Olli Muurainen

03.06.2014 | Blogi | Ville Tolvanen

Olli Muurainen

En tunne Ollia suurempaa yrittäjäsielua. En tiedä ketään, joka yrittäisi Ollia enemmän luoda uutta osaamista, työtä, mahdollisuuksia ja ideoita paremman Suomen puolesta. On surullista seurata kuinka ympäristö pakottaa joukosta poikkeavan etsimään unelmalleen uuden osoitteen.

Kontaktimessut eli nykyinen Management Events rakensi ensin murroksen tapahtumabisnekseen. Ständien sijaan sponsoroituihin tapahtumiin tultiin kuulemaan poikkeuksellisen hyvää sanaa, sittemmin tapaamaan suoraan markkinoiden avainkontakteja. Ollin lapsi on jo 20-vuotias. Hyvän opiskelijan tavoin ME avartaa maailmaansa kansainvälistymällä. Yli 200 ihmistä työstää uutta viimeksi Turkissa ja Singaporessa. ME taitaakin olla Suomen kannattavin mediayhtiö.

Matkan varrella vaurastunut Olli rakensi toisenkin unelman. Rakentaa kansainvälinen tapahtumapaikka tunnin päähän Helsingin lentokentästä. Pelastaa Billnäsin Ruukki. Ollille ajatus on luonteva. Se mitä Suomesta puuttuu on rakennettavissa. Meille muille rohkeus ja ajattelumalli tuntuu pähkähullulta. Ollin ajattelu on yksinkertaisesti liian isoa meille muille. Karvat ja vastus nousee pystyyn.

Ollin unelma ei kelpaa meille suomalaisille. Emme siedä ajatusta yhden varakkaan halusta investoida kotimaahamme. Alusta lähtien hanketta ovat jarruttaneet naapurit, vuokralaiset, virkamiehet ja kaikki kynnelle kykenevät. Saneeraus, uudistaminen, työpaikat ja alueen vahva kehitys eivät maistu Fiskarsin alueella vaikuttaville. Ikävä katsoa vierestä kun isosta visiosta viedään maku. Pakotetaan mies jatkamaan kasvua kotimaan sijaan ulkomailla.

Ollin toiminta saattaa näyttää suoraviivaisen rajulta ja yltiöpäiseltä. Se johtuu pelkästään siitä ettemme ole tottuneet kansainvälisen tason liikemiesten haluun ja tapaan ottaa riskiä. Ollia voi surutta tituleerata Suomen Richard Bransoniksi. Sen verran kovaa laittaa ympäristö vastaan miehen yrityksille.

Muurainen enterprises näyttää seuraavan Wahlroosin, Kataisen ja Karvisen viitoittamaa tietä. Olli ilmoitti lopettavansa toiminnan ja kehittämisen Billnäsissä. Tiedote löytyy tästä. Taitaa ulkomaiset olosuhteet ja mahdollisuudet viedä voiton tässäkin tapauksessa investoinneista. Pitäkää tunkkinne asenne näkyy myös edellä mainittujen menestyjien asenteissa. Suomalainen kulttuuri tappaa yrittävän halun yrittää. Osallistumisen ja kannustuksen sijaan alamme hankkeista nakertamaan omaa etuamme. Uutta ja yhteistä ei pääse syntymään.

Hyvää matkaa Olli. Maailma on sinua varten. Nuorelle miehelle ja vahvalle yritykselle löytyy riittävästi tilaa maailmalta. Lähetä meille postikortti retkiltäsi. Koostetaan korteista oppikirja kansalaisille miten yrittäjyyttä ja yhden miehen paloa ei sammuteta.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Timo Nisula
2014-06-03 06:10:35

Tsemppiä vaan Olli, suuria ihmisiä ei ole oikein koskaan arvostettu elinaikana, ainakaan meillä mielensäpahoittajien kotimaassa.

Kohti suurta tuntematonta ja sen yli!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Erkki Vakkila
2014-06-04 16:45:33

Vuosina 1997-2000 olin töissä silloisessa yrityksessäsi. Sen jälkeen 14 vuotta olen seurannut tietäsi ja menestystäsi.

Uskomaton taistelu tuulimyllyjä vastaan

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jussi Jesse Kotilainen
2015-04-04 20:21:50

Juuri noin on.
Olli ei taivu. Hieno mies.
Yrittäjät on Suomen Toivo.
Ja työn ilo on löydettävä.
Muuten kehä täytyy aloittaa uudestaan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.