Aki Vänni: Vuoden kauppias 2021

17.06.2013 | Yrittäminen | Ville Tolvanen

Aki Vänni: Vuoden kauppias 2021

Hei olen Jari. Euroopan vuoden kauppias vuosimallia 2021.

Elämäni ja urani ei sitten mennytkään niin kuin ajattelin. Lukion jälkeen tein myynti hommia. Olin siinä aika hyvä ja voitin useimmat kilpailut joita päämiehemme järjesti. Pelkkä myynti sidottuna siihen kauppakeskuksen pieneen myymälään, jossa päiväni vietin oli silloin taakse jäänyttä. Elettiin vuotta 2013. Olin kansainvälisessä kauppakorkeassa ja MBA siinsi parin vuoden päässä. Eräänä päivänä olisin isompi herra jossain kansainvälisessä organisaatiossa, eikä koskaan enää sitä jatkuvaa myyntityötä tavallisille kuluttajille. Olin mielessäni jo rakentanut uraani kohti elektroniikkajätin johtajan tehtäviä. Kaiken piti olla selvää ja suorastaan minulle kirjoitettua, kunnes maailma muuttuikin nopeammin kuin ymmärsin. Huomasin kutkuttavan työpaikkailmoituksen Eurooppalaiselta kuluttajatuotteiden markkinointiyhtiöltä.

Web. It will let you be free.

Vietin varsin paljon aikaa verkon eri kanavissa ystävien, tuttavien ja kumppaneiden kanssa. Rakastin sitä kaikkea mitä verkko antoi minulle ja mitä se oli mahdollistanut. Nyt rakkauteni ja innostuksen lähde antaisi minun olla vapaa. Mistä ihmeestä on kyse? Minun oli otettava siitä selvää, tietenkin. Jätin kontaktini. Painamalla tuota vihreää painiketta puhelimeni selaimessa, muutin loppuelämäni suunnitelmat sillä samalla hetkellä. En edes huomannut kuinka, mahdolliset, mutta näin jälkeenpäin hieman oudot, tapahtumat alkoivat seurata toistaan. Huomasin ne vasta vuosia myöhemmin. Minun kykyjäni ohjata verkkoistumiseen kokeiltiin.

Kuukauden kuluttua huomasin olevani menossa viimeiseen haastatteluun. Tai niin minulle sanottiin, vaikkei kukaan ollut vielä kertaakaan kertonut sen tarkemmin millainen tehtävä tämä ”Web-vaikuttaja” edes olisi.

Se tuli minulle kyllä pian selväksi. Olin 1 varsin tarkkaan tutkittu ja tarkkailtu kandidaatti 200 muun kaltaiseni joukossa. En ymmärtänyt aluksi kunnolla mitä tämä toisi tullessaan, mutta täytyy nostaa hattua niille visionääreille, jotka tämän kaiken silloin rakensi. Meille kerrottiin että emme saa missään tilanteessa paljastaa mitä oikeasti teen. Tehtäväni oli olla suoramarkkinointihenkilö, missä tahansa itselleni läheiseksi katsomassani asiassa.

Minusta tuli myyjä jonka tehtävä oli myydä ihmisille kaikkea kaikkialla.
Nyt naurattaa TuplaPasin ”Mullon tällanen kotona ->” – paita. Paitsi en koskaan sanonut niin, se olisi paljastanut minut. Näin kuinka työmme aiheutti nopeasti kulutuskäyttäytymisen muutoksen. Kivijalkamyymälät kuolivat tai muuttuivat selvitäkseen. Oma työpaikkani siellä kauppakeskuksessa muuttui 6kk kuluttua aloittamisestamme. Sen oli pakko. Siitä tuli Verkon noutopiste ja show room. Uuden ajan myymäläksi sanoivat. No olihan sekin jotain mutta kaukana siitä mihin oltiin menossa. Minäkin kävin siellä välillä asiakkaideni kanssa. Ja he saivat ostamansa tuotteet tarvittaessa sieltä mukaansa.

Tämä muutos on ollut ihan käsittämättömän nopea. Alkuvaiheessa sain palkkaa, pian kaikki muuttui ja minusta tuli Markkinoija Kolme Piste Yksi. Kaikki alkoi siis alkuvuodesta 2013 ja sen Suomalaisen Paytrailin tulo kansainvälisille markkinoille mullisti kaiken.

Sen tarjosi mahdollisuuden ostaa mistä tahansa verkkokaupasta helposti ilman erillisiä rekisteröitymisiä. Samalla, jonkun visionäärisestä ideasta, se antoi meille markkinoijille mahdollisuuden jättää oma pieni jälkemme jokaiseen ostokseen joihin olin ollut vaikuttamassa.

Tää on uskomatonta. 8 vuotta sitten minä olin vain yksi sadoista tuhansista kauppatieteiden opiskelijoista, mutta nyt olen yksi maailman suurimmista verkkokauppiaista. Markkinoin tuotteita ja välitän tilauksia. Siitä saan siitä korvauksen. Vielä kymmenen vuotta sitten kaupat ja ihmiset olivat sidottuina aikaan ja paikkaan niin ostoksissa kuin työssä. Nyt lähes kaikki  ystäväni ja tuttuni ovat yhtälailla freelancereina osa- tai kokopäiväisenä. Kaikki hyödyntävät verkkoa ja saavat siitä suoritepalkkioita, jotka määräytyy tehtäväkohtaisesti. Me ollaan vapaita tekemään itse työtämme missä päin maailmaa tahansa, mihin vuorokauden aikaan tahansa. Silloin kuin se meille sopii.

Minulla on nyt itseni lisäksi noin puoli miljoonaa muuta freelancer markkinoijaa ympäri maailmaa. Meillä kiinteät kulut on nolla. Emme omista mitään muuta kuin verkkotunnuksemme. Emme itse osta mitään vaan kaikki, siis kaikki, mitä minulla ja markkinoijilla on valmistajien meille antamia demovälineitä. Ei varastoja, ei kiinteistöjä, ei sähköjä, ei palkattua henkilöstöä, ei mitään. On toki olemassa eri brändien showroomeja, jotka on kyllä meidän tavalla tai toisella operoimia, mutta brändit, kilpaillen osuuksista maksavat ne täysin markkinointibudjeteistaan.

Meidän verkkokauppa välittää ostoksia jokainen vuorokausi, arki tai pyhä, noin 3 miljardilla maailmanlaajuisesti. Verkkokaupasta saa mitä tahansa mikä on laillista ja mitä voit kuvitella ikinä ostavasi tai tarvitsevasi. Ja se kauppa ei ole missään mutta silti kaikkien käytössä. Aina, 24/7.

Se työpaikkailmoitus oli oikeassa. Meistä tuli vapaita. Se vaati paljon kovaa duunia, tolkuttoman paljon markkinointia, mutta nyt me ollaan vapaita.
En ole koskaan töissä, mutta kuitenkin aina. Matkustan ja ”lomailen” ja silti tienaan lisää, joka päivä. Tähän ystävät kannattaa pyrkiä. Uskokaa tai älkää. Ollaan jo siinä ja siinä että kannattaako enää hypätä kyytiin. Juna voi olla mennyt jo tai niin täynnä että on keksittävä jotain muuta.

Jos voisin antaa neuvon sinne 8 vuoden päähän, sanoisin kaikille, menkää sinne verkkoon. Ja opetelkaa keskustelemaan kuluttajien kanssa siellä. Alkakaa sisällöllä luomaan sellaista tartuntapintaa tuotteellenne että teille kasvaisi sieltä joukosta tulevaisuuden markkinoijia.

Ei ensi vuonna, ei myöhemmin, vaan nyt. Sitten kun se mylly alkaa jauhaa, niin pian on myöhäistä alkaa opettelemaan jotain mitä olisi pitänyt osata jo.

Kirjoittaja on luonut omaan tämänhetkiseen maailmankuvaansa nojaten tämän fiktiivisen, mutta täysin mahdollisen tarinan suomalaisen Jarin menestyksestä verkossa. Kirjoituksen tarkoitus on herättää keskustelua ja ajatuksia ennenkuin on myöhäistä.

@VnniTwt 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Harri K
2013-06-17 05:39:00

Mielikuvitus on hyvä asia. Ilman sitä ei ensinnäkään olisi luovuutta, samoin on oltava unelma, joku ajatus siitä mitä oikeastaan haluaa. Näin syntyy ideoita, tavoitteita.
Ja sanoisin että artikkeli kattaa kaiken tämän, se antaa tietenkin pilkahduksen siitä miten kehitys voisi kulkea, ok, ehkä hieman äärirajoilla kulkien mutta kuitenkin. Tällaisen ääri scenarion perustalta voi kuitenkin ajatella ja päätellä erilaisia suuntia miten toimintamallit voivat kehittyä, ja tehdä niistä aivan selviä laskelmia ja päätöksiä vaikka nyt. Itseäni on aina jotenkin kiehtonut se asia minkä kiekkoilija Wayne Gretzky mainitsi eräänä onnistumisen salaisuutenaan, jotain tähän malliin, "menen sinne mihin kiekko tulee", eli hän tavallaan aavisti pelikenttää seuraamalla, ikäänkuin matemaattisen havaintamisen pohjalta mikä tulee olemaan kiekon kulkusuunta kaikki mahdolliset tekijät huomioon ottaen. Siten tämä tarina on erittäin käyttökelpoinen, ja en kai nyt tässä aivan Pulitzerin palkintoa vielä ala ehdottamaan, mutta muuten hyvä kyllä - ja teki sen mitä pitikin, sai ajattelemaan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-17 05:55:38

Huomenta! Yksi asia on varma. Tulevasta emme tiedä eikä sitä voi hallita. Positiivisessa mielessä siihen voi varautua. Mitä kaupalle tapahtuu? Mitä kaikkea voisimme itse tehdä? Miten muutoksen hyödynnetään ensimmäisten joukossa.

Olen kohtuullisen vakuuttunut siitä että kauppa muuttaa taskuun, menee ihmisten mukana sinne missä he vaikuttavat. Millainen on tulevaisuuden myymälä? Siitä on paljon pohdintoja.

Itse näin pari viikkoa sitten Lontoossa kahvilan joka oli myös pyöräkauppa että pyörähuolto. Samasta jonosta yksi tilasi öljyä, toinen kahvia ja kolmas keskusteli polkimista. Hommaa yhdisti elämäntapapyöräily.

Suomalaisina putkiaivoina olemme yhä edelleen kiinni tilaus- toimitusproesssisa. Joku tarvitsee lapion ja ostaa sen kaupasta. Lapioita taitaa kyllä olla jo enemmän kuin niiden käyttäjiä. Tarvitaan uutta ajattelua joka on rohkeampaa kuin nykyinen

Hyvää huomenta! #V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

piirimyyja
2013-06-17 07:04:59

Minä kyllä tykkään ajatuksesta että maailma menee tuohon Jarin suuntaan. Meillä kauppa on logistiikkaa ja logistiikkaa. Kuluttajaa ei logistiikka kiinnosta vaan helppous. Kenelläkään ei pitäisi olla varaa pitää 20 automyyjää kahvilla 5000 neliön hallissa, tähän tulee jatkossa kuluttajalle erilaisia ja mielenkiintoisia toimintamalleja, uudet autot netistä ja vanhat kamuxilta ja vain Jari istuu kahvilla Cannesissa ja hoitaa meidän autokaupat ja samalla fillarin sisäkumit.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Aki Vänni (@VnniTwt)
2013-06-17 06:40:56

Kiitos kommentista Harri. Jaetaan niitä Pulitzereita sitten 2021, sen mukaan miten lähelle osuu.
Kaikessaliiketoiminnassa tulee seurata kenttää avoimena ja pohtia eri vaihtoehtoja, myös tallaisia toisenlaisia. Tehdä niiden pohjalta ratkaisuja oman sijoittumisen suhteen ja kun olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pidä lapa jäässä ja ranteet lukossa. One-timer, kädet kattoon ja nimi lehteen. Pää ylös ja silmät auki. Muuten joku tulee puun takaa ja sammuttaa valot.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tero (@teromhelenius)
2013-06-17 08:28:53

Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen visio. Minua jäi mietyttämään rekryprosessi ja sen tärkeä rooli visiossa. Miten vision maalaaman kaltainen Jari saadaan syntymään ilman teennäistä ja päälle liimattua myyntimies rekryä. Tulevaisuuden kaupassa aitous ja suosittelijan riippumattomuus on elinehto. Miten riippumattomuuden sitten voi todentaa. Ei mitenkään muuten kun sillä että aitoja seurataan kun läpikyvyys lisääntyy. Pystyykö kauppa rekryämään riippumattomia myyntimiehiä? En tiedä, ehkä. Joka tapauksessa näin pitäisi uskaltaa toimia. Jos uskot myymääsi uskallat antaa sen aidon asiakkaasi myymäksi. Hyvä tuote, lisäarvo ja avoimuus on se rekry. Veikkaan että koko myydä-sanan käyttö yksisuintaisena myyntiprosessina vähenee huimasti tulevaisuudessa. Tuotteita ja palveluita ei enää myydä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Aki Vänni (@VnniTwt)
2013-06-17 13:12:41

Itse ajattelin ettei tässä rekrytä ketään. Markkinoijat itse ajautuvat ja tulevat ajan kanssa mukaan, kun heillä on siihen mahdollisuus. Olemme erilaisia, osa meistä on yltiösosiaalisia ja heillä on suuria verkostoja. Toiset ei ole niin avoimia persoonia ja heidän verkostonsta on pienempi, mutta tiiviimpi. Ajatus on se että meistä jokainen voi suosittelemalla tienata pikkuisen. Ja jokainen meistä voi tulevaisuudessa ottaa tehtäviä vastaan verkosta. Esimerkki: ystäväni Simo on miettinyt että hän haluaisi hieman päivittää ajoneuvonsa pysäyttimiä. Hän kysyy minulta neuvoa tai suosituksia. otan luurin taskusta, avaan verkkokaupan, etsin vaihtoehdot ja suosittelen sieltä hänen kaipaamaansa tuotetta. Simolla ei oikein ole paikaa tai välineitä suorittaa asennusta, niin katsomme samalla korjaamon jossa tällainen työ oliis mahdollista suorittaa. Ostamme siinä samalla senkin siis tänään on torstai, korjaamo asennus tiistai aamu, ilmoitamme verkkokaupalle toimitusajaksi ja osoitteeksi korjaamon, oltava perillä ti aamuna klo 8.
Näin minä tienaan suosittelemalla pennejä sekä osista että asennuksesta. Ystäväni sai asian helposti järjestettyä ja on ollut tyytyväinen ja hän voi vastaavasti joskus myöhemmin suosittella ostamiaan tuoteita ja korjaamon palveluita.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.