Liiketoiminta verkossa

30.09.2012 | Kasvu | Ville Tolvanen

Liiketoiminta verkossa

Viikko oli menestystarina. Huomasin vasta perjantaina tehneeni koko viikon työtä muutoksen, kasvun ja digitalisoitumisen kiehtovassa maailmassa. Olin kyllä myös rättiväsynyt. Uuden luominen ja muutoksen rakentaminen on rankkaa. Kaikki on tietysti suhteellista. No mehut meni joka tapauksessa. Nyt valmistaudutaan sitten seuraavaan.

Koen täyttymystä tiedostaessani pinnan alla tapahtuvan kuplinnan, muutoksen. Verkkokauppaa, kasvustrategioita, uusia liiketoimintamalleja, uusia yrityksiä, muutosta miljardiyrityksissä. Voin aidosti väittää, että nyt kyllä tapahtuu, paljonkin. Riittävästi yhteenlaskettuna jopa Villen mittareille.

Rohkeimmat kääntävät jo yritysten toimintamalleja uuteen asentoon. Tiedolla johtaminen (asiakastieto), asiakkuudet, viestintä, markkinointi ja vuorovaikutus muodostavat mitattavan kokonaisuuden, jolle kasvua on hyvä rakentaa. Samalla myllätään ajattelumallit, organisaatiot, suunnitteluprosessit ja haetaan onnistumisia pienillä kokeiluilla. On mahtavaa saada olla mukana muutoksessa, nähdä kuinka uusi ja pelottavakin tapa toimia kantaakin hedelmää.

Digitalisoitumisen keskeisin idea on vuorovaikuttaminen, ”being connected.” Näemme vielä paljon analogisen maailman toimintamalleja verkossa. Ollaan siellä, täällä ja tuolla, laitetaan sisältöjä ja kampanjoita erilaisiin medioihin. Kuvitellaan että vaikutetaan, arvaillaan vaikutuksia liiketoimintaan, väitetään, että ollaan oikeassa vaikka mittareitakaan ei ole olemassa. Verkon todelliset hyödyt jäävät kapitalisoimatta. Asiakkaan tunnistaminen, kiinnostava sisällön luominen, asiakkaan palvelu verkossa ja mittareiden laatiminen ovat kova paikka mille tahansa yritykselle. Kysymys on meille ihmisille vaikeimmasta asiasta, muutoksen johtamisesta. Viikolla luin myös jonkun konsultin väittävän verkon olevan huono kanava markkinointiin pienille kohderyhmille, hihittelin hölmöläisyyttä pitkin viikkoa. Kiitos siitäkin.

Olen viimeisten vuosien aikana huomannut, että paras tapa ohjata muutosta on ensin piirtää kuva täydellisestä maailmasta. Miten toimimme kun olemme tavoitteissamme. Sitten on hyvä tunnistaa ”voitettavia taisteluita”, kriittisiä menestystekijöitä ja haasteita. Johtaminen muuttuu eniten, ihmisten toimenkuvat muuttuvat ja moni joutuu luopumaan vaikkapa mukavasta mainonnan ostamisesta. Muutoksen onnistumiseksi pöydän ympärillä on oltava merkittävä joukko vaikuttajia ja muutoksentekijöitä.

Muutos tapahtuu ja siitä kuhistaan suunnittelupöydillä, se on erinomaisen hienoa huomata. Keräämme myös jatkuvasti näyttöjä maailmalta, mitä siellä tapahtuu, miten yritykset onnistuvat. Löydämme esimerkit periaatteessa mille tahansa toimialoista onnistumisesta verkossa. On hienoa huomata, ettei enää tarvitse keskustella internetistä, sosiaalisesta mediasta tai pelkästään verkkopalveluista. Olemme pääsemässä (vihdoin) kohtaan liiketoiminta verkossa. Ville on onnellinen, ainakin varttitunnin.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.