Henkilöt brändeinä

07.09.2014 | Markkinointi | Ville Tolvanen

Henkilöt brändeinä

Mihin markkinointi perustuu? Taakse jääneessä maailmassa tuotteiden ja palveluiden toitottamiseen mainoksina ja sitä kautta markkinoiden raivaamiseen tarjoaman avulla. Uudessa maailmassa ja koventuneen kilpailun keskellä yhä enemmänkin kilpailuetujen työstämiseen, erottumiseen, jatkuvaan kommunikaatioon ja kysynnän synnyttämiseen. Pohdi kysynnän synnyttämistä tarjoaman tuputtamisen sijaan. Vaikea, mutta oivallettavissa oleva asia.

Vaikuttaminen Digitaalisessa maailmassa näyttäisi muodostuvan pitkälti juuri ihmisten välisen kommunikaation ympärille. Voisi vähän oikaista ja todeta kiinnostavan henkilön ja vaikuttajabrändin olevan keskimäärin noin viisi tai kuusi kertaa suositumpi kanava seurata kommunikaatiota kuin heidän yrityksensä. Esimerkki ei ole hyvä, eikä voi yleistää, mutta Trainers House -yhteisöllä on noin 600 seuraajaa ja @Sarasvuojari noin 54700.

Ihmiset ovat verkossa paljon yhteisöjä kiinnostavampia. Olen huomannut oman blogini ja ajatusteni kiinnostavan paljon enemmän kuin Rome Advisorsin luomat yritysmuotoilumallit tai toimivat valmennustuotteet. Itse asiassa tuotteemme kiinnostavat ehkä kilpailijoita, mutta eivät juuri muita. Miksi sitten suurin osa isoista yrityksistä markkinoi osaamistaan juuri tuotteidensa kautta?

Voittajia ovat luonnollisesti yritykset, jotka onnistuvat tekemään toiminnastaan ja markkinoinnistaan kasvollista. Katsokaa miten hienosti Virgin hyödyntää Richard Bransonia yrityksen puhemiehenä. Miettikää mikä oli Steve Jobsin merkitys Applen markkinointistrategian keskiössä ja tärkeiden viestien välittäjänä. Myös suomalaisista yrityksistä löytyy hyviä esimerkkejä.

Digitaalinen maailma huutaa kasvoja eri asioiden ja asiantuntemuksen edustajiksi. Kaikki tunnistavat Karpon, Ilkka Koiviston, Mikko Hyppösen tai Vesa Puttosen roolin asioidensa suurlähettiläinä. Samanlaisia kasvoja kaipaavat lähes kaikki toimialat. Kasvollinen viestintä ja evankeliointi on vain niin paljon kasvotonta tiedottamista relevantimpaa, kiinnostavampaa ja ostettavampaa. Palaan jälleen ajatukseen kasvollisesta johtamisesta ja vaikenemisen vaikeasta vaihtoehdosta.

En usko että ihmisiä voi brändätä pelkällä yrityksen tai henkiln omalla päätöksella luoda ihmisestä brändi. Silti kaikki sisällöllään relevantit, äänekkäät ja erottuvat ihmiset brändäytyvät. Heistä tulee erilaisia ja erottuvia halusivat sitä tai eivät. Suomi on ni-in pieni markkina vaikuttaa, että sanomalla sata kertaa olevansa tikkarimies, on sitä hetken kuluttua jo jopa suurenkin joukon mielestä. Eiköhän munamies ole osittain munamies elämänsä loppuun asti…

Käyn puhumassa vaikuttamisesta verkossa, pidän vaikuttajakouluja, ja tulen puhumaan talven aikana muutamissa isommissakin tilaisuuksissa, joissa teemana ovat henkilöt ja brändit. Itse koen olevani enemmänkin asiantuntija kuin henkilöbrändi. Toki tunnistan onnistuvani aina välillä vaikuttamaan ja samaan ajatuksilleni vastakaikuakin. Tuskin Tolle Vilvanenkaan jaksaisi mouhota, jos tekemisilläni ei olisi mitään merkitystä.

Jokainen toimiala ja siellä kilpailevat yritykset hyötyvät alansa henkilöbrändeistä. Jokaisen yrityksen johdon, viestinnän ja markkinoinnin tulisi asiaa pohtia yhdessä. Todennäköisesti jokaisen kannattaa ainakin yrittää luoda aktiivista ja kasvollista vaikuttamista, eri asia sitten on, keneltä se aidosti luonnistuu.

Minun mielessäni hyvä henkilöbrändejä ovat mm:

Saska Saarikoski

Kirsi Piha

Tuomas Enbuske

Jari Sarasvuo

Henkka Hyppönen

Petteri Järvinen

Alf Rehn

Mika Anttonen

Anne Berner

Ja moni muu… Kun pohdit edellisten ihmisten käyttäytymismallia, huomaat heidän 1) olevan esillä, 2) erottuvan omasta viiteryhmästään, 3) käyttäytyvän yhdenmukaisella tavallaaan kaikissa eri tilanteissa. Aivan kuten loistavan brändin kuuluukin.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Tomi Hyttinen
2014-09-07 07:23:45

Hieno teksti Ville! Olen ihan samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että kun henkilöbrändäämiseen ja yritysten kasvojen luomiseen yhdistetään elävä kuva, saadaan vieläkin lähestyttävämpi fiilis luotua. Mitä mieltä olet, toimiiko video mielestäsi tässä kontekstissa?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2014-09-17 10:34:11

Mikä ettei! Tein itsekin kokeiluja videolla pari vuotta sitten... valitettavasti en sanut niihin oikeastaan mitään vastakaikua/kommentteja enkä ihmisiä jakamaan niitä eteenpäin... ehkä olin liian aikaisin? nyt olisin taas kyllä valmis vaikka videoihinkin... raakanauhaa puhelimesta .. https://www.youtube.com/watch?v=YsUiDG9gpb0

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.