Suomi sata vuotta

16.10.2012 | strategia | Ville Tolvanen

Suomi sata vuotta

Ystäväni Ari herätti minut aamulla. Suomi täyttää ihan kohta sata vuotta. Ai ikuisuuden päästä? Yritysmuotoilun tai kasvustrategian näkökulmasta ihan kohta. Jos meinaat jotain isompaa tehdä, aloita tänään rakentamalla konkreettinen tavoite. Määrällinen, laadullinen ja toiminnallinen. ”Missä mennään vuonna 2017? Ollaanko me siellä?”

Aika moni suomalainen yritys täyttää samana vuonna sata vuotta. Esimerkiksi Teliasonera. Vielä tärkeämpää on se, että valtio nimeltä Suomi muistuttaa meitä pyöreillä, mistä suomalaisuus on aidosti ja alkuperäisesti tehty? Sisu, sitkeys ja vahva tahto, kuvaisivatko nämä niitä elementtejä, joilla oy Suomi ab on perustettu? Keksi omat atribuuttisi, laajenna ne vaikka adjektiiveiksi. Sen jälkeen pohdi minkälainen Suomi on vuonna 2017. Missä sinä olet 1500 päivän kuluttua? Mihin yrityksesi on venynyt? Onko mikään muuttunut. Maailma taatusti on, halusimmepa sitä tai emme.

Kehittämisen ongelmana ovat abstraktiot, asiat ovat käsitteellisiä eikä konkreettisia. Ne ovat vaikeita tai mahdottomia ymmärtää, jos emme vaivaudu konkretisoimaan tekemistä. Laskemalla päivät tai kuukaudet huomaamme satavuotispäivän olevan ihan kohta. Jos uskomme olevamme aivan erilainen silloin, on helppoa kertoa miten muutumme. Mutta kasvusuunnitelman tai muutoksen ohjaus onkin jo vaikeampaa. Jos laskemme synttäreiltä takaisinpäin, mitä pitää tehdä tänään, mihin pitää ryhtyä? mitä pitää saavuttaa jo ensi vuonna? Siitä johtamisessa on kysymys. Tulevan ennakoinnista, suunnittelusta ja johtamisesta. Liian moni johtaa tuulilasista. Panikoidaan  tai reagoidaan eteen tuleviin asioihin. Isot jutut jäävät tekemättä.

Työryhmissä puhumme suomibrändistä, tulevaisuudesta, hyvinvoinnista, arvoista ja edistymisestä. Kaikki puhtaita abstraktioita. Kuka sellaista voi johtaa? Miten tietää mitä tehdä tänään tai huomenna, miten ennakoida ongelmia? Ei mitenkään. Juuri konkretisoimisesta on yritysmuotoilussa ja Rooman 1080° -ajattelusta kysymys. Piirretään konkreettinen kuva tulevasta, millainen olemme satavuotissynnttäreillä. Sitten laskemme tekemistä taaksepäin. Tiedämme mitä aloittaa tänään ja huomenna.

Suomisatavuotta.com on vapaana. Moni muukin vastaava osoite. Haluaisitko juhlia jotain suurempaa yhdessä Suomen kanssa vuonna 2017. Aloita suunnittelu tänään, ei juhlinnan vaan toiminnan. Oy Suomi ab rakennettiin asenteella, unelmilla ja kovalla työllä. Raskailla menetyksillä joiden vaikutuksista omakin sukupolveni vielä kärsii. Annetaan sille oma arvonsa. Juhlitaan myös uudempiakin sankareita synttäreillä 2017. Synttäreille haluat menestytarinat voi aloittaa tänään. Kenen perässä marssit linnanjuhlille? Vai pidätkö juhlasi aivan perhepiirissä? Onko sinulla aihetta juhlaan vuonna 2017?

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Ari J. Huttunen
2012-10-17 03:41:42

Jäin miettimään yön yli mistä on oikeasti kysymys. Ihmisistä vai asioista? Siitäkö, että juostaan ymmärtämättä miksi...

Mikä teidän yrityksen USP on? Perustuuko se asioihin, jotka ympärillä muuttuvat vai ihmisiin, jotka eivät muutu? Onko nämä asiat ja ihmiset teillä iloisesti sekaisin ja rohkeus katsoa kokonaisuutta ja tunnustaa tosiasiat on jäänyt johonkin?

Mikä on teidän yrityksen yhteinen visio entäpä tavoitteet?
Onko jokaisella oma agenda vai tehdäänkö töitä yhdessä oikeasti yhteisten asioiden eteen.

Näin kunnallisvaalien alla mietin asiaa myös politiikan näkökulmasta. Jatkan miettimistä lenkillä.

Kertokaapa omista kokemuksistanne.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Petja Jäppinen
2012-10-17 04:21:40

jos taas aloittaisin yrityksen, ideana olisi toisin tekeminen. Onnistunut toisin tekeminen on tuettava tradition tuntemiseen. Jos ei tiedä miten ennen on tehty, ei kykene tekemään toisin kuin vahingossa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ari J. Huttunen
2012-10-17 04:35:04

http://en.m.wikipedia.org/wiki/Unique_selling_proposition#section_2

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ari J. Huttunen
2012-10-17 04:36:26

Pidän Petja tavastasi haastaa ja ajatella. Rock On :-)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ari J. Huttunen
2012-10-17 04:40:17

Click the link below to listen to the track Tahtojen Taistelu by Scarlet Thread on Spotify:
http://open.spotify.com/track/4di63aASGDCUfX9cB2GcMf

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ari J. Huttunen
2012-10-17 04:52:02

"Jos halutaan tuottaa positiivista kasvua ja kehitystä,on kylvettävä siemeneksi jotain hyvää."
-Martti Lindqvist-

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-17 08:07:52

Petja Jäppinen loistavaa. ajattelua. juuri näin. ihmeet ponnistavat perinteiden ymmärtämisestä, ja niiden osittaisesta hylkäämisestä. tradition päälle on rohkaistuttava uudistamaan. joku tekee sen joka tapauksessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jutta Kuure
2012-10-17 06:22:56

En voi keskittyä kysymykseen, kun joka kerta kun vilkaisen tuota kuvaa, luulen, että siinä on Jan Erolan päivän kravaatti :-D

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Petja Jäppinen
2012-10-17 08:05:25

Mä olen miettinyt viime kuukausina miestenpaitaa. Nyt myydään silittämättäsiistejä, jotka ei oikeasti ole silittämättäsiistejä ja minua häiritsee se, että ihmiset kuvittelevat paitansa olevan siistejä, vaikka minä näen kuuden metrin päähän, ettei paitaa ole silitetty. Lähtökohta on väärä. Silittämisen idea on alunperin ollut varallisuuden osoittaminen, "minulla on varaa silityttää paitani", siinä kontekstissa silittämättäsiisti asettuu uuteen kontekstiin, "minulla ei ole varaa silityttää paitaani, mutta haluaisin kuitenkin teidän luulen niin, mutta olen niin tollo, etten itse erota laatua." Olen perehtynyt nyt miesten paidan rakenteeseen ja evoluutioon, ja minulla on näkemys siitä, mitä voisin tarjota tilalle. Mikä on vaatetukseen, paidankin perimmäinen idea?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Petja Jäppinen
2012-10-17 08:14:01

Vaatteen tarkoitus on erottatuminen. Paitsi insinöörillä, joka mielestään hyvin pukeutunut jos ei ole kylmä eikä kuuma, eikä genitaalit näy. Nyt olen tehnyt paidan prptotyyppejä, merkitys avautuu toiseen suuntaan; " minulla on varaa jättää paitani silittämättä" eli paitoja, joiden luonne paljastuu, kun niitä ei silitä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.