ja hetkessä vaikuttaa. Et tiedä huomisesta, mutta voit luottaa elämän kantavan. Antamalla sattumalle ja odottamattomalle mahdollisuuden saat myös elämyksiä tapahtumista, joita et osannut ennustaa.

Olen harjoitellut kontrollista luopumista. Olen työstänyt luottamusta ympäröiviin ihmisiin ja yrittänyt heittäytyä kohtalon harteille. Harjoittelu on tehnyt hyvää elämälleni. Kun tulevaa pohtii hieman vähemmän, jaa lisää aikaa eiliselle, tälle päivälle ja huomisen hetkille. Hetkessä eläminen tuottaa myös hyviä tuloksia huomiselle. Tasapainoinen, jaksava, tiedostava ja motivoitunut ihminen on hyvää seuraa kaikille kanssakulkijoille.

Perusjuttuja, mutta vietävän vaikeita meistä useille.

Jotkut meistä kontrolloivat huomaamattaan aivan kaikkea.

Tai ainakin yrittävät sitä, ja ovat yrittäneet niin pitkään, että pitävät kontrolloitua elämää aivan normaalia. Kontrollista luopumista voi harjoittaa aloittamalla tai tekemällä jotain aivan odottamatonta, ottamalla isoja riskejä tai luopumalla jatkuvasta suunnittelusta. Kontrollin tuolla puolen elää ihminen, joka uskaltaa elää juuri niin kuin itse haluaa ja opettaa. Kontrollista luopumalla saat tilalle ainakin osittain itsellesi täydellisen ihmisen. Eikä kaikesta kontrollista tarvitse tietenkään luopua. Ehkäpä jokaiselle meistä tekisi hyvää välillä pohtia, kuinka kireää suhdetta itseensä ja elämäänsä pitää yllä.

V

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.