Rajapinnalla

05.02.2015 | Blogi | Ville Tolvanen

Rajapinnalla

Suomessa tapahtuu nyt hyvää liikehdintää rakenteita myöten.

Jo vuosia sitten Aalto aloitti taiteen, tekniikan ja kaupan koulutuksen kehittämisen yhden sateenvarjon alla. Mainostoimistojen liitto ymmärsi muuttua markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitoksi. Eilen smkj päätti ryhtyä markkinoinnin ja myynnin ammattilaisiksi. Liikenne ja viestintäfoorumissa hehkutettiin rakkautta digitalisaatioon.

Mitä pientenkin rakenteiden uudelleenmäärittely kertoo ympäristöstämme? Se kertoo, että yhä useampi ymmärtää digitalisoitumisen integroivan erilaisia palveluprosesseja asiakaskokemukseksi. Se kertoo, että arvon tuottamista aletaan johtamaan tiedon avulla ja alamme ymmärtää kuinka tärkeä tekniikan ja liiketoiminnan rajapinta on. Huomaamme olevamme matkalla palveluiden ja yrittämisen yhteiskuntaan.

Viimeisen vuoden aikana olen käyttänyt aikaani it-yhtiöiden kanssa enemmän kuin vuosikymmeneen. Viimeisen vuoden aika asioiden tekninen toteuttaminen ja haasteet ovat nousseet osaksi jokaista strategia- ja kehitysprojektia. Viimeisen vuoden aikana on puhuttu käyttäjä- ja asiakaskokemuksen rakentamisesta enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Olen itsekin monin tavoin rajapinnalla. Olen Commodore64 -nuori, joka ei koskaan oppinut koodaamaan. Ensimmäisessä työpaikassani faksailtiin ja järjesteltiin arkistohuonetta. Sain internetin elämääni silloisessa HKKK:ssa opintojen loppuvaiheessa. Ymmärrän sekä vanhaa, että uuden maailman rakentamista. Haluan olla digitalisoituvan liiketoimintaympäristöjen ja rakentamisen asiantuntija.

Vanhan ja uuden ajattelun kohtaamisessa syntyy aina intohimoja puolesta ja vastaan.

Mielestäni juuri se on kehittämisen tärkein edellytys. Paremman tekeminen syntyy tyytymättömyydestä vanhaan. Siksi vanhoja ajatuksia on haastettava. Silittelemällä ei synny koskaan mitään uutta. Uudet asiat tehdään epämukavuusalueella. Parhaat onnistumiset synnytetään yhdistelemällä vanhaa ja uutta uudella tavalla.

Oma ymmärrykseni liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä perustuu poikkeuksellisen laajaan kokemukseen suomalaisesta muutosjohtamisesta 2000-luvulla. Tein yli kymmenen vuotta muutokseen pyrkiviä strategioita, yritystarinoita ja muutoshankkeita kaupassa, teollisuudessa ja palveluyrityksissä.

Olen sparraaja, herättelijä ja uuden liiketoiminnan arkkitehti. Pyrin elämään kuten opetan.

Haastan vanhaa näkemään asioita uudella tavalla.

Avokeittiössä ajatus on synnyttää paljon erilaisia ajatuksia puolesta ja vastaan. Näin toimii Digitalist Network – etsii uutta tietoa, käsittelee sitä ja törmäyttää ideoita, ihmisiä ja yrityksiä. Uutta ja parempaa syntyy ehkä yllättävänkin nopeasti.

Uuden rakentamisessa on mahdotonta miellyttää kaikkia. Siksi myös negatiivinen palaute ja ihmisten suuttuminen on osa kehittämistä. Sitä on siedettävä ja ymmärrettävä sen tärkeä merkitys. Emme voi odottaa jokaisen puhkuvan innosta asioita vanhaa ja mukavaa uudistettaessa. Silti meillä yhteinen ja jaettu päämäärä. Digitalisoida Suomi pikseli kerrallaan. Synnyttää enemmän ja parempaa liiketoimintaa vähemmällä.

Tehdään yhdessä Suomesta entistäkin parempi paikka elää ja yrittää.

 

ps. Hyvä tallenne viestintäfoorumista

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.