Terho Puustinen & Mika Mäkeläinen: Taivas+helvetti, mitä sieltä saa?

03.05.2013 | Yrittäminen | Ville Tolvanen

Terho Puustinen & Mika Mäkeläinen: Taivas+helvetti, mitä sieltä saa?

Ei suomalaisessa ole mitään sellaista elimellistä vikaa, joka estäisi menestymästä. Rovio kehitti maailman suosituimman pelin. Ja juuri kun vanhan liiton miehet leimasivat änkkärit onnekkaaksi osumaksi, Supercell hyökkäsi maailman kärkeen kahden tuotteen voimin.

Puheet siitä, ettei suomalainen osaa tehdä muuta kuin hevosta suurempia koneita, ovat tämän päivän valossa pölyistä horinaa. Tai että ei Suomi kykene, kun meillä ei ole pääomia, koska olemme niin pieni kansa ja täällä on niin surkea ilmastokin.

Selityksiä on paljon, mutta useimmat ovat helvetin huonoja.

Pelko, kyynisyys ja lamaannus eivät vie meitä mihinkään hyvään, eikä mistään tule sellaista messiasta, joka korjaisi asiat meidän puolestamme.  Siksi on varminta aloittaa korjaaminen omasta asenteesta. Kohtalo tottelee tekemistä hämmästyttävän usein.

Tämä on pian ilmestyvän Taivas+helvetti-kirjan tärkein viesti. Taivas+helvetti, yrittäjyyden oranssi kirja, kertoo Nelli Lähteenmäen (kuvassa) ja 20 muun suomalaisen yrittäjän elämäntarinat avoimemmin, kipeämmin ja iloisemmin kuin koskaan. Teimme sen, koska haluamme siirtää yhteiskunnallisen keskustelun painopistettä ongelmista mahdollisuuksiin. Uskomme lujasti siihen, että yritteliäs elämä antaa paljon enemmän kuin sellainen, joka on vähän sinne päin tai ei edes sitä.

Onnellisuuden määrä kasvaa ja talouskasvu kiihtyy.

Kova väite. Voisiko se olla mahdollista, oikeasti? Mietithän sitä, rakas Suomi-neito, vaikka oletkin nyt vähän väsynyt.

Taivas+helvetti on suurten tunteiden ja kovien kontrastien kirja. Sen tarinat vievät lukijan Kiuruveden kylmästä korvesta Lontoon huumehuuruisiin piireihin ja Tahitin siniselle laguunille, Otaniemen hikisestä opiskelijabunkkerista sorvin ääreen Pirkkalaan ja Turun rohkeimman kosmetologin käsiin. Kirja avaa Rovion ja Supercellin menestyksen salaisuudet ja porautuu syvälle Jari Sarasvuon ja Olli Muuraisen sielunelämään.

Taivas+helvetti todistaa, että niin sanotut heikot eväät saattavat tarjota hyvän pohjan menestykselle. Sellaisesta nuoresta, jota vanhemmat pitävät levottomana luuserina, saattaa kasvaa erinomainen ongelmanratkaisija.

Tarvitaan enemmän suvaitsevaisuutta, enemmän ymmärrystä, enemmän kärsivällisyyttä. Tarvitaan myös enemmän tekemistä viisastelun kustannuksella, sillä – kuten Olli Muurainen sanoo omassa tarinassaan – menestys on tahdon funktio eikä esimerkiksi älykkyyden funktio. Liiallisesta älykkyydestä voi olla jopa haittaa.

Aito intohimo ruokkii kestävää menestystä. Parasta jälkeä syntyy, kun halu tuottaa iloa ja hyötyä asiakkaalle on vielä suurempi motivaattori kuin raha.

Kaikki suomalaiset eivät ole hurjan intohimoisia, eikä kaikista voi tulla yrittäjiä. Mutta Suomi ja suomalaiset voivat menestyä yhdessä, kun annamme enemmän tilaa niille, jotka ovat intohimoisia. Päästämme irti yritteliäisyyden hengen, voiman ja ilon. Siitä hyötyvät kaikki.

Tarvitaan siis iso asennemuutos. Se on kova haaste, jonka voittamiseksi tarvitaan paljon työtä ja päättäväisiä otteita. Siksi olemme asettaneet yrittäjyyden oranssille kirjalle poikkeuksellisen kovan tavoitteen: Taivas+helvetti lahjaksi 60 000 suomalaiselle nuorelle. Resurssit lahjoitukseen kerätään kirjan vähittäismyynnistä ja yritysyhteistyöstä. 1+1, eli kun sinä tai yrityksesi ostaa yhden kirjan, me annamme toisen kirjan lahjaksi koulunsa päättävälle nuorelle.

Taivas+helvetti ilmestyy 21. toukokuuta. Kirjan ennakkomyynti on käynnistynyt hienosti, mutta onko 60 000 kirjan lahjoitus liian kova pala – vai onnistuuko se sittenkin?

Kyllä, kun teemme sen yhdessä. Levitämme viestiä eteenpäin ja tarjoamme suoria syöttöjä lapaan, niin kuin Ville Tolvanen teki tarjotessaan suositun bloginsa käyttöömme. Kiitos, Ville.

Onko Taivas+helvetti vuoden tärkein kirja? Meidän mielestämme on.

Suomi voi muuttua. Liity sinäkin mukaan kumouksellisiin voimiin, jotka taistelevat yritteliäämmän ilmaston puolesta. Se on helppoa:

www.taivasjahelvetti.fi

Facebook: taivasjahelvetti.fi

Twitter: @taivashelvetti @tpuustinen @mikamakelainen

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

piirimyyja
2013-05-03 06:53:28

Mainiota, se on poijaat juuri näin. Tuhkan ripottelu voi jo loppua ja voitaisiin keskittyä positiivisiin asioihin ja ottaa kotiin se menestys joka meille kuuluu. Orjaasenne on muutettava isäntäasenteeksi. Työn ilo on kaivettava vaikka väkisin. En löydä yhtään lausetta jota en voisi muuta kuin kompata. Liityn tähän jengiin riemumielin ja toivon että muutkin liittyvät. 60.000 on hyvä alku, tarvetta olisi 5 miljoonalla menestyksen siemenellä. Kiitos ja kumarrus

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Terho Puustinen
2013-05-03 07:33:43

Hienoa, kiitos kannustuksesta! Se on taivaan tosi, että tämä kirja pitäisi saada jokaiseen osoitteeseen - mutta jostakin pitää aloittaa, ja me päätettiin panna kaikki paukut nuorisoon:) Tässä kisassa asenne ratkaisee, eikä mikään estä meitä menestymästä (ja olemasta onnellisia) - paitsi me itse. Orjista isänniksi, siitä ajatuksesta minäkin pidän. Olisi jo aika.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-05-03 07:48:33

Piirimyyjä, otan haasteen vastaan, aloitetaan uusi aate - orjista isänniksi, se on todellakin voimallinen idea! Count me in!:)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jutta Olli (@JuttaO)
2013-05-03 07:28:23

Loistava kirjoitus ja todella ilahduttava :) Kun palasin 19 vuoden jälkeen maailmalta innokkaana ja ideoita puhkuen Suomeen, ensimmäinen huomioni, ja syy epäröintiin että olinko tehnyt oikein kun palasin, kohdistui juuri siihen että Suomaliset ovat lähes maailmanmestareita keksimään syitä miksi jotain EI tulisi tehdä.

Upeaa että on innostuneita ja päämäärätietoisia yrittäjähenkisiä ihmisiä tässä maassa jotka väsymättä taistelevat uuden asenteen puolesta sillä ilman sitä uutta asennetta vain pieni osa Suomalaisista tulee koskaan juoksemaan sen eteenpäinmenoon ja menestykseen tarvittavan extra kilometrin ...sillä viimeisellä kilometrillä ei ole ruuhkaa mutta kyllä se sellaisen rutistuksen vaatii että vain asenne kohdallaan sinne edes uskalletaan. Rohkeasti vain eteenpäin sillä vain yrittävä saavuttaa ... :)

Kiitos inspiraatiosta jälleen Ville ja Villen kumppanit asenne-revoluutiossa :)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Terho Puustinen
2013-05-03 07:40:19

Moi Jutta, tässä katkelma kirjan tarinasta 3/21, jonka nimi on Viimeinen päivä. Äänessä on yrittäjä, joka työskentelee talven ulkomailla: "En kauheasti tykkää Suomesta... Asiat ovat lähtökohtaisesti ongelmia. Asiakkaat sanovat ensimmäiseksi, että meillä on ongelma. Miksi? Ei se ole ongelma, jos asiat eivät ole menneet sillä tavalla kuin on suunniteltu. En osaa sanoa, mistä tämä kaikki johtuu. Tuntuu että siellä on aina joku talvisota menossa.” No, tämä me tiedetään ja tätä meidän nyt pitää korjata kärsivällisesti. Jokainen voi vaikuttaa. Joka ikinen päivä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-05-03 07:57:31

Jutta, itse olen 20v takaa palaaja, ja myönnän etten varsinaisesti puhkunut intoa, koska muistin 60-70 luvun Suomen, ja se oli niin pateettinen että kyllä epäilin kovasti, mutta tilanne 90- luvulla olikin muuttunut joten nyt sitten uhkun ja puhkun sitä intoa ja ideoita riittää. Suomella on todella mahdollisuuksia tässä globaalisessa tilanteessa mutta asenne muutos on aivan totaalisen tärkeää, ilman sitä ei kunnian kukko laula, joten muut näkemykset, kuten sinun, on tosi tarpeessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-05-03 07:41:41

T
Jaaha! Tässäpä purtavaa. Aihe on, aivan varmasti, eräs tärkeimmistä mitä suomalaiseen yhteiskuntaan voisi ylipäätään kuulua. Kysymys on totaalisesti kulttuurillinen ja tietysti pitkälle poliittinen, joka tasa varmasti vaatii sen että ns. vanhoja rahoja pitelevien voimasuhteiden on irroitettava nihkeät ja ahneet kätösensä tästä, ja annettava mahdollisuudet tulevaisuuden kehitykselle. Ja tasavarmasti se ei onnistu ilman todellista kansan halua ja osallistumista tähän hankkeeseen. Idea puree syvällisesti vanhan ajatusmallin syvimpiin syövereihin, ja sitä ei vanhat voimat tule antamaan periksi ilman taistelua. Nimittäin tässä on osakasi kysymys myöskin tasavertaisuudesta. Viimeiset 10 vuotta, tai sitä luokkaa, läntisen, ja muunkin maailman rahapoliittinen kehitys on antanut valtaa pitäville voimille, niin rehellisille kuin vähemmän rehellisille, uudet lähtökohdat ja ne joilla on mahdollisuus siihen kuulua ovat ottaneet kutsun vastaan, eli siis se vanha fakta että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät on saanut valtavan boostin, ja ehkä alkoi presidentti Reaganin ja Margaret Tatcher'in yhteistyöstä, ainakin hyvin pitkälle näin voidaan olettaa.

Mitä tällä on tekemistä Taivas+Helvetti ajatuksen kanssa? Paljonkin, mutta ensisijaisesti oma kiinnostukseni ja mahdollinen oma tukeni on paljolti kiinni siitä miten arvot herrat aikovat asiaa viedä eteenpäin, ja mikä on todellinen päämäärä. Nimittäin toinen puoli totuutta on se että aihe on niin tärkeä ja kansaa koskettava että on helppo kuvitella kuinka kirjasta ja koko aatteesta voisi tulla todellinen menestys. Ja jos siitä tulisi sellainen, niin ainakin omasta mielestäni se olisi parasta mitä tälle kansalle voisi ylipäätään tapahtua. Pelkoni vain on se että, loppuriveissä hommasta tulee pääasiallisesti rahastus ja maineen tavoittelu. Sekin olisi ok, jos se sitä tavoitellessaan olisi niin voimallinen että ylittäisi nämä poliittisia voimia ja pääomia kiinni pitävät tahot, mutta jos tekijät eivät tässä kohtaa tunne vastuullisuutta, ja itse asiassa ratsastavat tärkeällä asialla tehdäkseen nopean rahastuksen, niin se olisi valitettavaa. Nimittäin se tärkein asia, eli muutoksen mahdollisuus, ei tule tapahtumaan, vaan homma haudataan sinne mihin kaikki muutkin hyvät asiat on haudattu, ja ne ei sieltä tule osaksi meidän kehitystä ellei joku ota asiaa todella omakseen, jopa niin syvällisesti että rahan teko ei ole se pääasiallinen motivii, tai ei ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

On muuten turha puhua liikaa jostain Roviosta, Supercellistä tai Nokiasta, ja vaikka ne ovat erittäinkin positiivisiä virstanpylväitä suomalaisen kaupallisen kehityken kannalta, niin toistaiseksi ne ovat vain tähdenlentoja joita tietenkin yritetään sitten käyttää hyväksi, joten se että Taivas+Helvetti tekijät ottavat tämän faktan esille, ei mielestäni ole vakuuttavaa. Myönnän myös että en ole lukenut kirjaa, ja se voi muuttaa asennettani puoleen tai toiseen, mutta todella toivon että kyseessä olisi perusteelliseen muutokseen vaikuttava teos.

Odottelinkin sitten tässä paluupostia, eli hyvää päivän jatkoa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Terho Puustinen
2013-05-03 08:47:29

Terve Harri K ja kiitos kun haastat! Voin vakuuttaa, että sydämellä ja intohimolla tätä tehdään, vaikuttamisen halusta. Se on ensisijainen motiivi. Ajattelemme, että kannamme omalta osaltamme vastuuta tekemällä jotakin sellaista, minkä osaamme. Luultavasti olisimme voineet käyttää aikamme tuottoisamminkin, mutta tämä tie oli hauskempi ja innostavampi. Emme me tietenkään pahastu siitä, jos samalla myös maine (ja vaikutusmahdollisuudet) vahvistuu. Ja totta kai Taivas+helvetti tähtää - niin kuin useimmat muutkin tärkeät kirjat - siihen että kustantaja saa omansa pois. Mutta siihen on vielä pitkä matka, koska kirjan laatuun ja vaikuttavuuteen on satsattu poikkeuksellisen paljon. Odotamme jännityksellä ensimmäisiä lukijoiden palautteita ja median kirja-arvioita...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

piirimyyja
2013-05-03 11:52:00

Älä ole huolissasi, palautetta tulee toisen kirjan verran ainakin minulta ja kuten huomaat Harri K ei malta odottaa että pääsee avaamaan sanaisen arkkunsa

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Mikko Marsio (@MikkoMarsio)
2013-05-03 12:37:22

Hyvää positiivista tarinan kerrontaa!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Leena Kultanen
2013-05-03 19:42:29

Hieno idea jakaa kirjaa keväällä valmistuville nuorille. Taivasjahelvetti.fi-sivulla kerrotte, että kirjan saavat lukiosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuvat. Entä ammattikouluista valmistuvat nuoret, jotka aina tuppaavat jäämään lukiolaisten varjoon? Monet käytännön taitajat ryhtyvät yrittäjiksi.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Terho Puustinen
2013-05-04 07:01:27

Moi Leena, ammattikoulut otetaan ilman muuta mukaan, jos saadaan siihen resurssit! Yritysyhteistyön kautta esimerkiksi... Useat firmat ovat jo tehneet 100-1000 kappaleen ennakkotilauksia, mutta se suuri paukku on vielä työn alla:)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-05-04 07:24:16

Hienoa työtä teette kyllä. Mukavaa että sain olla mukana! Hyvä keskustelu jatkukoon.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Terho Puustinen
2013-05-04 09:32:01

Kiitos Ville tästä tilaisuudesta! Itselleni on sinun juttujasi lukiessa kolahtanut isosti jakamisen viesti. Suomalaiset olisivat (vieläkin) onnellisempia ja rikkaampia, jos jakaisivat enemmän toisilleen - asioita, huolia ja iloja. Hyvinhän me ollaan muutenkin pärjätty: jossakin EU:n vertailussa olimme tanskalaisten jälkeen unionin toiseksi onnellisin kansa:)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-05-04 09:44:55

Juuri näin! Työ jatkuu joka päivä! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.