Brändit, urheilu, kulttuuri ja liiketoiminta

28.11.2014 | Blogi | Ville Tolvanen

Brändit, urheilu, kulttuuri ja liiketoiminta

Rakensimme yhdessä Digitalistien ja MTV:n kanssa ilmöiden jäljillä -kiertueen maan ympäri. Viisi kaupunkia ja loistavaa keskustelua on takana. Hyviä hetkiä upeassa seurassa. Jokaisesta löytyy taltiointi tapahtumasivuilta.

Jouduimme muuttamaan viime hetkillä Turun ohjelmaa tällä viikolla. Aiheeksi valittiin urheilu, urheiluilmiöt ja niiden kehittäminen. Asiantuntijaksi saatiin elävä legenda Petteri Nummelin. Onneksi mukana oli myös alan toinen näkijä ja tekijä Aki Linnanahde. Itse olen aiheessa iloisesti pihakatsomossa.

Olen kuitenkin jonkin verran konsultoinut urheiluseuroja matkan varrella ja pohtinut asiasta kirjoittamistakin. Tuntuu tosin ”väärältä” kirjoittaa aiheesta, jossa on ihan suoraan katsomossa ja siellä niiden helppojen neuvojen äärellä. Toisaalta eihän se ole koskaan ennenkään lausumista hidastanut 😉 Tosikoille erinomaisen hyvää joulua.

Kirjoitin pohjalle näkemykseni urheiluliiketoiminnan johtamisesta kulttuurin, brändiosaamisen, pitkäjänteisyyden ja henkilöbrändien kautta. Olin aivan ällikällä lyöty siitä miten keskustelu sujui Turussa ja TPS:n osalta. Petteri on osaava ja selvästi diplomaattinen, mutta tuntui siltä että kaupungissa viranomaiset, omistajat, fanit, seurajohto ja pelaajat kulkevat vähintäänkin omiin suuntiinsa.

Yhteinen tahtotila ja jaettu arvopohja ovat menestyksen salaisuuksia varmasti urheilussakin!

Kannattaa katsoa video aiheesta. Keskustelu on mielestäni erittäin kiinnostava!

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.