Tieto ilmaista, neuvot kultaakin kalliimpia

12.05.2013 | strategia | Ville Tolvanen

Tieto ilmaista, neuvot kultaakin kalliimpia

Arvoketjut muuttuvat. Tiedon arvo on syvässä murroksessa. Varsinkin sulkeutumisella ja tiedon panttaamisella on vähän arvoa. Taitaa sotilastiedustelukin perustua paljon julkisiin materiaaleihin, sotavaltiot esittelevät ylpeinä kalustoaan paraateissa, ettei tarvitse turhaan tulla paikan päälle penkomaan.

Harva meistä osaa rakentaa omakotitalon pelkällä paketilla ja käyttöohjeilla. Hiuksia on vaikea leikata itse, eikä tuo terveydenkään parantaminen ihan pelkällä kirjatiedolla onnistu. #sharing is caring – mutta mistä tiedon ja viestinnän murroksessa on oikein kysymys?

  1. Perustieto on lähes arvotonta. On vaikea saada rahaa informaatiosta, jonka joku muu jakaa ilmaiseksi. Sanomalehtien maksumuurien ja muiden uutispalveluiden ongelmana on, että joku muu on kyllä valmis jakamaan sisältöjä ilmaiseksi toisen liiketoimintamallin ohella. Uskon että meillä on ja tulee aina olemaan Yleisradio vaikka se kuinka harmittaisi. ”Laadukasta” inttävät mediatalot asiakkailta kysymättä.
  2. Jos et viesti, sinua ei ole olemassa. Sulkeutuneet konsulttiyritykset, mainostoimistot tai muut palvelut kuolevat. Yrityksen on kerrottava tekemisestään. Korskea ulkoasu ja vähäinen viestintä eivät vakuuta asiakasta. Useimmiten asiakkaan duubiot osaamisesta pitävätkin tälläisissä yrityksissä paikkansa. Et voi sanoa että maksa niin kerron. On kerrottava mistä kaikesta asiakas maksaa. Avokeittiöön!
  3. Tiedon rakenne muuttuu. Kansainvälisissä seminaareissa kaikkien puheenvuorot on nähtävissä heidän kotisivuiltaan, Youtubessa tai aiemmissa TED-konfrenseissa. Mikään ei kannibalisoi LIVE-tapahtuman arvoa. Ihmettelen miksi Nordic Business Forum ei toimi samoin. Tapaamisten arvo kasvaa kun on ensin tutustunut ihmiseen verkossa. Minäkin yritän tutustua ihmisten tekemisiin ennen varsinaista kohtaamista. Se tekee tapaamisista arvokkaita.
  4. Asiakkaita on koulutettava. Ei IT- tai konsultointiasiakkaan tarvitse mitään opiskella. Sit back and relax. Konsulttiyritykset tuovat kaikki maailman trendit, opit ja muutokset pohdittavaksi. Parhaat asiantuntijat saavat asiakkaansa useampia kertoja vuodessa ihan vaan pohtimaan että mihin firmaan pitäisi viedä seuraavaksi. Myynti tapahtuu siinä samalla ihan vahingossa. Sitä paitsi muutostilanteissa apu on korvaamatonta.
  5. Jakaminen on välittämistä. Ei kukaan yksin mitään rakenna. Ei yksittäiset firmat toisiaan taivuttele. Tarvitaan isompia lähtöjä niin Suomen tulevaisuuden rakentamiseen, kasvuyritysten kiihdyttämiseen kuin digitalisoitumisen hyödyntämiseen. Kilpailukyky ei ole yksittäisen ihmisen tai organisaation asia. Jos et elämöi, miten kukaan osaa laittaa omaa osaamistasi mihinkään kokonaisuuteen? Jos et kerro omaa ajatustasi tulevasta miten kukaan osaa arvata millaisia asioita osaisit tohtoroida? Minullakin meni aivan liian pitkään ymmärtää ettei hiljaisuudella saavuteta yhtään mitään. Luovu häpeästä tänään.

Olen pohtinut paljon omaa rooliani kehittämisessä. Tiedän hyvin, että miljardit lymyilevät isoissa toteutuksissa. Olenko minä parhaimmillani toteuttaessani jotain vuosikausia kestävää muutosprojektia? En. Olenko minä paras mies suuremman konsultti- tai asiantuntipalveluyrityksen johtoon? No en. Missä minä olen parhaimmillani? Ehkä uitenkin antamassa näkemystä siihen mikä potilasta vaivaa ja MITÄ pitäisi tehdä? Poppamiehenä, sparrajana ja valmentajana olen ehkä parhaimmillani.

Sanon joskus asiakkailleni että minulla on usein Jani Sievisen isän ikävä tehtävä. Kävellä edes takas altaan reunalla ja harmitella kun poika ui niin hitaasti. Paitsi että hommaan liittyy aika paljon muutakin.  Mietipä mitä kaikkea Jukka Jalonen tekee ja mikä hänen vastuunsa on joukkueensa menestyksestä? Jukka ei ole joukkueen omistaja, johtaja eikä neuvonantaja. Jukka päättää miten pelataan. Jukan vastuulla on koko joukkueen rakenne, strategia, harjoittelu ja onnistuminen. Suhtaudun omaan työhöni juuri yhtä stressaavaan intohimoisesti kuin Jalonenkin. Käytän häntä enemmäkin vertauskuvana. En itseäni supervalmentajaksi miellä mutta saatan pyrkiä samaan. Muistetaan että valmentajat valitsee aina joukkue eikä valmentaja itse.

Lopeta vaikeneminen. Toistan. Lopeta vaikeneminen. Jaa osaamistasi näkyvästi ja intohimoisesti. Neuvoistasi tulee kultaakin arvokkaampia.

ps. Tiedon arvon murros näkyy lähes kaikessa informaatiossa. Miten kuvittelet myyväsi yhden tai kaksi palaa tietoa verkossa joka pullistelee sitä ilmaiseksi?  Tiedon murrosta voi soveltaa kaikkeen liiketoimintaan. Miksi et elämöi enemmän ilmaiseksi?

 

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Harri K
2013-05-12 07:03:37

Ville, Ville, osuit taas naulankantaan, käytän omana mottona useasti tällaista lausetta,(monesti se on emailini lopussa):

"Good judgment comes from experience. Experience comes from bad judgment. Knowledge without experience is just information."

Eli siis viittaan samaan perusajatukseen. Ja mitä tulee mökin rakentamiseen, myynnin tehostamiseen, internet markkinointiin, niin TIEDÄN mistä puhun, perustuen kokemukseen, kokemukseen jossa on tietysti tullut turpaan kerta jos toinen. Ja kyllä tuohon listaan kuuluu pari muutakin asiaa, mutta tuosta on hyvä alkaa. Yep, taas tarina, sorry...; kaveri lähetti mulle emaileja ja toivoi että ottaisin osaa hänen markkinointi ideaansa, maksamalla 970 euroa, jolloin sitten kysyin että mihin kaikki perustuu, ja hän sanoi opiskelleensa ideaansa jo vuoden ja perustuen hänen päätelmiinsä tämä kyseinen idea olisi pomminvarma. Ehdotin että tehdään näin, olen valmis tekemään sopimuksen, ja otan osaa ideaan, en kuitenkaan maksa mitään etukäteen, mutta maksan kolminkertaisesti kun idea toteutuu! Ei kelvannut, ei tietenkään koska hän yritti myydä minulle jotain mitä hänellä ei ollut, eli tietoa perustuen kokemukseen. No nyt hänellä on ainakin se tieto että " you can't shit an old shitter"(pahoillani kielenkäytöstä, mutta se on orginaali) ja hän on yhtä kokemusta rikkaampi.

Mikään ei ole sen arvokkaampaa kuin todellinen kokemus. Kuinka paljolta me voisimme säästyä ties missä projekteissa, niin pienissä kuin suurissa. Internet ja keskustelu forumit ovat itse asiassa hyviä koska niissä voi aloittaa keskustelun ja ikäänkuin oppia tuntemaan toinen puoli, mutta onhan se edelleenkin haaste pystyä tavoittamaan juuri se oikea henkilö, ei vain se joka väittää olevansa sellainen. Siinäkin kun käyttää hieman malttia, ja aloittaa vaikka pienimmistä asoista, niin saa aikaan luotettavan kumppanuuden.

Tavallaan ihmettelinkin, miksi näitä suuria kokemus perusteisia tiedonlähteitä ei käytetä hyväksi? Esimerkiksi, meillä on maailmassa, Suomessa, vaikka kuinka paljon 50-60+ vuotiaita jotka voivat olla fantastisia tietolähteitä, ja suoraan ytimeen, juuri sitä mitä tarvitsemme! (kuten olemme todenneet, myynti ja markkinointi alan asiat eivät ole niitä täällä Suomessa, mutta muita löytyy). Tästä asiasta voidaan keskustella syvemminkin, mutta kun tulette siihen tilanteeseen että tarvitsette tietoa - niin kysykää! Ja vastaavasti, jos teillä sitä on - niin kertokaa! Osa tietenkin on varmaan aivan ilmaistakin, mutta en tarkoita että sen pitäisi niin olla, jos vaikka säästän toimenpiteilläni joltain vaikka 3000 euroa, niin esim 500-1000 euroa on varmaan kohtuuhinta, minkä kaikki voimme hyväksyä.

Asiassa onkin vain yksi haaste, ja sellainen mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kun joku sanoo että tietää, niin kysykää ihmeessä, mihin tarkkaan sanoen se perustuu? Ja jos kaveri on ollut vaikka heinäkauppias Huitsin Nevadassa viimeiset 30 vuotta, voi olla että se kokemus ei ole mitä haette. Tässä kai vanha suomalainen sanonta on hyvä; eli "luulo ei ole tiedon väärtti" mutta parantaisin sitä hieman, "tieto ei ole kokemuksen väärtti"!

Hyvät päivänjatkot ja äitenpäivät.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-05-12 07:09:04

Juuri nåin! kiitos virkeydestä. .. Monesti olenkin kysynyt esim. some-konsulttien tietämyksen perään... et mihin se perustuu jos itselllä ei kokemusta? tarvitaan KOKEMUKSIA! terkut, V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tero
2013-05-12 08:40:36

Itse olen hieman kriittinen tuon kokemuksen kannalla. Kokemus ja jääräpäisyys asuvat liian usein samassa päässä (tai organisaatiossa). Toki kokemustakin kannattaa kuunnella, en sitä sano, mutta jos aina tehdään niin kuin kokemus sanoo niin syntyy aika vähän uutta. Meillä ihmisillä kun on yksi huono puoli - tiedämme vain sen minkä tiedämme. Tähän ongelmaan auttaa keskustelu ja keskustelun helmiä on ne nolot kokemuksetta esitetyt kysymykset jotka johtavat pohdintaan josta syntyy uutta. Oikeassa suhteessa kokemusta ja kokemattomuutta (fakkiutumattomuutta) niin hyvä tulee. Yksi muistettava asia vielä. Kokemus ei saa olla kokemattomuuden tiellä ja toisin päin. Kuuntelu ja aktiivinen kysyminen kunniaan. Noloista kysymyksistä ja väitteistä löytyy usein kultakimpaleita.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-05-12 08:58:35

Hyvä kommentti Tero! itsellänkin asuu sisälläni pieni punkkari joka haluaa rikkoa rajoja ja ajatella bokxin ulkopuolella. Ehkäpä täytyy etsiä kokoneita punkkareita? ;)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tero
2013-05-12 09:34:53

Tässä kai näkyy se diginatiivin, 80-luvun lopulta 90-luvun lopulle syntyneiden, ihmisten ja meidän muiden ero. Diginatiivi sukupolvi on jo tajunnut ettei kokemusta voi jäädä kerryttämään ja ruveta sitten töihin. Jos näin tekee niin on jo 30-kymppinen (toinen jalka haudassa) ennen kuin mitään tapahtuu. Kokemusta kertyy tekemällä ja tekeminen aloitetaan jo ennen kuin edes korvantaustat ovat kuivuneet. Tekeminen on tärkeämpää kuin epäonnistumisen pelko. Maailmalla tähän on kannustettu jo ikuisuuden. Meillä pelätään altistua mshdollisuudelle voittaa. Turvallinen on parempi. Diginatiivi ei voi odotella kokemusta. Eilisenpäivän kokemus on jo vanhaa. Pitää pysyä ajassa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-05-12 09:44:57

totta! Pohdin paljon että missä kaikessa maailma ja tekijät menevät eri suuntiin? Harhamatkalla voi selvitä aika pitkäänkin... Samalla tietysti pohdituttaa mikä on "Totta" se minkä tietää, sen minkä näkee vai kaikki mitä luulee? Peiliinkatsomista on paljon. #V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-05-13 11:14:11

Tero, hieno huomio, mutta on pakko lisätä siihen jotain, nimittäin tuo jääräpäisyys, johon olen törmännyt enemmän kuin kerran. Mielestäni jääräpäisyys elää omaa elämäänsä, sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä kokemuksen kanssa, ja toisaalta kun puhutaan kokemuksesta, on puhuttava perus tason asioista, eli; jos hyppäät kuohuvaan koskeen ilman tarvittavia välineitä, hengissä pysyminen voi olla vaikeaa. Ja jos vaikka itse ajattelit tehdä sen, niin luulen aika varmasti että kysyt neuvoa ennen kuin hyppäät? Ajatuksesi että kokemus estää uuden syntymisen, on mielestäni juuri päinvastoin, me ihmiset kuljemme asioissa tasoittain, emme siis ole seppiä syntyässämme. Jostain on aloitettava. Oppia on haettava niin että voimme aloittaa. Itse asiassa on hieman vastuuntunnonta lähteä kiipeämään Mt.Everestiä ellet tiedä mitä teet. (et muuten pääsisi muutenkaan) Jos taas puhutaan jääräpäisyydestä, jessus, tunnen tapauksia, sellaisia joilla on todella myös annettavaa mutta myös sellaisia jotka kaikesta huolimatta puskevat omaa mielipidettään eteenpäin vaikka on selvästi todettu että homma ei toimi. Jääräpäisyys on siis jääräpäisyyttä niin hyvässä kuin huonossa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne Nyyssonen
2013-05-12 08:37:07

Moni yritys luulee, että jos he jakavat tietoa ilmaiseksi ulos asiakkaille, heidän secret sauce paljastuu. Onko internet aikakaudella enää secret sauceja? Luultavasti maailman himotuin secret sause, Big Mac kastikkeen resepti on jossain internetin syövereissä. Onko se tehnyt Mcdonaldsin tarpeettomaksi? Ei. Ovatko kaikki kilpailijat kopioineet reseptin? Ei.

Tieto ei tee meitä tarpeelliseksi, vaan kyky toteuttaa tiedon pohjalta paremmin kuin muut.

Olisiko Ferrari tarpeeton, jos he kertoisivat miten rakentaa Ferrari?
Olisiko Valio tarpeeton, jos kertoisivat miten tehdä vaniljajäätelö?
Olisiko Apple tarpeeton, jos kertoisivat miten luoda iPhone?
Olisiko lääkäri tarpeeton jos kaikki sairaudet löytyisi duodecimistä?
Olisiko Tolvanen tarpeeton, jos kertoisi kuinka luoda digistrategia?

Vastaus kaikkiin on ei. Kilpailijat ovat pilkkoneet tuotteet atomeiksi ja analysoineet miten ne tehdään. Silti kukaan ei ole tehnyt toista tarpeettomaksi.

Tieto ei tee meistä relevantt. Kyky toteuttaa tiedon pohjalta paremmin kuin muut, tekee meistä relevantin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-05-12 08:59:31

Terävä analyysi jälleen! Varsinkin digitalisaatioon littyvät muutokset ovat niin vaikeita että kaikki tieto ja neuvot voi jakaa ilmaiseksi. Kulttuuri- ja käyttäytymisen muutos vaatii meitä kaikkia yhdessä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-05-13 11:17:52

Janne, jätit minut sanattomaksi.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo Ruohomäki (@timo_ruohomaki)
2013-05-12 09:58:53

Vaan ei ole helppoa ilmaisenkaan tiedon jakajilla: Eilen jurppi se, kun Iltalehdestä löytyi viihdeuutinen joka oli lähes sanasta sanaan kopioitu The Sun -lehdestä - lähdettä mitenkään mainitsematta. Jutun lopussa ei ollut toimittajan eikä uutistoimiston nimeä lainkaan. Mikähän tuossa eniten häiritsi? Ehkä respektioikeuden ohittaminen, ehkä mainospaikkojen keskellä oli jotain joka ei ollutkaan niin uniikkia sisältöä kuin miltä se haluttiin näyttää. Sharing is Caringiin kuuluu myös vastuu ja kunnioitus niitä kohtaan, joiden raaka-aineista (tai valmiimmista eineksistä) oman konsultin metodipakettinsa on rakentanut.

Metodipaketeista puheenollen, näinä aikoina tuntuu hieman huvittavalta, että isot kansainväliset konsulttiyhtiöt ovat jopa patentoineet ne menetelmät, joilla konsulttiprojekti viedään läpi. Samalla ne kuvittelevat luoneensa alustan, jossa itse konsultti voi olla kuka tahansa vastavalmistunut diplomiekonomi koska metodimappi kertoo mikä on milloinkin seuraava askel. Tuplatiimi taitaa olla rekisteröity tavaramerkki, millä on ehkä enemmänkin pyritty suojaamaan siihen liittyvää tarvike- ja opasmyyntiä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Sami
2013-05-12 11:19:41

Tykkään usein muistuttaa Jan Boklövistä. Mies kehitti V-tyylin, mut loppujen lopuksi muut matkivat paremmin. Kyse on nimenomaan relevantin tiedon tunnistamisesta ja siitä, miten sen integroi käytännöiksi. Avoin tieto lisää keskustelua, keskustelu lisää ajattelua ja ajattelu lisää... No, ajatuksia.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-05-12 11:26:35

Yes! Loistava esimerkki! Lisää vastaavia?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Terhi Majasalmi (@TerhiMajasalmi)
2013-05-12 11:58:30

Näitä sun kirjoituksia on hyvä lukea puistossa. Ulkoilma ja ärsykkeet ovat tehokas yhdistelmä :) Tietoa varallisuuden kasvattamiseen on jaossa huikea määrä ilmaiseksi ja monet kirjatkin maksavat vain murto-osan siitä mitä itse tiedolla voisi saada aikaiseksi. Mikseivät ihmiset sitten ole varakkaampia? Miksi uutinen tulevien eläkkeiden riittävyydestä ei saa ihmistä toimimaan? Tieto harvoin muuttaa ihmisen tunnetilaa. Jos ihminen pystyy eläytymään tilanteeseen, että hänellä ei ole tulevaisuudessa tarpeeksi rahaa tai että varallisuuden avulla pystyy toteuttamaan sitä elämää jota haluaa elää, hän muuttaa käytöstään. Harva kuitenkin pystyy tähän yksin. Useimmat toimivat vasta, kun on pakko. Sitä tuskin kuitenkaan kannattaa odottaa. Ilokseni voin todeta, että valmennuksessa ihmiset saavat "herätyksen" positiivisella tavalla ja innostuvat.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Katri Manninen
2013-05-12 12:25:40

Jep.

Tästä tulee taas mieleen opettajani Steve Chandlerin erottelu: Information vs. transformation.

Kuinka usein joku valittaa ettei voi tehdä jotain koska ei tiedä miten se tehdään? KVG.

Ongelmana on äärimmäisen harvoin se, ettei ole tietoa vaan se, ettei sillä tiedolla tehdä mitään.

Klassinen esimerkki on laihduttaja, joka tietää kaiken laihduttamisesta, mutta syö silti epäterveellisesti. Tai parisuhdeneuvoja, jonka omat suhteet epäonnistuvat jatkuvasti. Tai miksei nettimarkkinointi-ekspertti, joka ei osaa markkinoida edes omaa tuotettaan... :-D

Valmentajana mä en kerro ihmisille mitä niiden pitää tehdä (paitsi joskus vahingossa, haha!). Olemme kaikki oman elämämme eksperttejä.

Sen sijaan pyrin vapauttamaan ne väärinkäsityksestä, joka estää niitä soveltamasta omaa tietoaan käytäntöön.

Oma kokemukseni ihmisten kanssa on se, että niiden itse oivaltamat ratkaisut hakkaavat mun parhaimmatkin ideat 6-0.

Eli olet oikeassa: Tieto itsessään on siis tavallaan yhtä tyhjän kanssa -- siksi sitä voi jakaa vapaasti. Jos sovellat tietosi käytäntöön, olet edellä 99 % saman tiedon saaneista.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tero (@teromhelenius)
2013-05-12 14:21:48

Tykkään kovasti tosta: ...itse oivaltamat ratkaisut hakkaavat mun parhaatkin ideat 6-0.

Tosta mun mielestä työssä on juuri kyse. Yhdessä työstetyt ideat ovat parempia.

Neuvoja on usein väärässä jo pelkästään siksi että neuvo on yhden ihmisen esittämä mielipide oli se sitten todellisuudessa oikea tai väärä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

piirimyyja
2013-05-12 19:22:54

Hyvä Katri, juuri tästä on kysymys. tietoa on tarpeellinen määrä, todennäköisesti sitä on jo liikaakin, jolloin sitä suuremmalla syyllä tiedon käsittelemiseen ja muuttamiseen käytännön toimintaan tarvitaan jotain muuta kuin yksipuolista tiedon syöttöä ihmiselle.
Toinen toistamme auttamalla tehdään jo ihmetekoja, eikä se tarvitse muuta kuin epäitsekkyyttä ja katseen nostaminen omasta navasta naapuriin ja hihat rullalle ja auttamaan. Ja katso maailma on taas parempi paikka

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Sakari Sainio (@sakariatwhat)
2013-05-12 21:33:04

Jäin miettimään kokemuksen kritiikkiä.
Liiketoiminnan perusteet eivät miksikään muutu ja siksi se kokemus on hyvä apu.
Yritykset ja ihmiset tuntuvat usein olevan samassa tilanteessa, mutta luulevat että heidän ongelmansa ovat ainutlaatuisia, siinäkin kokemus auttaa.
Kokemukseen pitää tietenkin yhdistää halu oppia uutta, luovuus, sopeutuminen ja halu ymmärtää miksi asiat tapahtuvat. Kokemus ja väärä asenne on killeri, kokemus ja oikea asenne on arvokas asia.
Itse olen aina ollut kuvioissa, joissa tietoa on jaettu ja saatu. Viimeksi eilen kävin kahvilatasoisen keskustelun yhden markkinan viimeaikaisesta kehityksestä Euroopassa ja Suomessa. Kattava tietopaketti asiantuntijalta 15 minuutissa, ajatelkaa. Ei mitään huolta että hän olisi pelännyt menettävänsä jotain avaamalla hommaa. Oliskohan luottamus ja se että pyritään oikeisiin päämääriin ja jaetaan samat huolet yksi juttu. Kuvaahan jakaminen myös asennetta ja innostusta asioihin, eikö ?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-05-13 05:27:26

Kiitos Sakari! Herää kysymys tarvitaanko jonkinlainen "tunnistautuminen" Circle-of-trust ... onko silloin avoimuus helpompaa. Ehkä me perustetaan klubi "sharing is caring" toisaalta silloinhan vapaan avoimeen periaate kärsii... Kiitos! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-05-13 11:23:27

Hienoa Sakari, olen aivan samaa mieltä, toivon todellakin että jengi pysähtyy lukemaan viestiäsi.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.