#Digitalist Network -toimintamalli

22.08.2013 | Kasvu | Ville Tolvanen

#Digitalist Network -toimintamalli

Julkaisin taannoin lyhyen kalvosarjan tulevasta verkostosta. Kalvojen keskeinen ongelma ainakin itseni kohdalla on se, että koska ne ovat ajatusten ja esitysten tukimateriaalia, niitä on vaikea tulkita ilman itse esitystä. Halutessaan ne on myös helppo ymmärtää tahallisesti aivan väärin. Ajattelen, että on ehkä siltä parempi jakaa kuin olla jakamatta. Elän kuten opetan. #sharingiscaring.

Yritetäänpä valottaa ajattelua Digitalist-verkoston takana. Aiemmista Digitalist-kirjoituksista voi lukea miksi ja mitä ollaan tekemässä. Yritän nyt kirjoittaa suunnittelusta toiminnasta ja mikä on erillisten toimintojen rooli osana liiketoimintaa.

1. Media. Lähes kaikki tieto löytyy tarvittaessa Googlesta. Digitalisoitumisesta julkaistaan jatkuvasti valtava määrä artikkeleita, mielipiteitä ja tutkmuksia ympäri maailmaa. Murskaamme valtavan määrän informaatiota päivittäin. Silti suurin osa sisällöistä jää useimmilta kokematta eikä ainakaan Suomessa kukaan tunnu kuratoivan ”hyvää juuri nyt -juttuja.” Ajattelin että tarvitsemme oman domainin asialle ja uudenlaisen ajattelumallin joka yhdistää asiantuntijoiden, yritysten ja medioiden sisältöjä. Saitti valmistunee lokakuun alkuun.

2. Tapahtumat. Haaveilen poikkitieteellisestä digitalistien kohtaamisesta. Kuten kirjoitin aiemmin, olisi hienoa tuoda suomeen Evernoten, Uberin tai Twitterin perustajia. Suomessa digitalisoitumisen ymmärrys ja halu kehittyä laahaa perässä. Jotain olisi tehtävä innostuksen lisäämiseksi. Kansainvälisten huippujen vierailut Suomessa voisivat olla yksi tapa kehittää ajattelua. Aivan samoin kuin jalkapallossa tai jääkiekossa näytösottelut vievät koko alaa eteenpäin.

3. Klubi. Digitalist Club on mielestäni koko toiminnan sielu ja ytimessä. Verkkoviestinnän rinnalle tarvitsemme kohtaamisia ja kollektiivista oppimista. Haluan tuoda johtajille, osaajille, tekijöille ja suunnittelijoille yhteisen foorumin parhaiten toimivien ratkaisujen hahmottamiseen. Digitalistoitumista ei onnistuta hyödyntämään ilman laaja-alaista yhteistyötä. Toivon klubille pitkää ikää ja aidosti fantastisia kohtaamisia.

4. Agency. Kokoan verkostoa digitalisoitumisen huippuosaajista. Konsultteja, kirjoittajia, suunnittelijoita ja visualisteja. Jokainen hanke on erilainen ja vaatii Hollywood-henkisesti oikeanlaisen porukan hankkeen toteuttamiseen. Verkostomaiset toimintamallit suunnittelu- ja asiantuntijapalveluiden ostamiseen pitäisi olla arkipäivää jo tänään. Tekemistä on enemmän kuin tekijöitä. Työn ja tarpeiden kohtaamiseksi on uurastettava.

5. Ventures. Toivon Suomeen uusia yrityksiä ja yrittäjiä. Roomassa on hyvät valmiudet auttaa yrityksen perustamisessa, strategiassa, muotoilussa ja rahoituksessa. Haaveilen yrittäjien akatemiasta, uusien yritysten levy-yhtöstä joka pystyy uudella tavalla kiihdyttämään yritystoimintaa. Katsotaan onko tälläiselle tarvetta. Ainakin omat hankkeeni tulen pitämään verkoston keskiössä, katsotaan millaista osaamista syntyy verkoston ympärille. Parhaimmillaan on mahdollisuus synnyttää aidosti menestyviä yrityksiä.

Entäs Tolvanen? Toivon ihmisten innostuvan verkostomaisesta toimintamallista. Yritän jakaa yrityksille, asiakkaille ja kaikille kiinnostuneille ajatuksiani vaikuttamisesta verkossa ja tietoa digiajan vaikutuksista yritysten toimintaan. Tunnistan jokaisen yhteisön tarvitsevan promoottorin toiminnan synnyttämiseksi. Siksi määrittelin itseni pääsihteeriksi. Kieli poskella Gorban aikoja muistellen tarvitsemme lisää pääsihteerejä. Sihteerejä, jotka pitävät päänsä, mutta huolehtivat että verkostossa tapahtuu. Katsotaan kenestä kasvaa seuraava pääsihteeri. Kauan eläköön liiketoiminta verkossa. Kun Oy Suomi Ab elää ja hengittää verkkoa on verkostonkin tehtävä tehty. Siihen asti tervetuloa vaikuttamaan. Lisätietoa tulevasta saa pistämällä sähköpostinsa tänne.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

piirimyyja
2013-08-22 07:25:49

Tuo uuden ajan yritysten levy-yhtiö kuulostaa hyvältä. uuden ajan siksi että yhtiö ei ole pystyssä ryöstääkseen yrityksiä vaan aidosti auttaakseen menestykseen, ei tietysti ilman korvausta, vaan asiallinen korvaus asiallisesta työstä.

Haasteena on saada viesti sellaiseksi jotta yrityksissä ymmärretään muutamalla sanalla mistä tässä on kysymys sekä viestiä niin että sekä politiikka, virkamiehet, ay-liike ja yrittäjä-järjestö ostavat tämäntyyppisen ajatusmaailman osaksi tulevaisuuden normaalia toimintaa.

Itselläni on suuri visio siitä että tällaiseen toimintaan voitaisiin perustaa pienyritys-rahasto johon kuka vain voi sijoittaa rahaa, joka käytetään uusien yritysten perustamiseen ja toiminnan boostaamiseen.
Suomalaisilla seisoo pankkien tileillä 0-korolla 100 Mrd rahaa, jos tästä 10 Mrd sijoitettaisiin uuteen yritystoimintaan, ei täällä olisi ketään työttömänä, ainakaan muuten kuin omasta tahdostaan.

Tapahtumat ovat mainio asia, tähän porukkaan pitää saada vielä fiksuja taiteilijoita joilla voisi olla annettavaa myös oman alansa yrittäjyyteen ja eriläinen näkökanta asioihin kuin business-ihmisillä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne Nyyssonen
2013-08-22 07:50:07

Jo ensimmäisen kerran, kun kuulin suunnitelmasta, pidin sitä nerokkaana. Fiksuja ihmisiä tekemään asioita yhdessä. Jakamaan tietoa, oppimaan uutta. Mitä hyvää muualla osataan ja missä ollaan tehty virheitä.

Media tulee olemaan todella mielenkiintoinen uutuus Suomen ja maailman mittakaavassa. Media ilman toimitusta voi nonen journalistin karvat bostaa pystyyn, mutta odottakaa vain. Uutta on tulossa.

Tapahtumat ja klubi on sitä mitä tarvitaan. Pelkkä verkon yli keskustelu ei riitä. Välillä pitää kätellä ihmisiä ja istua saman pöydän ääreen. Suomen parhaaat digitaalisen liiketoiminnan kehittäjät samassa tilassa. Kuka ei sinne haluaisi?

Agency ja Venture on koko homman suola. Uutta parempaa bisnestä. Liike-elämän huippuosaajat sparraamassa start-uppeja ja kasvuyrityksiä. Rahoitusta parhaille toimijoille. Hallituksiin ihmisiä, jotka ymmärtävät mihin suuntaan laivaa pitää ohjata ja minkälaista tukea ja perseelle potkimista yrittäjä tarvitsee.

Kaikki kaikessa. Huikea idea ja toteutus tulee olemaan loistava.

Eikö voitais jo aloittaa?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

piirimyyja
2013-08-22 07:54:31

Janne tämähän on jo aloitettu. Rumimpia pitää jo potkia pois firman ovelta kuten Idolsissa:)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-08-22 08:07:26

Yep, yhdyn pitkälti piirimyyjän tekstiin, kuin myös sinun Ville, tietenkin, eli yhdistämällä voimavaroja ja osaamista juuri tällä kriittisellä sektorilla on varmasti hyvä ajatus. Toit monta hyvää ideaa, ja niistä ehkä eniten itseäni koskettaa tuo kansainvälisten huippujen tuominen Suomeen. Olen itse ns., firsthand, kokenut sen tosiasian aivan käytännössä että omat kulttuuri "sääntömme" ovat selvä este edistymiselle tässä "uuden ajan" mallissa. Kun itse olen miltei täysin digitaalinen ja toimin myynnin valmennuksessa, kohtaan tämän todellisuuden miltei päivittäin. Rationaalisesti puhuen, ihmiset ymmärtävät mutta tunnetasolla eivät, (eli siis kulttuuritasolla) ja uskon että jos tuomme sellaisia ihmisiä jotka ovat omassa elämässä kokeneet jotain muuta, ja todella pystyvät kokemuksen äänellä kertomaan toisenlaisesta kulttuurista - kuinka ja miksi se toimii, niin olen varma että se ensinnäkin inspiroisi mutta myös toisi mukanaan muutosta. Ja olen tavallaan sitä mieltä että näiden henkilöiden tulisi olla todellisia eksperttejä, ei näitä maailman filosofeja. Heidän anti on aivan ok, mutta useimmiten se ei tule oman, todellisen kokemuksen kautta. Silloin siitä puuttuu tärkeä elementti niille jotka todella haluavat muutosta ja tietoa kuinka se tehdään. Sanon näin koska olen sen itse todennut toimivan juuri näin. Tätä ajatusta laajentamalla, ja viemällä se tarpeeksi syvälle kansanriveihin, on sillä varmasti kaikkia palveleva lopputulos.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo Salonen (@timosalonen)
2013-08-22 08:23:13

Erinomaisia ajatuksia, kiinnostavaa seurata ja pohtia sekä erityisesti huomata yhdenmukaisuudet julkisen sektorin haasteisiin, Digitalist Network elää ja hengittää verkostoitumisestai koko yhteiskuntaan. Analogiat informaatiosodankäyntiin ovat merkittävät, DN on verkosto verkostossa, sitä ei voi hallita, mutta sillä voi onnistua vaikuttamaan arvaamattomastikkin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Vesa Vilenius (@vesa_vilenius)
2013-08-22 08:35:25

Hienoa! Mielenkiinnolla olen seuraillut tämän toimintamallin ja vision esittelyä. Digitalisoitumisen sisään mahtuu jo nykyisellään valtava määrä erilaista erikoisosaamista, ja haasteena on tämän kaiken kokoaminen yhteen parhaalla mahdollisella tavalla toimivaksi kokonaisuudeksi. Visio on kunnianhimoinen haastaessaan osaltaan nykymuotoisesti toimivat median ja viestintätoimistot. Tällaista ajattelua tarvitaan, jotta emme jäisi kehityksen jalkoihin, vaan voisimme osoittaa sen suunnan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tero Helenius @teromhelenius
2013-08-22 08:44:47

Oikean suuntaista tekemisen aktivointia! Lähtisin viemään tätä eteenpäin sieltä uurastuksen puolelta. Agency ja Ventures käyntiin pikaisesti. Sitten noita muita alkaa tarttua liiviin. On hyvä saada toki porukka kokoon mutta se menee liian usein seisoskeluksi ja kohteliaisuuksiksi. Herkkuja saa kun tuo nyyttäreihin omat herkkunsa. Hyvin positiivinen avaus joka tapauksessa ja ilomielin olen mukana viemässä asiaa eteenpin omalta osaltani.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-08-25 07:59:09

Kiitos. Juuri näin. Agencyhän on tällä hetkellä Rooma ja sen verkostot, Ventures hankkeita tehdään TE-rahoituksella Haastavan kanssa jne.. eli kaikki rinkulat toimivat. Nyt vaan haetaan kasvua ja holistisempaa viestintää. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Riina Jokinen
2013-08-22 09:48:20

Mukana. Ilmoittaudun yrittäjien akatemian lehtoriksi aiheella asiakkaiden pitäminen. Sitä osaamista tarvitsevat kaikki yrittäjät.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-08-25 07:57:23

Hienoa! yritetään saada saitti auki ja tapahtumat liikkeelle. Tervetuloa! #V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Aki Vänni (@VnniTwt)
2013-08-22 15:43:51

Tässä ollaan kyllä jännän äärellä. Siitä tikkataulupiirroksesta, jonka terassilla kesäkuussa vihkooni raapaisit, on syntymässä jotain aivan uudenlaista tekemisen meininkiä.

Tarve ja tekijät kohtaavat aivan uudenlaisessa forumissa. Opimme kaikki toistemme kokemuksista ja yhteistyöllä maalaamme uutta tulevaisuuden hahmotelmaa. Poikkitieteellistä ajattelua ilman laatikoita.

Jokainen joka on ollut pitkään jonkun projektin sisällä tietää että ulkopuolelta katsominen käy aina vaan vaikeammaksi. Aivomme huijaa meitä takaisin sinne tutun tien äärelle. Eri alojen ammattilaisten yhteisellä keskustelulla avataan niitä taustaansa sulautuneita, pölyyntyneitä ovia, joiden takaa löytyy tie kadoksissa olleelle polulle. Uskon että tämä verkosto tulee olemaan tervetullut ja itseään ruokkiva yhteisö joka saa paljon hyvää aikaan.

Yhdessä kohti parempaa liiketoimintaa verkossa.
Olen aivan täpinöissäni. Mahtavuutta!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.