Miten minusta kasvoi MITÄ mies?

Pohdin joululomalla paikkaani maailmankaikkeudessa. Olen aina murehtinut koko maailman asioita. Ominaisuus, josta tuntuu olevan vaikea irrottautua. Pohdin onko se mitä teen, aidosti jotain mitä osaan parhaiten ja kuinka hyvä siinä olen. Oivalsin hiihtoladuilla jotakin. Se, että minusta on kasvanut asiakkailleni ja kavereilleni se Mitä pitäisi tehdä –tyyppi on aika luonteva jatkumo neljän vuosikymmenen taipaleelleni.

Viime vuodet ovat tehneet minusta neuvonantajan. Se on rooli, jota kovasti luonnostani vierastan. Vaikka innokas, sanavalmis ja ajoittain motivoitunut olenkin. Mielestäni suunnäyttäjälle tulee äärimmäisen paljon vastuuta näkemyksestä, tietämyksestä ja potilaan tulevaisuudesta. Märehdin asioita enemmän kuin kukaan tuntemani henkilö. Ainakin siltä tuntuu.

Miten tähän on tultu? Kouluikäisenä olin aktiivinen, energinen ja sosiaalinen. Kuten tänäkin päivänä. Olen innostunut ihmisistä, asioista ja uusien asioiden saavuttamisesta. Nuorenakin olin vilkas ja pärjäsin sosiaalisesti hyvin. Aika ajoin sain toki oman osuuteni kiusaamisestakin.

Pärjäsin hyvin jo nuorena ”konseptuaalisissa” asioissa. Toisen maailmansodan käänteiden ja koko historian hahmottaminen oli helppoa, historian kokeisiin ei tarvinnut lukea lainkaan. Kielten tankkaaminen tai kaavojen kautta matematiikan harjoittelu tuntui vastenmieliseltä. Kysyin luokanvalvojaltani että kannattaisiko ottaa lukiossa pidempi matematiikka, johon opettaja vastasi, että älä sinä sillä Ville itseäsi kiusaa. Silti tunnun ymmärtävän numeroita paremmin ja paremmin, erityisesti niitä kokonaisuuksia ja mittaluokkia mitä ne hahmottavat.

Vaihto-oppilaana sain yhteiskunnallisen herätyksen. Tapasin Hillary Clintonin ja palatessani liityin Kokoomukseen. Kirjoittelin menestyksellä aineita kylmästä sodasta ja kuuluin maailmapolitiikan kerhoon. Teininä oli kiva jutella Hitlerin persoonasta ja sodan johtamisesta. Tuli terävä ja aktiivinen olo.

Olen aina ahminut mediaa ja uusia asioita. Vaelsin jo kymmenen vuotiaana ympäri Oulun kaupungin kauppoja päivittäin, myöhemmin Lontoossa ja maailman metropoleissa, käytin lähes maanisesti teksti-televisiota ja ahmin päivän lehtiä. Aikakausilehtiä lähti mukaan lomille omassa kassissaan. Vuoden päätteeksi oli hyvä lukea kaikki vuoden talouslehdet. Ehkäpä nyt ymmärrän paremmin, mitä varten lomailu on tarkoitettu. Toisaalta lomilla syntyivät useimmiten ne parhaimmat ajatukset, mitä jonkin yrityksen tulisi tehdä.

En tiedä ketään joka panostaisi oman mikroyrityksensä pohtimiseen yhtä paljon kuin minä. Rooman strategiasta on olemassa ainakin 20 versiota ystävieni riemuksi. Lentävä lauseeni ”muutetaan strategiaa, koska voidaan” on aiheuttanut paljon harmia kanssaihmisille. Tosin saan kyllä useimmiten asiatkin tehtyä ja valmiiksi. Reklamaatioita kohtaan äärimmäisen vähän. En koskaan jätä menemättä mihinkään valmistautumatta. Mitämies miettii koko ajan. Se on myös ammatin taakka. Normaalin vuosirytmin sijaan lomaviikkoja saisi olla kuuden viikon välein. Vähän kuten porauslautoilla.

Olen myös suorittaja. Sanan huonossakin merkityksessä. Normaali vuosivahtini on monille hengästyttävä. Remontteja, yrityksiä ja useita kehitysprojekteja. Kaikkia yrittäjän paheita korkeapaineella. Välillä sydän kannustaa tremolona. Suorittajan luonne tarkoittaa järkyttävää määrää projekteja viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Se tarkoittaa aika harjaantunutta aivoa keksimään asioita ja ratkaisuja, se tarkoittaa perspektiiviä kymmenistä kansainvälisistä yrityksistä, tuhansista eri tilanteista. Se tarkoittaa myös sitä että joudun, vasten intuitiivistä luonnettani, panostamaan todella paljon asiakkaitteni näkemyksen sparraamiseen, konsultoimiseen ja kouluttamiseen. Ihmisten on vaikea nähdä asioita samalla tavalla kuin minä. Tai minun on vaikea nähdä asioita muiden tavoin.

Kärsin pitkään turhautumisesta yritysten jäykkyyteen ja haluttomuuteen kehittyä. Pasiivisuutta oli lähes mahdotonta ymmärtää. Luulin kaikkien ihmisten näkevän asiat samalla tavalla kuin minä. Kun itselläni asiat ovat kirkkaina valmiina kuvina päässä, on vaikea ymmärtää miksi vastapäätä oleva ihminen pyörittelee silmiään. Välillä se on tuntunut jopa kiusaamiselta. Onneksi olen ymmärtämässä että ajatteluni vaatii poikkeuksellisen paljon avaamista ja perustelua, tehtäväni on sittenkin opettaa ja kouluttaa, hyväksyä roolini muiden neuvojana, yritystohtorina.

Haluan ja en halua olla se joka sanoo mitä tehdään. Selvästi minulta sitä eniten toivotaan. Neuvoa mitä pitäisi tehdä. Suhtaudun rooliin valtavan nöyrästi. Suuresta vastuusta jopa hieman stressiä kantaen. En missään tapauksessa olla kaikkien asioiden asiantuntija, enkä se joka tyrkkyttää ajatuksiaan jokaiselle. Enemmänkin yritän olla avoin ja aktiivinen. Löytää maailmasta ne, jotka ajattelustani pitävät. Toivottavasti niitä löytyy, muuten olisi keksittävä jotakin luonteeni, kokemukseni ja ajatteluni vastaista.