Voima

03.10.2015 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Voima

Sana sosiaalinen media on myrkkyä osalle suomalaisista.

Ei olla sosiaalisia eikä oikein ymmärretä miksi yksittäisen vaikuttajan tai yhteisön pitäisi vielä mediaksi ryhtyä. Mitä virkaa sillä viestinnällä tässä nyt ylipäätään on. Ollaan niin kuin ennenkin ja odotellaan romahtaako maailma.

Löydämme helposti huolenaiheita avoimuuteen, läpinäkyvyyteen ja aktiivisen osaamisen ja viestien jakamiseen. Harvempi alkaa aihetta julistaessa listaamaan odottamattomia mahdollisuuksia, kasvavan maineen arvoa tai kertomaan mitä kaikkea voidaan lopettaa turhana nyt kun asiat ja ideat muuttavat joukolla pilveen.

Olen esittänyt vaihtoehtoiseksi käsitteeksi sanaparia ihmisten internet. Se kuvaa mielestäni paremmin mistä on kysymys. Meillä meni n. 40 vuotta jalostaa päätelaitteet ja yhteydet niin toimiviksi, että vaikeiden asioiden hoitaminen ihmisten välillä onnistuu näppärästi verkossa. Nyt vaan pitäisi löytää voima rohkaistua, uskaltaa ja ymmärtää siirtää koko toiminnan arvoketju pilveen.

Asiakkaiden, kumppaneiden ja sidosryhmien ottaminen mukaan osaksi toimintaa saattaisi olla monelle maineen, arvon ja asiakastyytyväisyyden vallankumous. Askel umpiosta aidosti asiakaslähtöiseksi palvelijaksi ja toimittajaksi. Mitähän kaikkea tässä vielä asiakkaiden kanssa keksitäänkään? Yhdessä koko porukan kanssa muodostuu me. Asioita antava, toimittava ja saaja yhdessä muodostavat vaikutuspiirin.

Uskaltaisitko kokeilemaan siipiäsi verkossa? Tee kuten minä näytän enkä pelkästään väitä.

1. Ymmärrä oman verkko-osoitteen arvo. Et voi rakentaa omaa tai yhteisösi verkkoimpeurimia muiden omistamille ja hallinnoimille alustoille. Ethän rakenna mökkiäkään naapurin tontille. Olosuhteet voivat muuttua joten ydin on oltava omassa hallinnassa. Kaiken lisäksi hakukoneet kiittävät optimoituasi itsesi ja sisältösi.

2. Aktivoidu viestimään, välittämään ja vaikuttamaan verkossa. Sharingiscaring tarkoittaa sitä, että välität näkemääsi hyvää materiaalia seuraajillesi. Et voi tietää mitä muut haluavat lukea eikä sinun tulisi sensuroida hyvää seuraajiesi puolesta. Jaa siis iloisesti kaikki mikä vähääkään asialta vaikuttaa. Jakaminen on ihmisistä, ideoista ja asiasta välittämistä.

3. Kokeile useampia some-alustoja. Voit surutta jakaa samaa sisältöä twitterissä, linkedinissä ja facebookissa, koska seuraajasi eri palveluissa ovat eri porukkaa ja käyttävät palveluita eri aikoina. Oivalla, että yhden viserryksen elinkaari saattaa olla muutamia minuutteja, joten älä epäröi jakaa hyvää useammankin kerran. Ylimääräinen toisto valuu vastaanottajasta ohi kuin vesi hanhen selästä.

4. Navigoidu järjestelmällisesti. Pidä huolta, että käytät omaa ja samaa nimeä kaikissa kanavissa. Älä sotke lempinimiä tai koodeja osaksi tunnuksiasi koska sotket sekä hakukoneita että seuraajasi mahdollisuuksia viestiä sinulle suoraan.

5. Elä ihmisten internetissä kuten arjessakin. Kuuntele, keskustele, viesti, vaikuta ja vaikutu. Kokeilemalla löydät itsellesi sopivan rytmin ja sisällöt. Seuraa samoja ihmisiä somessa kuin arjessakin. Sen lisäksi voit vielä seurata aitopaikalta Suomen parhaita medioita ja muiden osaamista. Ihmisten internetissä olet vaikuttava voima muiden joukossa. Aktiivisuus, avoimuus ja muiden huomioiminen palkitaan verkossakin. 

Seuraa omia tuloksiasi. Jos seuraajamääräsi ei kasva, teet todennäköisesti liian vähän tai liian näkymätöntä viestintää. Erotu, näytä värisi ja aiheuta tunteita verkossakin. Ilman vastavoimia ei ole faneja, brändejä eikä yhteisöjäkään. Kerro kenen joukoissa seisot. Tärkeintä somessa ei ole sisällöt vaan niiden vaikutus. Ymmärrä siis mitä saat sometuksella aikaiseksi. Näkymätön viestintä se vasta kallista onkin.

Vaikeneminen on sekä laiska että tyhmä valinta. Vaikenemalla annat jonkun muun vaikuttaa asioihisi. Riskeeraat aidosti asiakkaidesi menetyksen, etkä koskaan näe mahdollisuuksia, joita aktiviisille, erottuville ja osaaville viestijöille tapahtuu osana asioiden markkinoitumista. Mietitkö miksi tuntuu siltä että naapurisi tai kilpailijasi tuntuu onnistuvan aivan kaikessa? Tarkista ensimmäisenä millainen voima heidän viestinnässään piilee.

Mitä muuta liiketoiminta, johtaminen, vallankäyttö tai kehittäminen on kuin viestimistä vaikuttavalla voimalla?

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Mari Viljanen
2015-10-03 16:04:41

Loistava blogipostaus ja mukava täydennys tämän päivän koulutukselle. Kiitos näkökulman avartamisesta sekä viihdyttävästä ja visuaalisesti hienosta esityksestä. #parhaatmukana #MMAliitto

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.