Facebook on tulevaisuuden Myspace

31.08.2012 | Kasvu | Ville Tolvanen

Facebook on tulevaisuuden Myspace

Verkon hautausmaalla on tungosta. Altavista, Netscape, Yahoo!, Myspace, Boo.com, Fruugo, wow.fi, Duuni.net, 2ndhead, PortAlma, jokainen keksii varmasti omansa.  Markkinan johtaminen verkossa yli viisi vuotta on ollut lähes mahdoton tehtävä. Niin tulevaisuudessakin.

Facebook on kovaa vauhtia matkalla pohjalle. Ajattele, kuinka kaukana nykyinen FB on alkuperäisestä liikeideasta, joka kasvoi hetkeksi oman sosiaalisen elämän hallintakeskukseksi. Kaukana ovat ajat, jolloin ihmiset tsekkasivat itsensä sisään Kirkkonummen Prismaan. Se ei varmasti ollut koskaan palvelun päätarkoitus, mutta kuvasti varhaisen vaiheen innostusta sosiaaliseen mediaan. ”Mä oon täällä.” Fanien lukumäärästä ja peukutuksista puhuvat enää hitaimmat kehittäjät. Ne, jotka ymmärtävät verkkoa huonosti tai käyttävät aikansa kanavien täyttämiseen, eivätkä liiketoiminnan aitoon kehittämiseen. Naamakirja on menettänyt tulevaisuutensa.

Minäkin tykkään tästä kainalopierukanavasta. Tungen sinne jopa ajoittain mielestäni lähes vakavia ajatuksia maailman parantamisesta. Samanaikaisesti kerron asiakkaille, että liiketoimintainformaation jakaminen Facebookissa on tarpeetonta, naamakirjassa oleminen ei ole mitenkään pakollista ja koko sosiaalinen media iso PR ilmapallo. Kuinka moni yritys aidosti pystyy hyödyntämään valtavan näkyvyysmäärän verkossa? Näkyvyys ei yksin muuta yhtään liiketoiminnnan fundamenttiä, se antaa ainoastaan mahdollisuuden vaikuttaa, oman median. Mitä merkitystä on omalla kanavalla, jos liikeidea, strategia, viestintä ja viestinnän sisällöt eivät toimi? Liian moni juhlii kanavien merkitystä ja sataa ja tuhatta peukutusta. Montako tomaattia myytiin? Paljonko markkinaosuus on kasvanut? Paraniko liiketoiminnan tulos? Ilman konkreettista vaikutusta pelkkä näkyvyys on kustannus. Mahdollisuus valuu kankkulan kaivoon. Sinun on muututtava, muutettava toimintaasi ja uskallettava, hyötyäksesi uuden maailman järjestyksestä. Big change. Ryhdy rakentamaan liiketoimintaa verkossa heti.

Mediataloille tilanne on kaikista vaikein. He ovat saaneet rahaa kanavista ja medianäytöistä. Joku luulee pöllölaaksossa kuluttajien vieläkin katsovan kanavaa eikä sisältöjä. Heillä on ollut myös vuosikymmen aikaa sopeutua digitalisoitumiseen. Liiketoiminnallisesti tilanne on äärimmäisen vaikea. Laskevien tuottojen aikana pitäisi löytää oikeat investointikohteet, uutta kassavirtaa ja uusi tuottava elämä verkossa. Meinasitko sen onnistuvan työntämällä pelkän sanomalehden näköisversion Ipadiin? Luuletko jotenkin ”siirtäväsi” asiakkaasi verkkoon. Mehän ollaan täällä jo. Missä on palvelusi? Miksi sinulla on kotisivu? Taidat tarvita liiketoimintaa, palveluita ja toimintaa verkossa, verkkopalvelun? Herätys.

Mikael Jungnerin parhaita lausuntoja Yle:ssä oli pienen myrskyn aiheuttanut kommentti ”kanavat katoavat.” Näinhän se on. Yle Areena on suomalaisen sisältötuotannon keskus josta sisältöjä voi käyttää kohta livenä, lähetyksenä, halutessaan tai tallentamalla ne kreivin aikaan. Yle-vero tuli kreivin aikaan kustantamaan suomenkielisen sisällöntuotannon. Epäselvää on, kuinka paljon suomalaiset tarvitsevat radioita ja erilaista kulttuurituotantoa omilla rahoillaan. Voisihan jokainen kustantaa oman tarpeensa suomalaisesta laatutuotannosta.

Kaltaiseni puuhamiehet voivat rauhassa kirjoittaa Mtv3:n digitaalisesta tulevaisuudesta tai Stockmannin digiajan markkinointistrategiasta. Tuppaavat hymyilyttämään meitä kaikkia. Lohkaisuna ”hyvä kirjoitus” lämmittää. Ketä hymyilyttää verkon hautausmaalla? Tungoksesta huolimatta sinne on matkalla muitakin yrityksiä. Periaatteessa kaikki, jotka yhä pohtivat pitäisikö tässä muuttua, muuttaa liiketoimintamallia tai mallintaa elämää verkossa. Ole rauhassa, ottamalla rennosti joku ottaa varmasti paikkasi tulevaisuudessa. Sano vain, ettei siellä verkossa mitään rahaa ole, sano ettei asiat muutu. Muistamme sinut johtajana, jonka aikana painettiin kaasua kohti hautausmaata.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Riikka Hytönen
2012-08-31 04:11:19

Ville, hyvä kirjoitus, näinhän se on. Mutta mikä se uusi iso sitten on, mihin ihmiset ovat siirtyneet tai siirtymässä? Twitter, Instragram, Pinterest, Fancy? Oikea elämä ;)? Itselleni henkilökohtaisesti on todella hankala ajatus, että joutuisin loggailemaan sisään kaikkien firmojen palveluihin ja tutkittava sivuja erikseen, vaan tällainen paikka, jossa ne 'uutiset' tulee kootusti silmille, on ehdottomasti oltava. Muuten jääpi käymättä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 04:14:26

Emme voi tietää mikä on "seuraava" juttu mutta tärkeintä on ymmärtää, ettei kaikkeen tarvitse lähteä mukaan... Oma media, omat kanavati, suorakontaktit asiakkaisiin ja suoramarkkinointi on turvallisinta. "Menköön maailma mihin tahansa palvelen omia asiakkaitani"

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 04:29:02

Unohdin kirjoittaa että yksi varmin "tieto" tulevaisuuden kuolemasta on FB;n yritys kontrolloida ja hallita käyttäjien toimintoja. Sellainen jää aina väliaikaiseksi. Kaikki suljetut ympäristöt kuolevat koska ympäristö etsii nopeasti vaihtoehtoja...kommunismi, Nokia, jne... Applekin ennen pitkää...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Antti Iiskola
2012-08-31 04:37:42

Kirjoitus on ihan jees, mutta neljä jakoa 40 minuutin sisään? Spämmerit kuolevat yleensä nopeammin kuin nettipalvelut. Ihan vaan vinkkinä... :)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 06:48:13

Ja vielä... twitterissä, fb;ssä ja linkissä on ihan eri jengi... oikeesti. ihme kyllä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jussi Erkkilä
2012-09-05 10:55:32

Näin on ja tulee aina olemaan. Sosiaalisen median saitit eivät elä isoina facebookin kaltaisina möhkäleinä jotka palvelevat kaikkia huonosti vaan pienempinä ja paremmin toimivina erikoistuneina palveluina joiden sisältövirrasta jokainen voi kasata itselleen sopivan setin haluamansa aggregaattorin avulla, kuten Flipboard ja Google Currents tänä päivänä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-05 11:07:07

Kiitos Jussi! olen kanssasi 100% samaa mieltä... erikoistumista, pirstaloitumista jne... siinäpä haaste. miten viestiä ja vaikuttaa? Hyvä! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-06 05:51:53

Amen! Tähän taisinkin jo vastata. Juuri näin! Flipboard Rocks!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 04:38:50

Antti Iiskola sorry. piti laittaa vähän eri tyypeille joita kovasti arvostan. tavoite ei ollut spämmätä. joo ja kuolema on lähellä. myös tolvasen median.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 04:48:57

ja btw, toi "ihan jees" sattuu eniten. hyvä, paska tai super mielummin. laimeus on ihmisen pahin vihollinen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ari Kangas
2012-08-31 06:01:42

Suomalainen ei aina jaksa mouhota ylisanoilla kaikesta, jatkuvasti. Me ollaan ihan jees. Onneksi. :)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Antti Iiskola
2012-08-31 08:32:18

No, en ehtinyt lukea niin ajatuksella läpi, että olisin voinut allekirjoittaa mitään muuta mielipidettä. Näin paremmin lukeneena sanoisin, että tykkään piikistä isoille mediataloille, mutta en usko, että FB on ihan heti kuolemassa. Se vastaa kuitenkin useampaankin ihmisen ikiaikaiseen tarpeeseen, esim. tirkistely, itsetehostus ja sosiaalisuus.

TV:n osalta olen samaa mieltä Jugnerin kanssa, Suomessa murros voi tapahtua jo tänä syksynä, kun HBO Nordic viimein lanseerataan. Kun TV-sarjat saa katsoa päivää Jenkkilän jälkeen, ei perinteisillä kanavilla oli oikein ideaa tarjota niitä vuosia myöhemmin "uutuuksina". Katsojat on pakko pitää joillain muilla keinoilla.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ari Kangas
2012-08-31 08:48:14

Milloin Microsoft kuolee?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 09:21:08

Ei koskaan?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ari Kangas
2012-08-31 10:22:43

Miksei? Mitä se tekee niin jumalaisen paljon paremmin, että se suljettuna yhteisönä ei kuole samalla tavalla kuin "kommunismi, Nokia, jne... Applekin ennen pitkää..." ? =)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 13:47:57

se oli vitsi. varmasti mikkisoftallakin on samalla tavalla päivämäärä kuin muillakin yrityksillä.... voisi katsoa vaikkapa selainten markkinaosuuksia.... mitenköhän se on mennyt ... ei kovin hyvin.

V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Pekka Tuominen
2012-08-31 06:42:42

Kukaan ei tiedä mikä on seuraava juttu, mutta tarviiko tietää? Seuraavat jutut ovat aina nousseet kokeiluista ja yrityksistä, ja niitä pitää tehdä paljon. Harvoin se ensimmäinen lentää, turha edes mainita. Nykyisen malliset mediatalot eivät pysty tuottamaan uusia palveluita (medioita) verkkoon. Nollasta neloseen -vaiheen tekee nyrkkipaja, jos edes pääsee neloseen. Koska tämä vaihe vaatii paljon enemmän sydäntä, hikeä, tunnetta ja raakaa pystypainia, kuin pelkkää rahaa. Ja suuret jutut alkavat ja syntyvät tätä kautta. Ja niiden suurien juttujen taustalla alkuperäinen tarkoitusperä on ollut aito kiinostus johonkin tiettyyn asiaan.

Yrityksen oman kanavan nollasta neloseen -vaiheeseen pätee samat periaatteet: sydän, hiki, tunne ja raaka pystypaini. Tämän vaiheen voi ohittaa rahalla, mutta silloin se on päälle liimattua eikä pysy koskaan yrityksen rakenteissa. Meidän yrityksen sisällä kamppaillaan tämän asian kanssa, tosin vaihtoehtona ei ole ostaminen, onneksi :)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 06:53:01

Juuri näin Pekka! Joka päivä pitää rakentaa ja kokeilla. Joka viikko on syytä erehtyä. loistava kommentti. onko sulla uusia videoita?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Pekka
2012-08-31 07:54:03

Jep, www.digipeople.fi/blog. Yksi per viikko ulos, mutta pitäisi julkaista useammin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Mikko Mattinen
2012-08-31 07:18:16

Jihaa! Tilaanko taksin vai pitäisikö pyytää oikein tilataksi? Muutoksen pysyvyys on raskas olotila. Mutta ajattele monia yrityksiä ympärilläsi, jotka ovat jo pystyneet muuntumaan sitten viimeisen 10 vuoden aikana. Onko Veikkaus sama firma? Tai Sanoma? Tai Finnkino? Pieniä ja isompia muutoksia. Liikevaihdot verkosta vaihtelevat 5-30 %. Onko se paljon tai vähän, niin vastausta en tiedä, mutta tärkeintä on päättäväisyys tehdä. Kaikki kolme esimerkkiä ovat päättäneet tehdä jotain ja tulokset puhuvat puolestaan. Epäonnistujia mä muistan myös eikä niillä ole mitään merkitystä. Nykyisyys ja sitä enemmän että mitä päätät tehdä huomiselle - lienee merkityksellistä. Sitähän sä opetat myös Ville? Tuulta päin ja terveiset Oulusta. Mikko

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 12:11:37

Hieno kommentti Mikko! Ja samaa mieltä kanssasi. rakennetaan, kehitetään, voitetaan ja menestytään joka päivä! Olkoon Rooma kanssasi. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Eero Leppänen
2012-08-31 07:39:11

Terve Ville, ja kiitos pingaamisesta, vaikka olisinhan tämän muutenkin löytänyt. Täältä mikrotasolta sellaisia terveisiä, että Facebook on yrittäjille usein ensimmäinen askel ymmärtää digitaalista maailmaa, jota he eivät (ihan totta!) ole vielä osanneet huomioida juuri ollenkaan. Korostan aina, että jos sinne Facebookiin menette. niin se on palvelutiski. Joten palvelkaa!
Jotkut ymmärtävät heti, mistä on kysymys, harvemmat pystyvät sitä käyttämään tehokkaasti liiketoiminnassaan, jotkut loistavat.
Ja kun lähdetään palvelutiskiajatuksesta niin seuraavat askeleet digitaalisen maailman palvelujen kehittämisessä ovat helpompia. Ja silloin se, tehdäänkö sitä Facebookin tai jonkun muun alustan kautta, on merkityksetöntä.
Että joo, jos ei käynyt selväksi, niin aika samoilla linjoilla olen. Katselen asiaa vaan vähän eri kantilta. Prismat sun muut eivät ymmärrä tästä yhtään mitään.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 12:10:22

Kiitos! olen kanssani samaa mieltä. Verkko on ennenkaikkea "interaktiivisuutta" sinne tarvitaan siis palvelemista. menevät palvelut (=saitit) & palveleminen sekaisin...

Ja erinomainenhan tämä on pk-yrityksille ja kuluttajille! minullekkin suurin liikennekanava.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Sacha Remling
2012-08-31 07:10:26

" Kuinka moni yritys aidosti pystyy hyödyntämään valtavan näkyvyysmäärän verkossa?" En tiedä tajusinko väärin, FB siis kuolee koska yritykset eivät voi käyttää sitä hyväkseen? FBn suosiohan piilee siinä etteivät yritykset pääse sotkemaan sitä liikaa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jon Sundell
2012-08-31 07:30:43

Joo, menee ihan huti. "Facebook on kovaa vauhtia matkalla pohjalle." Pitkällä aikajanalla kaikki toki kuolee, mutta kyllä tällähetkellä FB on yks neljästä dominoivasta playeristä, jotka pakottaa muut hautuumaalle paljon ennen kuin joku tulevaisuuden sovellus viimein kuoppaa FB:n.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 09:45:54

Moi, kiitos palautteesta! On hienoa että välillä tulee kriittistäkin palautetta. (arvostan!) Ajatukseni saattoi olla vähän nopea. Facebookin arvostus on rakennettu olettamukselle, että siitä kasvaa merkittävä mediakanava ja ostoskeskus. Idean taustalla on alkuperäinen ajattelu, jossa Fese olisi halutuin keino päästä kuluttamaan ja internet palveluihin.

En jaksa uskoa naamakirjaan mediakanavana. En yksinkertaisesti ymmärrä mikä mainos voisi aidosti toimia vaikkapa tälläisen keskustelun ympärillä? En myöskään usko että kuluttajat ostaisivat mitään tuotteit tai palveluita mielummin naamakirjasta kuin suoraan kauppiailta tai Amazonista... Näin ollen Fese valunee jonkinlaiseksi chätiksi jossa kohdataan syntymäpäivillä tai muissa merkeissä... viihdettähän tämä tuntuu pääosin olevan.

Myspacea pidettiin käänteentekevänä monellakin alueella, sitten tuli Facebook, Mitä seuraavaksi?

Sitä yritin pohdiskella.

Terkut,

V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 09:54:53

Sacha, En tarkoittanut ihan noin. (sotkin useampia ajatuksia ;) sorry. Eli yritysten into satsata naamakirjaan jne. rahaa menee harakoille koska ne eivät saa siitä mitattavaa hyötyä.

fb;n kohtaloksi taas koituu ihmisten kyllästyminen. Ennemmin tai myöhemmin se vaan on "out" ja sen käyttö rajoittuu satunnaiseksi chätiksi, ilmoitustauluksi ja tapahtumien järjestämiseksi. esimerkiksi.

Sillon taas aktiivisimmat ja nettinatiivit = seuraavat sukupolvet ryntäävät toisaalle.

Mua ärsyttää tälläiset "FB on uusi sähköposti" väittämät jotka ovat ihan takaa vaikka minkäälaista todellisuuspohjaa....

Usa:ssa tehtyjen tutkimusten mukaan teinit ovat todella hanakoita vaihtamaan uusiin palveluihin... käyttäuskollisuus minimissä... Siihen kaatui mm. Myspace.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Mikko Kempas
2012-08-31 10:02:20

Myspace kaatui siihen että se ei pysynyt kehityksen perässä ja oli "uudistusten" jälkeen aivan karmea. Jos tälläisessä tilanteessa on parempaa tarjolla niin miksei teinit ja muutkin siirtyisi sitten siihen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 12:12:29

Juuri näin! ja samoin käynee naamakirjalle? ennemmin tai myöhemmin. kehitystä ei voi pysäyttää. eikä tarvitsekkaan! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jon Sundell
2012-08-31 08:05:15

Ville Tolvanen tulee kuolemaan on varmaa tietoa. Kysymys siitä onko se ajankohtainen uutinen nyt vai 50 vuoden päästä on sitten eri juttu. Teet myös räikeän silmänkääntötempun logiikassa: Aluksi julistat että Facebook on tuhoon tuomittu (me kaikki olemme) mutta sitten perusteletkin sen sillä miten FB:n käyttäjät ovat putoamassa kelkasta. Kuulostaa ajatuksen ekalta draftilta, eikä juuri vakuuta.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 09:47:24

Ei aina voi vakuttaa ;) kiitos kuitenkin lukemisesta ja kommentoinnista. Arvailen kuluttajien valuvan pois naamakirjasta. Tai käytön laimentuvan. se sen sitten tuhoaakin...tilalle keksitään parempaa.

Omaa kuolemaa tuskin tarvii odotella noin kauan. Tosin uutiseksi siitä ei olisi silloinkaan.

Kumarrus! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne Nyyssönen
2012-08-31 16:56:15

Selvästi mielipiteitä herättävä aihe! :D

Tuleeko Facebook joskus kuolemaan? Luultavasti kyllä, mutta se ei muuta sitä kuinka sosiaalinen media on muuttanut meidän tapaa kommunikoida. Sosiaalinen media ei ole pelkkä ohimenevä tähdenlento, vaan samanlainen suuri muutos, kuten puhelin oli aikanaan.

Uskon, että aina on ihmisiä, jotka etsivät sitä seuraavaa juttua ja siirtyvät sen perässä. Edelläkulkijoita tulee aina olla, että tuote voi kasvaa isoksi. Valtaosa ihmisistä on mukavuudenhaluisia ja näkevät verkostojen uudelleenrakentamisen turhan työläänä. Hyvä esimerkki on mielestäni G+. Ei se, että on valtavat resurssitkaa ta, että tuote tulisi menestymään. Facebook on kuin jakoavain, vähän tylsä työkalu, mutta toimii moneen erilaiseen pulttiin ja tarpeeseen.

Sosiaalinen media on ensisijaisesti yrityksille kuuntelutyökalu. Jos kymmenen vuotta sitten yrityksille olisi sanottu, että on olemassa tuote, jolla voi kuunnella mitä asiakkaat keskustelevat keskenään, mitä asiakkaat puhuu tuotteista, meistä ja kilpailijoista, yritykset olisivat olleet valmiita maksamaan tuotteesta mitä vain. Nyt osa yrityksistä ajattelee, että ei sosiaalinen media ei ole meitä varten?

Sosiaalisessa mediassa ei ole kyse sinusta ja yrityksestäsi, vaan asiakkaista ja asioista, jotka kiinnostavat asiakkaita. Sitoumus asiakkaan ja yrityksen välillä luo emotionaalista brändipääomaa. Luotu emotionaalinen brändipääoma takaa sen, että asiakkaasi pysyy sinulle uskollisena myös tulevaisuudessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-31 20:07:28

Janne, ihan superhyvä kommentti. olen samoilla linjoilla. tottakai digitalisoituminen ja "yhteys" on tullut jäädäkseen mutta se muuttaa muotoa jatkuvasti...paluuta analogiseen pimeyteen ei ole. vaikeaa on selvitä tai tehdä tuloksia jos ei jatkuvasti kokeile ja rakenna. itsekkin opiskelen tätä joka päivä.

odotan kirjjoitustasi innolla... ei paineita. tuokin kommentti olisi loistava veto.
terkut,
v

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-02 10:41:46

Tää juttu on nyt jaettu tai peukutettu noin sata kertaa. Se tarkoitaa sitä että se on luettu yli tuhat kertaa. ihmeellistä miten tämä "cross-median" nyrkkisääntö puree. 100 lukee, 10 kommentoi ja 1-3 toimii ...konversio suoramarkkinoinnissa yms. mediassa tahtoo olla sen 1-3% olis kiva tehdä på engelska ja katsoa onko se "globaalisti" sama juttu... montako näyttöä sinä tarvitset yhteen kauppaan? tarjousta? mitä markkinointisi puuhaa....

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne Nyyssönen
2012-09-02 15:29:59

Jäin miettimään miten Ville haluat konvertoida tätä blogia? Onko blogin tarkoitus ajaa potentiaalisia asiakkaita myyntisuppiloon syvemmälle? Mielestäni, jos näiden hyvien kirjoitusten on tarkoitus saada prospekti "tarttumaan puhelimeen", täältä puuttuu call to action -nappi, jolla sun henkilökohtainen kontaktointi olisi helppoa.

Oletan, että blogin tarkoitus on tavoittaa toimitus- ja markkinointijohtajia? Oletko kohdentanut blogin markkinointia suoraan näille ihmisille, tai vaikutusvaltaisille ihmisille, joilla on paljon kontakteja haluttuihin lukijoihin?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-03 10:29:43

Rehellisesti sanottuna en tiedä, pohdin sitä itsekkin. Kirjoitan nyt niin paljon kuin tulee ja katson eteenpäin... oppimista tapahtuu joka päivä ja toistaiseksi kirjoittaminen on ollut terapeuttista. "kivaa riehua netissä"

puhelinkin toki soi, eikä siitä ole mitään haittaa.

V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo Kiviluoma
2012-09-03 06:00:32

Hän joka täyttää internetin. Ville, oletko epätoivoinen vai mistä tällainen spämmäystulva?

Anyway, asiaa kirjoitat. Kun olen näitä muutoswörkshoppeja vetänyt, niin viimeistään klousausvaiheessa joku bigchief pyyhkii edistysuskolla pöytää ja vetää jarrusta. Suurin edistysaskel mielestäni viimeisen vuoden aikana on ollut se, että mitattavaksi asiaksi ei enää kelpuuteta facebook-fanien määrää tai sivulatauksia.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Aaltonen
2012-09-03 06:49:19

"Näin ollen Fese valunee jonkinlaiseksi chätiksi jossa kohdataan syntymäpäivillä tai muissa merkeissä..."
http://i2.kym-cdn.com/photos/images/original/000/002/109/orly_owl.jpg

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-03 10:31:16

moi, tarkoitatko spämmäyksellä viestien määrää, jakotiheyttä vai tätä uutta fb kommentointia?

olen kirjoittanut sen verran kuin tulee. en tiedä mikä on oikea määrä. vitsillä puhutaan "päivän Tolvasesta" tuleehan moni muukin media päivittäin, miksei blogi?

mikä on oikea määrä? kuka sen määrittelee. ainakin levikit on nousussa.

V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-04 17:15:01

jotain Timo sekoilin twitterin jne. kanssa. pahoittelen... tarkoitus ei toki ole spämmäillä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Pasi Ilola
2012-09-16 14:40:12

Löysin tämän kirjoituksen vasta nyt, mutta on pakko silti kommentoida koska olen voimakkaasti eri mieltä.

Facebook on luonut ylivoimaisen kanavan ihmisten välisten kommunikaatioon, ja hallitsee sitä kenttää tällä hetkellä suvereenisti. Feseä käyttää aktiivisesti yli 950 miljoonaa ihmistä, eikä laskua näy. En tiedä miten voit sanoa että "Facebook on kovaa vauhtia matkalla pohjalle". Tällä hetkellä markkinoilla ei ole yhtään palvelua jota voisi vakavalla naamalla väittää Facebookin haastajaksi. Google+, Twitter, Pinterest ja LinkedIn eivät siihen näytä pystyvän.

Facebookilla on omat ongelmansa, mm. mobiilin ja monetisaation kanssa. Nämä ovat kuitenkin haasteina pieniä kun vertaa niitä siihen vimmaan millä ihmiset Feseä käyttävät. Ja siihen nähden silläkään ei ole mitään väliä millä hinnalla Facebookin osake tällä hetkellä myy, vaikka media siitä miten paljon rummuttaisi. Miljardin kävijän massasta saa aina tehtyä rahaa tavalla tai toisella.

On äärimmäisen helppo sanoa että "Facebook on seuraava Myspace". En kuitenkaan lukenut kirjoituksesta yhtää järkevää perustetta miksi Facebookille olisi nyt käymässä näin. Totuushan on että *lähes jokainen* firma jää kilpailijoidensa jalkoihin jossain vaiheessa kehitystään. Voi hyvin olla että viiden vuoden päästä markkinoilla on joku Facebookille korvaava palvelu, mutta tällä hetkellä sellaista ei ole.

Tosiasia on se että monet ihmiset *haluaisivat* nähdä Facebookin epäonnistuvan, lähinnä juuri sen takia että se on niin dominantti. Kyseessä on sama ilmiö kuin Microsoftilla 90-luvulla, kun se tunnettiin "evil empirenä"; kukaan ei pidä monopoleista tai vastaavassa asemassa olevista firmoista. Tämän takia ihmiset ottavat Facebookia koskevat pienetkin negatiiviset uutiset, ja ekstrapoloivat niistä valtavia trendejä, mitkä yleensä eivät pidä paikkansa. Markkinoita pitäisi kuitenkin tarkastella kokonaisuutena ja kiihkottomasti.

"Kerron asiakkaille, että liiketoimintainformaation jakaminen Facebookissa on tarpeetonta, naamakirjassa oleminen ei ole mitenkään pakollista ja koko sosiaalinen media iso PR ilmapallo". Really? Tämä on viestisi suomalaisille yrityksille? Tämä on jopa vaarallisen taantumuksellinen ja takapajuinen neuvo. Voi olla että Facebook jonain päivänä taantuu, mutta sellaista ei ole näköpiirissä. Sosiaalinen media, ihmisten välinen kommunikaatio verkossa, ei kuitenkaan ainakaan tule katoamaan yhtään mihinkään. Ja jokaisen suomalaisen firman pitäisi ymmärtää tämä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Joel Ahtola
2012-09-16 16:45:53

Mä olen odottanut, että Facebook alkaisi luoda ryhmätyöskentelyyn erilaisia työkaluja (vrt. esim. Google docs). Jos Facebook pystyisi luomaan tilan, jossa yritykset työntekijöineen viihtyisivät ja pystyisivät muuttamaan Facebookissa vietetyn ajan myös työpäivän aikana toimivaksi ympäristöksi, takaisi se naamakirjalle rutkasti lisää vuosia.

Miksi naamakirjassa oleva yritys ei voisi jakaa työntekijöilleen palkkatodistuksia, ylläpitäisi yritysten ja työntekijöiden välisiä sopimuksia, pyörittäisi ja hallinnoisi projekteja ym?

Facebook on pilvipalvelu jossa kaikki jo ovat ja kaikki osaavat käyttää sitä - miksi se ei ottaisi siitä irti lisää tehoja em. tavalla? Uskon, että yritykset olisivat valmiita maksamaan näistä sovelluksista ja hinnan ei tarvitsisi olla korkea.. Rahaa tulisi sisään ovista ja ikkunoista.

Käsittääkseni yritysten välistä viestintää voisi siirtää myös sosiaaliseen mediaan.. Voisi olla mielenkiintoista viestiä eri sidosryhmien kanssa Facebookissa, lähettää laskuja, tehdä tilauksia, järjestää tilaisuuksia, tehdä yhteisiä kehitysprojekteja jne jne.

Sovellukset voisivat olla samantyyppisiä appseja kuin appstoressa... Yritykselle profiili, verkottuminen työntekijöiden ja muiden sidosryhmien kanssa, sopivat työkalut rahaa vastaan käyttöön..

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-17 09:51:04

Joel, Pidän kovasti ajatuksestasi olemassaolevan pilviarkkitehtuurin hyödyntämisestä useaan eri tarkoitukseen! toivoisin näin tapahtuvan, mutta valitettavasti maailma tuntuu aina menevän eri suuntaan... ehkäpä ihminen oppii?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-17 09:52:27

Terve Pasi!

Hienoa että osallistut! Ja mukavaa että joku on julkisestikin eri mieltä. En tosin ymmärtänyt viestistäi oikein mistä ;) Ehkä alkuperäinen kirjoitukseni oli sekava/harhaanjohtava. Lisälukemiseksi suosittelen mm. tätä artikkelia http://www.zdnet.com/big-data-facebooks-next-big-idea-7000001983/

Terkut! Ville

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-04-01 14:01:28

Terveiset @pasi ja muut "näkijät" http://www.businessinsider.com/teens-using-messaging-apps-in-threat-to-facebook-2013-4

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.