Ankeuttaja

09.01.2015 | Blogi | Ville Tolvanen

Ankeuttaja

Ihminen jaksaa ihmetyttää. Varsinkin sellainen jolla ei ole ankeuttamista parempaa annettavaa. Huomaan lähes aina jonkun yrittäessä jotain uutta, rohkeaa tai erilaista ankeuttajien saapuvan ensimmäisenä paikalle.

Ihan hyvä. Ei mahtava, erinomainen, kiinnostava tai uusi vaan ihan hyvä. Annetaan ymmärtää, että ylittää riman, mutta ei säväytä. Eli vähän keskinkertaista parempi. Siinäpä ankeuttamista kerrakseen.

Tyypillinen tapa ankeuttaa jonkun toisen sanomaa, on viedä huomio asiasta kukkaruukkuun. ”Totta, mutta on myös pidettävä huoli kokonaisuudesta.” Ikään kuin vedetään arvo asiasta ja vähätellään sen roolia kokonaisuudessa.

Erikseen on puhujat ja tekijät. Vammaisin totuus, jonka kuulen jatkuvasti. Ihan kuin toiset meistä olisivat käyneet poliisikoulun puhelinjan ja toiset tekijälinjan. Ei ole mitään ongelmaa sekä puhua että tehdä. Ainoa kysymys on riittääkö rohkeus altistaa itsensä ja tekemisensä toisten kritiikille.

Aika kevyttä, vähän villoja todetaan kun asiaa ei haluta oikeasti arvioida. Vähäpätöinen, ankea kuten kommentoijan oma elämä. Vähättely kertoo viestijän omista ongelmista.

Vähättelet kun et parempaan pysty

Sitten on ammatikseen verkossakin ankeuttavat. Graph.ion mukaan Tolle Vilvanen on allekirjoittaneen jälkeen toiseksi aktiivisin Digitalisti. Hän on jo twiitannut nimimerkillä yli 9000 kertaa, kirjoittanut ehkä satakunta blogia ja haluaa sotkeutua kaikkeen tekemisiini.

Monen mielestä Tolle Vilvanen on hauskaa huumoria ja mukavaa seurattavaa. Sitten on niitä, jotka ajattelevat toiminnan ylittävän järjestelmällisyydessään häirinnän rajat. Katsotaan mitä tästä tulee, ennakkotapausta arvelin jo aikaa sitten.

Tuukka Temonen lupasi nimen paljastajalle joulukuussa 5000 eur palkkion. On vain ajan kysymys kun joku hakkeroi todellisen nimen ja lunastaa palkkion. Varmasti raha kiinnostaa ja nimikin trollin taustalle.

Olen miettinyt miten suhtautua väistämättömään nimen paljastumiseen. Levitänkö sanan kaikille verkossa ja henkilön työnantajalle? Tekeekö paljastus itsestäni ankeuttajan? Pitääkö minun yrittää vaikeuttaa toisen elämää, vaikka hän osoittaakin olevansa ihmisenä varsin vajavainen. Tarkoitan ihan aitoa vajakkia. Enpä usko. Luulen että Tollesta on itselleni loppupelissä ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Aika näyttää kunhan nimi paljastuu.

Annammeko ankeuttajien vaikeuttaa matkaamme uuden umpihangessa? Ei taatusti. Olemmeko täysin neutraaleja annetulle kritiikille? Emme missään tapauksessa. Keskitymmekö puolustamaan vai tekemään omia asioita. Luonnollisesti jälkimmäistä. Annetaan ankeuttajien reuhata ja markkinoida tekemisiämme. Onhan se hyvä huomata vaikuttavansa kun asiat ovat liian vaikeita niiden ymmärtämiseksi.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Paavo Kosonen
2015-01-09 06:25:33

Erinomainen kirjoitus ja hyvä aihevalinta. Paras tässä kirjoituksessa on tuoda esille ankeuttajien olemassaolo. Itse ajattelen että ankeuttaminen on kaiketi hupia joillekin ja ehkä jopa kulttuurillinen erityispiirre osassa Suomea. Piirre, josta kannattaa kertoa muualta tuleville, jotta he osoitin suhtautua siihen oikein. Oletan ankeuttajien vetoavan sananvapauteen jos heidän kirjoittelua nimimerkin takaa yrittää estää. Jonkun muun tehtävä on päättää mikä on oikein ja sananvapautta ja missä menee rajat.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harriet Urponen
2015-01-09 08:36:21

Meillä ihmisillä on niin uskomattomat taidot silloin, kun haluamme sepittää tarinoita, etenkin sellaisia tarinoita, joissa käy huonosti. Niiden keksimisessä ei ole mitään ongelmaa. Mielikuvitus laukkaa ja mitä erikoisempia juonenkäänteitä keksitään ihan tuosta vaan. Osaamme erinomaisesti myös lytätä toistemme haaveita tai vähätellä onnistumisia. Jos joku vaikkapa onnistuu painonpudotuksessa, ei mene aikaakaan, kun hän kohtaa ankeuttajan. Tämä ankeuttaja vähintäänkin hiljaa mielessään epäilee hankkeen onnistumista tai pitkäaikaisia vaikutuksia. Me, jotka haluamme kertoa menestystarinoita, tuhkimotarinoita tai sankaritarinoita, olemme vähemmistössä.

Tämän saman dilemman kanssa kamppailevat muutkin suuret instituutiot, (vrt. kirkko). Sen vastustajat saavat valtavasti huomiota. Mutta uskokaamme hyvään. Tehkäämme kaikki, mitä teemme, rakastavin mielin. "Jos toisella on murheen muri-murinoita, niin annetaan sille rakkauden rusi-rusinoita." Itse en alennu edes mainitsemaan ääneen sinun ankeuttajasi nimeä. Ettei jäisi taas yhtä digitaalista jälkeä hänestä. Kaikella on tarkoituksensa, ankeuttajillakin. Ajattelepa, miten tylsää meidän muiden elämä olisi ilman heitä!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Rami
2015-01-09 09:24:31

Ville, katse palloon ja tulevaisuuteen. Teet hyvää ja arvokasta työtä usealla rintamalla.
Jatka herättelyä, sitä tarvitaan. Yt. Rami

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Paula Korkeamäki
2015-01-09 10:33:10

Ankeuttajat käyttävät hirveästi aikaa, energiaa ja kaikkien resursseja paikallaan pysymiseen, kehittymisen pysäyttämiseen ja mielellään jopa taaksepäin kulkemiseen. Itse uskon, että eteenpäin menevä liike antaa energiaa, opettaa uutta ja tarjoaa menestystä. Jaksetaan siis vetää kivirekeä perässä taas muutama metri.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

PG
2015-01-09 12:07:45

Minä kun odotin sopivaa hetkeä ehdottaa palkintoa tuolle digitalist häsän suurelle sanansaattajalle. Olisi pitänyt vaan toimi :)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Mauri
2015-01-10 15:57:27

Hyvä Ville! Sinunlaisiasi tarvitaan jotka eivät vähästä lannistu. Positiivisia ihmisiä ja ankeuttajien vastustajia. Näitä lisää ja suomi lähtee nousuun. Jos joskus haet politiikkaan täällä on yksi äänestäjä joka antaa sinulle äänensä. voi kunpa eduskunnassa olisi yksi tai useampi ville niin oltaisiin jo maailman kärkimaita.

tsemppiä!
-mauri-

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Kirsi Mantua-Kommonen
2015-01-10 17:55:30

Kiitos Ville,
Ankeuttajia meillä riittää. Ikävimmältä itsestäni tuntuvat lähipiirin ankeuttajat, vaikka heidän ei kaikessa tuttuudessaan pitäisi enää päästä yllättämään.
Kiinan kulttuurissa vahva kasvojen ylläpitämisen perinne on tullut tässä iloisena yllätyksenä. AuroraXplorerin liikeideaan kohdistuva kritiikki on tuntemattomiltakin tullut henkilökohtaisissa viesteissä, rakentavilla ehdotuksilla varustettuna. Toisenkin kasvoja voi suojata, ja sitä pidetään arvokkaana. Onnekas minä, kun saan näitä viestejä ankeutusta tasapainottamaan!
Eteenpäin, sanoi mumo lumessa. Kyllä jo vanha kansa sen tiesi.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jouni Nieminen
2015-01-11 04:38:50

Näitä ankeuttajia tosiaan löytyy arjesta. Jotenkin tuntuu että näinä aikoina vielä entistä enemmän. Huomaan jopa tietoisesti vältteleväni joidenkin ihmisten seuraa suojellakseni itseäni. Helposti nimittäin lähtee itse siihen mukaan, että "kaikki on huonosti tai kaikesta ainakin väkisin kaivetaan se negatiivinen esille". Toisaalta, kohtaamiset voi myös ottaa haasteena vastaan. Jatka Ville samaan malliin. Sun kirjoituksista saa aina ajateltavaa ...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jarmo Matilainen
2015-01-11 10:31:07

Ville on henkeyttäjä ja onneksi henkeyttäjiä on kuitenkin enemmän kuin ankeuttajia. Aikanaan ankeuttajat istuivat Esson baarissa ja heidän nurinansa ei kuulunut ulko-ovea kauemmaksi. Netti on yhdistänyt nämä Esson baarit ja ankeuttajien ääni on alkanut kuulua myös baarin ulkopuolella. Heidän määränsä ei ole lisääntynyt, mutta netin ansiosta he(kin) saavat äänensä kuuluviin ja myös kannattavia ankeuttajia. Muutos on kuitenkin väistämätön ja me kaikki maailman henkeyttäjät tulemme kuitenkin näyttämään tuota suuntaa ja Ville etunenässä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri
2015-01-13 23:15:20

Thanks Ville, taas kerran osuvaa sisältöä. Näkisin ett Ankeuttaja on osa suomalaista kultuuria. Työyhteisössä ei jaeta positiivista palautetta vaan esimies ilman kommentteja tarkoittaa että alainen tekee hommansa hyvin. Meille on jotenkin vierasta toisten kehuminen, ja itsensä jopa kiellettyä. Ehkä kultuurimme vuoksi ei juurikaan osata (tai se ei ole eettisesti oikein) markkinoida brand-Finlandia. Myöskin muodollisesti kehutaan ja kannustetaan kaveria esim laihdutuskuurin alussa, mutta kun kaverilla homma alkaa tosissaan tuottaa hyviä tuloksia, niin jo kateuden siemen on kylvetty ja Ankeuttajan rooli astuu esiin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.