Motivaatio

02.09.2018 | Kasvu | Ville Tolvanen

Motivaatio

Mikä sinua motivoi yrittämään tavallista enemmän, jaksamaan arjen harmaassa ja ponnistelemaan vaikeuksista huolimatta?

Riittääkö tunne työnteon ja selviytymisen pakosta, vastuu muista ihmisistä ja ajatus huomisen turvaamisesta. Vai onko sinulla olemassa kerrottu tai salainen missio, syy miksi panostat ja jaksat painaa huomisen puolesta.

Motivoitumista pidetään kuulemma monimutkaisena prosessina. Minulle jonkinlainen missio ja visio paremmasta huomisesta on aina ollut motivoitumisen elinehto. En osaa enkä pysty puurtamaan ilman mission mukaisia haaveita huomisesta.

Aika ajoin missiota ja huomisen visiota on päivitettävä. Asioita tulee valmiiksi ja muutumme ajan ja ympäristömme mukana. Siksi on hyvä pitää huolta omasta uskomusjärjestelmästään ja miettiä miksi ja mitä varten on luovutettava tai taisteltava entistäkin vahvemmin.

Moni motivoituu helpommasta tulevaisuudesta. Ymmärrettävä ajatus ihmisen elämässä ja koko yhteiskunnassa. Oikeastaan lähes kaikki mitä modernissa yhteiskunnassa kehitämme tähtää ihmiselämän ja ympäristön helpottamiseen. Haluamme avustaa niin oppimista, tervehtymistä, asumista kuin ympäristöäkin.

Kysyin aiemmin, kuinka usein ryhmässä ajatellaan seuraavia tekemisiä. Lähes kaikki vastanneet kertovat pohtivansa tulevaa lähes jatkuvasti. Ehkä se on ihmiskunnan idea ja elinehto. Pyrkiä selviämään parempaa huomista pohtimalla ja rakentamalla.

Itselleni merkittävä missio on kestänyt yleensä viitisen vuotta, jolloin olen siirtynyt rakentamaan uutta tai uudistanut tavoitettani. Missiosta olen rakentanut unelmia ja suunnitelmia, joista merkittävä osa on toteutunut. Monet paljon paremmin kuin osasin unelmoida.

Unelmat ja suunnitelmat on tehty toteutettaviksi. Tai ainakin yritettäviksi. Hyvä missio ja visiot muuntuvat suunnitelmiksi ja raatamiseksi arkeen. Sieltä löytyy myös se motivaatio tehdä asioita kerta, sata ja tuhat toistoa täydellistä hakien.

Mikä sinua motivoi? Anna itsellesi missio ja epäselvä visio huomisen suunnitteluun. Muista aloittaa huomisen tekeminen jo tänään. Työstämällä tänään hyvän sijoituksen huomiseen menet eteenpäin aivan kuin huomaamatta.

Motivaatio paranee kun näet tekemisesi tulokset ja uskallat jälleen kerran haastaa itseäsi kohti tuntematonta.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lasse
2018-09-03 11:03:43

Hyvä teksti (jälleen) Ville!

Missio ja visio ovat ylläpitomotiiveja, joiden tiedetään olevan yksi viidestä motivoitua toimintaa ylläpitävistä kulmakivistä.
On vaan saakelin paljon helpompaa ja kivempaa tehdä päivittäin hommia, kun ei tarvitse joka aamu kysyä itseltään, että miksi haluan tehdä tätä työtä ja miksi olen valmis näkemään vaivaa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.