Elämänhallinta

14 kesäkuun, 2012 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Elämänhallinta

Itsestäänselvyys? Pitäisi kai olla. Ja niin ajattelin itsekin pitkään. Olen viime vuosina tutustunut lukuisiin vuorineuvoksiin, miljönääreihin, yrittäjiin ja yritysjohtajiin. Usean kanssa on syntynyt ystävyys, muutamien kanssa on ”painittu” ja usean kanssa vietetty upeita hetkiä yhdessä. Alan olla yhä vakuuttunempi tarpeesta sparrata huippuosaajia.

Usein ajattelemme ihmisen, joka on taloudellisesti riippumaton, kuuluisa tai menestynyt omalla alallaan olevan huippuosaaja kaikilla elämän osa-alueilla. Ajattelemme menestymisen olevan juuri henkilökohtaisten ominaisuuksien lopputulos. Ja niinhän se onkin. Samalla suoritustason kasvatessa kasvaa myös tarve hyvälle tukitiimille ja sparraajalle. Huipulla on vaikea kehittyä, jaksaa ja tehdä huippusuorituksia päivästä toiseen. Saattaa kuullostaa lattealta mutta näin se vain on. Harva menestyy ilman hyvää valmentajaa. Tilastollisesti ei juuri kukaan.

Jaksan ihmetellä yritysten ja yrittäjien kyvyttömyyttä oppia ja ideoida kulttuurista tai huippu-urheilusta. Miten menestymisen kulttuuria ja olosuhteita luodaan, miten tehdään tuloksellista työtä ja mistä löytyy energia jatkaa huonojen kisojen jälkeen. Toisin päin ajateltuna urheilu on usein optimistista haihattelua perustumatta mihinkään johdonmukaiseen tai strategiseen ajatteluun. Eikö jokaisella urheilijalla tulisi olla selkeä kilpailuetu, jota pitkäjänteisesti kehitetään oikeassa ympäristössä?

Suomeen tarvitaan lisää valmentajia. Ei edellisen vuosikymmenen sisäisiä sankareita vaan aitoa kykyä haastaa, peilata, tukea ja kasvattaa johtajan osaamista ja suorituskykyä. Samaan aikaan kasvuyrittäjät kilpailevat parhaista osaajista. Hallitus, advisory board, rahoittajat, kumppanit ja henkilökunta. Parhaita ei riitä kaikille.

Yritystoiminta on joukkueurheilua, jossa kokonaisuus ratkaisee. Etsi itsellesi sopiva peili, sellainen johon uskallat katsoa. Puhu peilille, kirkasta näkemyksesi. Menestys alkaa hyvästä suunnitelmasta ja hyvä suunnittelu pysähtymisestä. Jos sinulla ei ole aikaa pysähtyä suunnitelemaan, miten suunnitelmastasi voisi ikinä tulla totta?

Suomessa lauletaan ”Haaveet kaatuu.” Jore voisi korjatata virheensä ja kirjoittaa kappaleen vaikkapa otsikolla ”haaveet rakennetaan päivä kerrallaan” Tai sinnepäin. Joka päivä joku tekee jotain ainutkertaista. Miksi se et olisi huomenna sinä?

Samaa asiaa videona: LINKKI

 

KIRJOITA KOMMENTTI

Minna Karhu
2012-06-14 08:54:11

Koripalloseuran juniorivalmennus on loistava johtamistaidon akatemia, testilaboratorio ja harjoittelupaikka! Lapset ovat lahjomattomia; jos ei motivointi onnistu pikkupelaajat pomppivat puolapuilla ja patjoilla. Pelaajien vanhemmat käyvät hyvin yrityksen hallituksesta - useimmilla on mielipide ottelutaktiikasta, peluuttamisesta, turnaussäännöistä... Näistä kaikista haasteista kun nuori, oppiva ja kehityskelpoinen valmentaja selviää ja luo joukkueelle menestystä on hänellä jo monta taitoa, joilla johdetaan tulevaisuuden kasvuyrityksiä.
Ja ne pelaajien taidot... kaikki yritykset tarvitsevat roolinsa ymmärtäviä, osaavia ja nälkäisiä joukkuepelaajia!
Kannustan kaikkia vähänkin kiinnostuneita nuoria tarttumaan näihin rooleihin. Rahalliset korvaukset niistä ovat olemattomia, mutta ne ovat loistava investointi omaan osaamiseen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Minna Karhu
2013-02-10 10:27:27

Ville, tekstisi on viime vuoden kesäkuulta...minun kommenttini samoin. Nyt kahdeksan kuukautta enemmän elämää, yritystoimintaa ja koripalloseuran toimintaa noiden antamiesi lasien läpi katselleena olen kaikesta vielä enemmän samaa mieltä, omaa kommenttiani myöten.
Tänään totean myös, että sparraajan rooli on usein aika epäkiitollinen. Totuuden sanominen tekee usein kipeää, mutta itse kukin voi parantaa heikkouksiaan vasta jos ne tunnistaa ja myöntää. Oli kyse sitten pelaajasta, valmentajasta, johtajasta, hallituksen puheenjohtajasta tai kannustajasta.
Ja vielä purkaudun ihan asian sivusta: intohimoisuus on suomalaisille vaikea asia. Pystyynkuoleminen on paljon suositumpaa. Jos joku innostuu, innostaa ja näyttää, että sykettä löytyy, ympäristö liian usein tuntuu katsovan kummastuneena. En ole vielä päässyt selville (ja tämä pätee yritystoimintaan, urheiluun, "siviilielämän" valintoihin,...oikeastaan kaikkeen) miksi näin on. Onko kyseessä sääli, kateus, hämmennys, pelko, kyvyttömyys vai mikä saa nämä sivustakatsojat ja paikalleen jähmettyjät käyttäytymään näin?
Eräs ystäväni kirjoitti eilen fb-päivityksessään näin:
"Poika ja sello odottavat hakijaa konservatorion edessä. Isä saapuu, poika istuu autoon. Kumpikaan ei sano mitään, kukaan ei katso ketään. Auto häipyy. Välillä mietin, miten outoa kansaa me suomalaiset olemmekaan."
Mikä saisi meidät käyttäytymään toisin? Aurinko saa keväällä jotain liikkeelle, mutta puoli vuotta on kuitenkin pimeää. Se on kuulkaa pitkä aika olla elämästä puolet horroksessa!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-02-10 19:22:23

Kiitos Minna,

On mahtavaa kun seuraat, kommentoit ja palaat vielä omiin ajatuksiisi! Näin kehitymme kaikki. Aivan uskomattoman hieno tunne. Kiitos, hymyilen. Jatketaan! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.