Sisällöt ratkaisevat

09.10.2012 | Markkinointi | Ville Tolvanen

Sisällöt ratkaisevat

Kirjoitin eilen sisällöillä vaikuttamisesta verkossa. Kerroin omasta tekemisestäni ja kokemuksistani. Juttu rönsyili kohtuullisen pitkäksi. Silti olennaisin taisi jäädä sanomatta. Sisällöt ratkaisevat menestymisen, ja digitalisoituminen muuttaa viestinnän ja markkinoinnin suunnittelua, organisointia, johtamista ja mittaamista. Muutos on merkittävä.

Google, joka näyttelee merkittävintä roolia sisältöjen järjestelemisessä verkossa, ei tunnista tuleeko sisältö pr, hr, ir, mv, br tai wc-kanavasta. Yritysten viestit ja viestintä menevät iloisesti sekaisin. Google rakastaa otsikoita, käyttäjämääriä, ja uskottavia domaineja. Sen takia on ihan sama onko verkossa leviävä tieto alun perin tehty sisäiseen, sijoittaja-, lehdistö- tai asiakaskäyttöön. Tärkeintä että yritys näkyy ja kuuluu, poraa itselleen näkyvän tontin digiversumiin.

Pörssi on tulevaisuudessa yrityksen näkökulmasta media muiden joukossa. Ainakin markkinapaikan viestinnän suosio talouslehdissä jne. kannattaa hyödyntää. Ehdotin kirjoituksessani pörssin tulevaisuudeksi mediayhtiötä, ainakin pörssin toimitusjohtaja Lauri Rosendahl innostui juttua jakamaan. Kiitos siitä. Ehkä ajatus oli ainakin jonkun mielestä oikean suuntainen. Ehdotan usein pörssiyhtiölle käyttäytymään kiinnostavasti sijoittajasuhteissa. Ehdottomasti lain, totuuden ja sääntöjen mukaan, mutta kiinnostavasti. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Jostain syystä kiinnostava viestintä nähdään aina jotenkin totuuden vastaisena. Jokainen tapaamani ir-viestijä on hermostunut ehdotuksestani. Ylin johto ymmärtää, kanavan vartijat pyörittelevät silmiään.

Kuka on se maaginen sijoittaja? Eikö yritys nimenomaan myy itseään sijoittajille? Talouslehdistölle, koko maailmalle? Yritys elää arvostuksesta. Sen on pakko myydä itseään jatkuvasti markkinoilla. MYYDÄ. Kas näin, siinähän se myyntisana jälleen on. Punainen vaate viestinnälle, vaikka sitähän he harjoittavat, kohderyhmästä riippumatta.

Elämme muutoksen keskellä. Vaikuttaaksesi verkossa on mietittävä tarinat, organisaatio, vaikutusstrategia ja toimintamallit uudella tavalla. Ja unohtaa sellaiset ”myös mainontaa tarvitaan” mantrat. Sitä tarvitaan jos hyvin tehty strategia niin sanoo, turha sitä on arvailla vain siltä pohjalta että muutos on suuri. Mainonta on niin tehotonta, että suurimman osan siitä voisi lopettaa. Jäljelle jäänyt voisi sitten olla tehokkaampaakin.

Yrityksen elintärkeä tehtävä on tuottaa kiinnostavaa sisältöä sisäisesti, sidosryhmille, medioille ja koko maailmalle. Sisältöjen formaatit muuttuvat. Tarvitaan journalismia, viestintää, ideoita, videoita, tallenteita, reportaaseja, tarinoita, musiikkia, lauluja, runoja ja upeita ilmeitä vaikuttamaan digitaalisissa kanavissa. Miksi yritykset eivät tuota tai sponsoroi niitä asioita joita kuluttajat käyttävät verkossa? Miksi mainoksia työnnetään naamakirjan pulinavirtaan lasten ja sienikuvien väliin? Ikään kuin anteeksi, puhutte täällä kasvatuksesta, mutta halusin työntää tämän DNA puhelinkupongin väliin. Mitä helev…

Haluatko oppia vaikuttamaan verkossa? Oppia löytyy populaarikulttuurin saralta, sieltä missä muutos alkoi ensimmäisenä. Piratismin vietyä bändien rahat, he joutuivat paitsi kiertämään, markkinoimaan itseään uudella tavalla. Vähän aikaa kamerat olivat kiellettyjä konsertissa, nyt moni artisti rukoilee että joku kirjoittaisi ja kuvaisi heitä. Metallicalla on oma tv-kanava verkossa, monella muullakin. Bändit taistelevat elintilasta, huomiosta ja markkinaosuuksista rajatuilla konserttimarkkinoilla. Rihanna, Gaga & co hallitsevat viestinnän, brändin ja julkisuuskuvan rakentamisen. Enpä ole nähnyt hirveästi mainoksia aiheesta.

Opettele käymään vuorovaikutusta verkossa. Opettele hyödyntämään tapahtumien, toimenpiteiden koko elinkaari. Jos kohta on rakennusmessut Pasilassa, miksi ne eivät ole myös sinun sivuillasi? Miksi et kuvaa demoja verkkoon, tallenna ja kerro mitä Pasilassa tapahtui tai tee kokonaisuudesta merkittävää mediatapahtumaa? Ihan omissa kanavissasi. Miksi laittaa rahaa mihinkään mikä ei tallennu? Isolla mediabudjetilla tehdään ihmeitä omissa kanavissa. Villen ainakin viisi vuotta vanha virsi: Miljoona omassa mediassa muuttaa kaiken.

Oma käyttäytymiseni pyrkii käymään keskustelua vaikuttamisesta verkossa. Mikä toimii, mikä ei toimi, mikä on liikaa, suotavaa, mahdollista tai kiinnostavaa. Ihailen Arman Alizadia ja Tuomas Enbuskea ärsyttämisestä, mutta en jaksa, ainakaan vielä, ryhtyä tietoisesti samaan. Olen tahallani julkaissut ääntä, kuvaa, tarinaa, tekstiä, tuittuilua ja ajatuksia verkossa. Henkilökohtaisesti, ajatellen, ajattelematta, suorana, harkittuna ja joskus jopa syvällisesti pohdittuna. Odotan innolla mitä tuleman pitää. Muutos kaikessa tekemisessä on niin suuri, että sitä saa tehdä vuosikausia. Onneksi parhaat ovat jo vauhdissa, sillä sisällöt todella ratkaisevat. Pääsin sittenkin tekemään taidetta. Parempi yritystoiminta, kasvu, johtaminen tai viestintä parhaimmillaan käy kyllä milloin tahansa taiteesta.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Matti Lintulahti
2012-10-09 04:14:26

Mainiota lukea sisältömarkkinoinnista kirjoitus, jossa ei mainita sanaa sisältömarkkinointi. Hyvän relevantin sisällön tarjoaminen asiakkaille kasvattaa myyntiä enemmän kuin perinteinen markkinointi. Tämän ymmärtäminen tuntuu vain olevan Suomessa perin hidasta. Miksi Ville?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Matti Lintulahti
2012-10-09 04:22:52

Kappas, Villen blogissa on automaattiruksi, joka toi kommentin myös tänne.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-09 07:18:51

ihmeellistä tuo teknologia ?!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-09 07:20:29

Katri ja Matti pohtivat samoja asioita... sisältömarkkinoinin ongelma on se että se katergorisoidaan. kuten suoramarkkinointi, sosiaalinen media, brändiviestintä jne. tarkoitusperä hämärtyy ja kokonaisuutta on vaikea ymmärtää. lokerot on purettava! heti.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-09 07:18:34

Raha pilaa markkinoinnin? järjestäydymme käyttämään budjettia ja tuottamaan suoritteita. nollapalavreita ei pidetä, vaan tehdään kuten ennenkin. Johto ei jaksa olla kiinnostunut markkinoinnista eikä ymmärrä sen mahdollisuuksia. Siinäpä lyhyesti. Lisäksi moni on sitä mieltä että julkinen keskustelu on pahasta,jakaminen puolittaa tiedon määrään ja ajattelua on vaikeaa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-09 15:20:43

Todettakoon vielä että hyvä sisältöhän on parhaimillaan erinomaista palvelua "tehdään asioita asiakkaan puolesta" ei se ole myynti, viestintää tai markkinointia. se on auttamista.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Katri Tanni
2012-10-09 04:19:46

Oikein mainio kuvaus varsinkin tuo bändi-vertaus. Sisältöjen ympärille me Differossa tarjoamme sisältöstrategiaa, jotta tekeminen olisi liiketoiminnan kanssa saman suuntaista. Lisää voit tsekata esim. blogistamme http://content.blogit.fi/

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lauri Toivonen
2012-10-09 09:05:52

Olet Ville ihanan oikeassa. Itse olen näköjään pysyvästi taantunut menneille vuosisadoille kun haluan aina jauhaa, ettei maailma ole tässä mielessä edes mihinkään muuttunut. Tosiasiassa tylsät brändit digitaalisella aikakaudella olivat sitä jo analogisella aikakaudella. Pohjolan perukoilla, ilman kilpailua ihmiset eivät vaan löytäneet niitä kiinnostavia kilpailijoita. Salaisuuksista rakennettiin kilpailuetuja, vaikka olisi kannattanut testata niitä asiakkailla ajoissa. Mitä enemmän asiaa miettii, niin ensin kannattaa katsoa sisään ja kysyä rehellisesti ollaanko me inspiroituneita (eiku, ollaanko me INSPIROITUNEITA) siitä mitä tehdään. Jos ollaan, niin kerrotaan muillekin. Heti ja koko ajan. Jos ei olla, ni tarttis tehrä jottai. Ensiksi varmaan löytää se kuuluisa tarkoitus ja sitten alkaa ratsastamaan joukolla kohti sateenkaaren päätä torvet soiden ja kaviot kopsuen. Hieman kuumehouruista, mutta ei mulla muuta.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Merja Rämö
2012-10-09 09:44:57

Jälleen kerran asiaa ja mukaansa tempaavalla tavoin kirjoitettu! Nautittavaa luettavaa ja varmasti jaettavaa...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Susanna Paloheimo
2012-10-09 14:42:32

Kiitos Ville jälleen erinomaisesta postauksesta. Tätä on tullut tänään jaettua melko moneen suuntaan. Lyhyt kommentti: storytelling on maailmalla kuumaa kamaa. Ostin juuri Amazonilta aiheesta lisää kirjoja ja olen kokenut mahtavia oivalluksia niitä lukiessani: tätähän tässä on tehty töissä kautta Taitomyllyn historian ja kotona koko 12-vuotisen äitiuran ajan. Rakastan metaforien ja tarinoiden käyttöä konsultoidessani ja valmentaessani asiakkaita. Ja lapsia kasvattaessa. Asiat menevät selvästi paremmin perille, kun käytän tarinoita faktalistojen sijaan. Väitän, että kaikki muu muuttuu, mutta kaksi asiaa pysyy: tarina ja uutinen. Ja verkko on molempien jakamiseen mitä parhain media. Ei tässä ainakaan työt pääse loppumaan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-09 15:07:25

Onnittelut! näin se on ja tarve yhä paremmille tarinoille vain kasvaa... ja tuo yhdistettynä tulevaisuuden viestintätoimiston tuotteistuksiin pitäisi rokata. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.