Disruptio

22.04.2016 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Disruptio

Ei ole olemassa hyviä ja huonoja aikoja tai liiketoimintoja, vaan ainoastaan erilaisia yrityksiä ja niiden omistajia.

Olen juhlistanut menneen kahden vuosikymmenen panosta työelämässä pohtimalla sen anteja eri näkökulmista. Osaamisen, tekemisen, talouden ja tulosten näkökulmista. Pohdin onko käytetty aika ja vaiva ollut sen arvoista ja mitä seuraavaksi.

Kaikkien aikojen ja vaiheiden läpi kuultaa yksi johdonmukainen ajatus- ja toimintamalli. Kyky kirkastaa ja dramatisoida kokonaisuuksia ja yhdistellä asioita uudella tavalla. Taidan olla klassinen asiantuntija- tai suunnittelijaprofiili, joka viihtyy mainiosti tulevaisuudessa ja siihen liittyvissä mahdollisuuksissa.

Läpi vuosien olen luonut uutta ajattelua ja uusia ajatuksia liiketoiminnan tehostamiseen. Arkkitehtuurin ja ideoiden rinnalla olen itse yrittänyt, yrittänyt johtaa ja kehittää yrityksiä. Laskin olleeni mukana 15 yrityksen käynnistämisessä ja kymmenien kehittämisessä. Roolini ovat vaihdelleet asiantuntijasta, yrittäjyyden kautta toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtäviin.

Tekemistäni leimaa disruptio. Näen itse sen epäjatkuvuuden kohtana ja häiriötekijänä, jonka jälkeen toimintaa johdetaan tai jatketaan uudella ja paremmalla tavalla. Disruptio on omistamisen ja johtamisen työkalu. Häiriötä ei pidä pelätä vaan käyttää edistämisen työkaluna. Verkossa itketään aivan turhaan aidon ja keksityn disruption eroja. Sana kyllä kantaa ja kattaa niin suurta kuin pientäkin murrosta arjessa ja omistuksessa.

Hallittu disruptio on tapa luoda uutta ja pysyä kiinni ajassa.

Jostain on uskallettava luopua uuden puolesta ja paremman synnyttämiseksi. Lihaksenkin on mentävä rikki kasvaakseen suuremmaksi ja vahvemmaksi. Silti luopumisen sijaan kaikki huomio on keskitettävä mahdollisuuksiin. Asioihin joita voidaan tehdä paremmin, ehkä ensimmäisenä tai aitoa kilpailukykyä yritykseen ja omistajille rakentaen. Tarkennan jälleen aiemmin antamaani lausuntoja. Ei ole olemassa hyviä ja huonoja aikoja tai liiketoimintoja, vaan ainoastaan erilaisia yrityksiä ja niiden omistajia.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.