Kuinka vanha sinä olet?

29.09.2014 | Blogi | Ville Tolvanen

Kuinka vanha sinä olet?

On aina hauska nähdä ihmisiä, jotka näyttävät ikäistään nuoremmilta. Seitsemääkymmentä käyviä miehiä harmaine hiuksineen ja punaisine farkkuineen. Mummoikäisiä pimuja, jotka hallitsevat ikuisen tyylin salaisuudet. Aina välillä sitten törmää ihmisiin, joista aika on ajanut ohi aikoja sitten. Pohdin aina spontaanisti – mitä hänen sielulleen tapahtui?

Osa meistä elää lineaarisen elämän. Tietää mitä haluaa ollessaan kaksikymmentä ja miten elävänsä kuusikymppisenä. Silti suurimman osan elämä vie eri tavalla kuin itse sitä on suunnitellut. Toisaalta voisi kysyä tarvitseeko haaveista ja elämäntavoista luopua kohtalon välillä niitä kouriessa kovillakin käsillä?

Tunnen itseni aina nuoreksi. Tai en nyt ihan aina. Väsyneenä fossiilitkin tuntuvat sikiöiltä. Mutta periaatteessa ajattelen aina olevani jonkin alussa. Tehdyn ja taakse jääneen olleen hyvä alku jollekin. Pidän tulevasta, tietämättömästä, uudesta ja erilaisesta. Oikein ääneen pohdin mitä hipstereiden jälkeen nyt kun koko liike on oikein hieromalla hierottu kaupungin kasvoihin.

Pääni sisällä elävä nuorekkuus tuo myös ongelmia. Inhottaa pukeutua pukuun ja näyttää kokoomusnuorelta, kun aivoissa asuu pieni Kurt Cobain, joka Axl Rosen äänellä huutaa parempia biisejä, keikkoja ja rundeja ympäri maan. Artisti aivoissani käskee elämään hetkessä yrittäjä Tolvasen täytellessä eläkepapereita.

Annatko ajan ajaa osaamisesi ohi? Milloin sinä ajattelit vanhentua? Elätkö omaa elämääsi ja ajattelua ajasta huolimatta. Uskotko kohtaloon vai sen komentamiseen kovalla tahdolla? Kysymyksiä, joita 42v mies pohtii saunassa, suihkussa ja savuisen harmaina aamuina.

Elämme aikaa jossa jokainen voi itse päättää kohtalostaan. Näin ainakin tahdon uskoa. On järjetöntä elää parikymppisen elämää viisikymppisenä, mutta mikään ei estä juuri sinuakaan elämästä juuri niin kuin haluat. Sitä kannattaa pohtia. Suurin este muutoksille elämässä ja ympäristössä olet sinä itse.

Sinulle, jota tämä kirjoitus harmittaa, pohdi miksi laitat itse niin paljon vastaan. Eikö olisi helpompaa unohtaa ympäristön paineet ja odotukset ja muotoilla elämästäsi aivan omintakeinen makeinen?

ps. maailma on ikävän ikärasistinen paikka. Kuuntele ihmisiä ennenkuin tuomitset. Hopeanuolella saattaa olla jotain annettavaa juuri sinullekin.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Kauko Niemi
2014-09-29 05:26:19

Minkä version itsestäsi päivitit viimeiksi http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2014/09/23/338

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo Nisula
2014-09-29 06:41:20

Kysymys pitäisi olla: Kuinka nuori olet? Osa ihmisistä on syntynyt vanhoina ja antavat elämän lipua ohitseen huomaamatta elämän eri vivahteita. Elämä on asenne, ikä on asenne, tulevaisuus on asenne, voit itse päättää mikä sinun asenteesi on.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tomppa
2014-09-29 10:11:41

Sinä timo olet ikuinen 19 - vuotias!
Itse olen aina olut keskiikäinen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Miisa Mink
2014-09-29 08:49:52

I have no plans to age gracefully!
Miisa

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Anni Honkanen
2014-09-29 12:24:05

Vaikka minä olisin kuinka nuori sielultani ja olemukseltani, olen yli viisikymppisenä naisena auttamattoman vanha työnantajien silmissä. Mieshän ei ole koskaan vanha uuteenkaan työhön, mutta miksi nainen on?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Mikko Riistama
2014-09-29 17:01:22

Mikset voi olla eri tilanteissa eri ikäinen? Itselleni on ainakin tärkeää että elämässä on eri osa-alueita, joilla voi toteuttaa itseään myös ns. eri ikäisenä. Työelämässä on aseman mukaan pakko olla jotain muuta kuin lapsellinen, tai riippuu tietysti välillä tilanteesta. Lasten kanssa voi olla lapsellinen - ja itsellä on onni harrastuksen kautta leikkiä rokkitähteä muutaman kerran vuodessa, silloin olen kai kaksikymppinen. Oikeastaan urheilu on ainoa osa-alue, missä ei enää pysty esittämään nuorta - 20v, pari polvileikkausta ja kymmennen kiloa sitten meni vielä donkki koriksessa toisinaan, nyt ei lähellekään koskaan ;)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tiina Sippula
2014-09-29 20:18:55

"Tärkeintä ei ole kuinka vanha/nuori olet, vaan kuinka olet vanha/nuori." Tämän kuulin kauan sitten ja on mielestäni hyvin sanottu. Ikärasismia löytyy joskus kumpaankin suuntaan. Olisi hyvä, jos voisimme kohdata toisiamme ihmisinä ilman erityisiä ikävaiheissa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Juha Lehtonen
2014-10-02 05:34:01

HItto! Melkein kuin olisi itse kirjoittanut nää ajatukset.... :)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.