Olet lottovoittaja

04.02.2014 | Kasvu | Ville Tolvanen

Olet lottovoittaja

Minulla on ollut ilo, kunnia ja kiitollinen mahdollisuus sparrata lahjakkaita yrittäjiä, yritysjohtajia ja artisteja viime vuosina. Olen myös itse pyytänyt, saanut ja ostanut valmennuspalveluita. Kiersin pari vuotta sitten mm. entisiä esimiehiäni neuvojen perässä. Vastausten samankaltaisuus yllätti positiivisesti.

Eräs yksinkertainen ajattelumalli on auttanut itseäni ja toivottavasti muitakin useammassakin eri tilanteessa. Kutsun sitä lottovoittajatestiksi. Sitä voisi kai kutsua myös tavoitteiden, haaveiden ja motivaation stressitestiksi. Varmasti sama asia löytyy miljoonista oppaistakin, mutta haluaisin silti jakaa mallin kanssasi.

Pyydän valintojen ja vaikeuksien ristiaallokossa piehtaroivaa ihmistä tekemään itselleen ison kysymyksen. Mitä tekisit jos olisit taloudellisesti riippumaton ja saisit luvan aloittaa elämäsi uudelleen? En ole kenenkään pohdittuaan kuullut sanovan etten tekisi mitään. Hyvä niin sillä kaikki tuntemani monimiljonäärit kaipaavat työtä ja paljon muutakin sisältöä ja merkitystä elämälleen.

Kysyn ihmiseltä millainen olisi lottovoittajan täydellinen arki? Moni vastaa harjoittavansa liikuntaa tai meditaatiota aamusta, syövänsä hyvän aamupalan ja siirtyen sitten kiinnostavien hankkeiden tai projektien pariin. Lottovoittajan elämässä olisi ravintoa niin keholle kuin mielellekin. Lottovoiton mukana katoaisivat kiire, huonot elämäntavat ja ainainen riittämättömyyden tunne.

Vastaus on usein samankaltaisen yllättävä. Totean etteihän tuon haaveen elämiseen tarvita rahaa. Haaveilet tasapainosta ja täyttymyksestä, joka syntyy suunnitelmallisesta tekemisestä, itsesi tarkkailusta ja tarvittavasta ulkopuolisesta avusta. Jos laulattaa, muttet laula, hanki laulunopettaja, jos haluat esiintyä, mene esiintymään jne. Jokaisen kannattaa harkita jonkun kaverin, uskotun tai ammattilaisen apua. Ei siinä ainakaan mitään menetä.

Lähes jokaisella ihmisellä on varaa ja mahdollisuus elää unelmiensa mukaan, kun osaa mitoittaa tekemiset, tavoitteet ja toimintansa oikealla tavalla. Onni on sitä mitä elämästäsi rakennat. Epäonneen, riittämättömyyteen, vihaan ja turhautumiseen on olemassa syitä, jotka ponnistavat itsestäsi. Suruksi käyvät ihmiset, jotka hukkaavat onnensa toisten ihmisten, maailman, tekemisten tai saavuttamattomien sättimiseen. Ihminen on itsekäs eläin, sinullakin on oikeus ja lupa rakentaa oma onnesi. Olethan oman elämäsi lottovoittaja.

 

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

piirimyyja
2014-02-04 09:44:11

oman elämänsä lottovoittaja eli rikas on ihminen jolla on terveyttä ja varakas se jolla on rahaa.
Ei todellakaan tarvita vaurautta siihen että toteuttaa itseään ja elää unelmaelämää. Pitää löytää omat polkunsa ja käydä katselemassa maailmaa myös polun ulkopuolelta, ei koskaan tiedä mitä sieltä löytyy.
Etsimällä onnen arjesta voi kuitata monta ikävää elämän yllätystä, sillä loppujen lopuksi elämään kuuluu ilot ja surut, onnnellisuudessa on kysymys siitä miten asioihin suhtautuu.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jari Sarasvuo
2014-02-04 10:01:23

Hyvä ja hyödyllinen teksti myös onnellisuutta ammatikseen julkisesti työstävälle ihmiselle. Tästä kehut ja kiitokset.
Vastalahjaksi kolme ajatusta onnellisuudesta.
1. Onnellisuus on tapa vastata elämän heittämiin haasteisiin.
2. Onnellisuuden on leipä, jonka perusainekset ovat sietäminen (kakun jauhot), kiitollisuus (hiiva) ja itsensä toteuttaminen (mausteet, lisukkeet). Ilman toisia ihmisiä (uuni) ei tule kuin pilaantuvaa, pahanmakuista, pieruja ja mahanpuruja tuottavaa taikinaa.
3. Menestys ei takaa onnea. Mutta onnellisuus nostaa menestyksen todennäköisyyttä dramaattisesti. Näin kertovat tutkimukset.

Kiitos kun olet mun kaveri, Ville.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2014-02-04 13:11:12

Kiitos Jari, Mittaamattoman arvokasta saada kommentti mieheltä, joka on oman menestyvän rämpimimensä keskellä nähnyt tuhansien ja taas tuhansien ihmisten pohtivan polkuaan. Pistetään pohdintaan! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Veli-Matti Vema Ahonen
2014-02-05 15:29:45

Onnellisuus ei ole määränpää vaan se on elämän tapa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2014-02-05 17:51:43

Hyvin pistetty! Pistää nimittäin miettimään ;)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lauri S.
2017-01-21 10:49:51

Hienoa elämänviisautta, Ville. Sateenkaaren päätä ei kannata haikailla, kun onni on tässä ja nyt, kunhan sen vaan osaa nähdä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.