Lopetetaan markkinointi

22.10.2015 | Blogi | Ville Tolvanen

Lopetetaan markkinointi

Suomessa suunnitellaan ja julkaistaan aivan liikaa jonninjoutavaa paskaa.

Mediaympäristöt saastuvat, elämä häirintyy eikä postilaatikolla pääse koskaan vierailemaan ilman kyyneltä kaadetun metsän puolesta.

En valita, sillä minulla on ratkaisu. Lopetetaan keskinkertainen markkinointi. Luovutaan hälinästä, joka saa aikaan myötähäpeää viestin lähettäjän puolesta. Lopetetaan tuputus, hintaräiskäleet, liittymätarjoukset ja työnväenopistossa taitetut lehdykkäiset, joiden lukemisesta hyötyvät ainoastaan ammattilaisia hoitavat erikoislääkärit.

Sinä joka luulet sinisen logosi olevan brändi, koska kaverilla on vihreä hakeudu koulutukseen. Sinä joka ajattelet ettei markkinointi ole mihinkään muuttunut, laita puhelimeesi valmiiksi työvoimatoimiston numero, sinä joka hoidat asioita kuten ennenkin katso taaksesi sillä olet juuri menettämässä asemasi.

Maailma ei kaipaa keskinkertaisuutta, eikä sillä saada mitään hyvää aikaiseksi.

Suuri enemmistö yrityksistä ja yhteisöistä operoi ilman markkinointistrategiaa. Suurin osa jyystää arjessa ilman sisältösuunnitelmaa tai vaadittavia mittareita. Itseään merkittävinä osaajina pitävät julkaisevat asioita ilman tietoa niiden vaikuttavuudesta.

On puhdistusten aika. Joko parannat tekemistäsi tai pääset adblockereiden taakse. Keksimme kyllä keinot pitää paskamainontasi loitolla. Älä kuvittele, että annamme mitättömyytesi anteeksi. Se että liiketoimintasi toimii johtuu ainoastaan pitkämielisyydestämme. Heti kun rinnallesi saapuu vihdoinkin joku kansainvälisesti osaavampi toimija, äänestämme sekä lompakoillamme että jaloillamme. JA vielä sinulle rakas asiantuntijuutta tavoitteleva viestinnän suuruus. Huono fontti, paska taitto ja väärät rillit eivät tee sinusta viisaamman oloista.

ps. mistä löytyisi hyvä kumppani surkean viestinnän viikolle?

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Timo Kelloniemi
2015-10-22 07:50:45

Vahvaa tekstiä paskoilla argumenteillä. Puhuttelee, jos puhuttelee, mutta aiheuttaako se tekoja ja saavutuksia?? Mikäli vastaus on KYLLÄ, niin pääset tavoitteeseesi, ellei, niin pitäisikö sisällöntuottoa miettiä??

:)

https://fi.linkedin.com/in/timokelloniemi
Tule katselemaan profiilia ja verkostoitumaan :)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Riitta Pallasvuo
2015-10-22 12:18:02

Villellä taitaa olla p.... päivä ja siks laitam täm p..... Kommentin kirjoitusvirheillä, niin saat nauraa

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Satu Wiren
2015-10-22 16:29:12

Ha, jopas sattui. Surkean viestinnän viikko kuulostaa mahtavalta ajatukselta.

Sain eilen illalla inspiraation, kun pitkästä aikaa törmäsin idoliini surffaillessani.
Linkissä tulos.

t. satu

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.